Aurinkoa kiitos, kuvien kera!

San Francisco. Lento JFK:lta sujui mallikkaasti. Vieressämme istunut erityinen mieshenkilö valitteli korkeaa verenpainettaan ja mussutti juustopurilaisia minkä ehti. Kuuden tunteroisen matkalla ei tarjottu ateriaa mutta sellaisen sai toki ostaa viidellä taalalla jos juustopurilaiset tai kalkkunaleivät maittoivat. Dr. Pepperistä diggaava stuertti kiikutti meille järkyttävän säkillisen pretzeleitä, keksejä ja muuta naposteltavaa kuultuaan että olemme skandinaviasta. Miekkonen naureskeli 60 minuuttia -ohjelman jaksolle, jossa Suomalaiset kuvattiin kurttunaamaisina tangoa tanssivina itsemurhakandidaatteina. Valoa elämään, Suomi!

SFO otti meidät avosylin vastaan. Lentokentältä pääsimme BART-junalla Civic Centerille, josta jatkoimme kävellen parin korttelin päässä olevaan hostelliin. Muutaman blokin matkalla näimme kymmeniä jollei satoja kodittomia. Pääsimme myös todistamaan näyttävää jengiflaidista. Kaksi autoa pysähtyi renkaat ulvoen kadulla. Toisesta hyökkäsi ulos jengi meksikolaisia, jotka alkoivat potkia ja mukiloida toista, itämaalaisen jannun ajamaa autoa. Peilit ja ajovalot saivat saivat kyytiä ja kyljet lommoja kun Méxicon pojat pistivät tuulemaan. Itse selvisimme sivullisen onnella lommoitta.

Myöhemmin luin matkaopuksesta, että Tenderloinin alue ja etenkin Ellis Street, jolla hostellimme sijaitsi, oli San Franciscon vaarallisinta huumeseutua. Siis jos olisimme noudattaneet matkaoppaan neuvoja, olisimme jääneet sivu suun hienosta kahakasta. Hostelling International San Francisco -hostelli (685 Ellis Street) oli sijainnistaan huolimatta perin kelpo. Neljän hengen huoneessamme oli jopa oma vessa. Myös viktoriaaniset yhteistilat olivat varsin messeviä. Huoneeseen asetuttuamme ja japanilaiseen kämppikseen tutustuttuamme vaivuimme koomaan kahdeksaksi tunniksi. Päivän matka vaati veronsa.

Aamun valjetessa ponkaisimme reippaana ylös. Kymmenen minuutin logiikkatestin jälkeen sain kylpyhuoneen suihkun mysteerihanasta vettä joka ei ollut polttavaa eikä jääkylmää. Pallonivelhanaa piti manipuloida hetki jos toinenkin. Siunattuja olkoon peruseinari Oras-hanat, joita minunkin kaltaiseni potilas osaa käyttää. Amerikassa ei tunnu olevan mitään standardeja vessakalusteiden suhteen. Pikku juttu ehkä mutta kun kymmenen gallonan vessanpöntön vesi lotisee pakaroissa ja suihkusta tulee vain tulikuumaa vettä, ei huumorintaju aina ole riittää.

Zeniläisen aamupesun jälkeen vaihdoin mietteitä mukavan japanilaisen kämppiksemme kanssa joka oli ollut reissussa syyskuusta alkaen. Kovin kyseli Suomesta ja tahtoi tietää, voiko kasvissyöjä selvitä lihamaakareiden maassa, Suomessa. Hän kun ei lihaa purrut ja Skandinavia kiinnosti. Myöhemminkin matkan aikana sain huomata, että etenkin japanilaisilla on perin kummalisia käsityksiä skandinaavisesta elämästä.

Aamuaskareet ohitettuamme kirmasimme kauniin kaupungin kukkuloille. Ilmastonvaihdoksesta hämmentyneinä soljuimme ohi mahtavien näkymien. Union Square kylpi talviaamun kylmässä valossa mahtipontisine patsaineen ja joulukuusineen. Jotenkin merituulen vireessä liehuvat palmut veivät kuitenkin tunnelman joulun tienoilta kesään. Istuimme kulmakuppilassa aamiaisella ja mietimme, että jos täällä on talvella näin leppoisaa, millaista mahtaakaan olla kesällä. Kumma miten skandinaavinen melankolia ei enää tunnukaan niin omalta kun aurinko paistaa.

Kaapelikaarat kolisivat ohitsemme ilman sähköä. Ihailin tätä liikkuvan, maahan upotetun kaapelin kivikautista mysteeriä. Vaunujen kolina ja varoituskellojen kilkatus toivat kaupunkiin oman ainutlaatuisen tunnelmansa. Kussakin vaunussa oli kuski joka seisten matkustajien keskellä, kaikkien tönittävänä, ohjasti vaunua täysin mekaanisesti. Käsillä vedettävä vipu sääteli vaunun liittymistä liikkuvaan kaapeliin ja siten siis vaunun nopeutta, jalalla kontrolloitava jarru puolestan jelppasi alamäissä.

Chinatown ja Financial District vilahtelivat silmissä kun pohjan pojat juoksivat turisteina. Chinatown oli ehkä kitschiä mutta eloisaa sellaista. Puistossa papat heittivät noppaa ja keskustelivat kiihtyneinä päivän polttavista aiheista... kiinaksi. Itse sain toteutettua vanhan unelmani, pääsin sanomaan terveisiä kiinalaisille. Kiinakaupungin pääkadulla joku oli kapitalismiin kyllästyttyään saanut nerokkaan idean ja lisännyt tienviittaan "End Commercial" lisäkyltin "Horror".

Financial District oli kiiltoa ja mammonaa. Trans American Pyramid näkyi kaikkialle. Paikka tuoksui gasoliinilta ja riihikuivalta. Ja heti kulman takana HIV-potilaat kerjäsivät elantoaan. Vastakohdat lyövät monissa Jenkkilän kaupungissa silmille aivan toisella tavalla kuin tasavahvassa euro-onnelassa.

Jatkoimme matkaa muikeiden mäkien ja loistokkaiden, ihmisen mittaisten naapurustojen ohitse näkötornille ottamaan yleiskuvaa San Franciscon lahdesta. Financial Districtiä lukuun ottamatta rakennuskanta oli korkeintaan nelikerroksista ja mukavan pientä. Suuret valtatiet oli jätetty syrjempään, horisontissa Golden Gate Bridge, Oakland Bridge ja Alcatraz nousivat Tyynen Valtameren usvasta unenomaisina näkyinä.

Pientä jännitystä kukkulakiipeilyyn toivat raketin lailla kaasuttelevat henkilöautot. Erittäin jyrkissä mäissä kun on vaikea ajaa kovin hitaasti ja hallitusti. Autot oli myös pysäköitävä erityisin varotoimenpitein. Renkaat piti aina kääntää niin, että jos auto lähtee jostain syystä valumaan, se törmää heti jalkakäytävään ja kenties jopa pysähtyy. Kilometrin mittaisella, asuinalueen läpi kulkevalla jyrkällä tiellä holtittomasti sinkoilevat kuskittomat autot eivät todellakaan kuulosta kovin hauskalta.

Maailman kieroimmalla tiellä, Nob Hillin ja Russian Hillin vieressä turistit kruisailivat Hummereillaan. Longboard -skeittaajat liehuivat alas mäkiä ja pitivät hyvää aikaa. Eräs katu oli suljettu elokuvan kuvauksia varten. Poliisit partioivat aluetta ylpeinä Harley Davidsoneillaan. Sitten taas annos kodittomien aluetta.

Ensivaikutelma Friscosta oli tuloerojen kontrasteista huolimatta todella hieno. Ilma ei ollut lämpimin mahdollinen, mutta aurinko paistoi ja kaikkialla oli vihreää ja kaunista. Lukuisat mäennyppylät jyrkkine teineen ja pienimittaisine asuintaloineen herättivät erisympaattisia tuntemuksia. Kukkuloiden huipulta avautui hienoja näkymiä. Kaapelivaunujen kilkatus, kirpeän merituulen vihellys, lintujen liverrys ja juoppolallin harhahuudot... Täällä voisi jopa asua, jos rahaa riittäisi.

San Franciscon pikavierailun aikana emme suinkaan ehtineet nähdä läheskään kaikkea kiinnostavaa, joten tänne on keväällä palattava. Greyhoundin legendaarinen bussilinja kuitenkin jo kuljetti meitä ohi Oaklandin ja lahden valojen. Hikisessä bussissa nuokuimme yön turvin kohti Californian pääkaupunkia Sacramentoa.

Vasemmalta: NY jäi taa liekehtivine valoineen - Lentokoneen eväät: mahtipussi pretzeleitä ja Dr Pepperiä - San Franciscon lentokentän hienot kattorakennelmat ja bambuistutukset - Hostelli - Suihkun Pallonivel - Union Square: palmut, joulukuusi ja kaapelikaarat - Kaapelikärryn kuljettaja
Kiinalaisten puisto - Kaupallisen kauhun loppu - Kiiltokuva - Kukkulalta usvaan - Asuinalueiden suuntaan
Mukavan tien päässä autot olivat vinossa. Taustalla torni johon kiipesimme - Hilpeitä pärejulkisivuja riitti - Näkymä tornista sataman yli merelle - Yleiskuva kaupungista - Matkaajien pennoset ikkunalla
Felix ja kiero katu hummereineen - Kukat kukkivat piparkakkukartanoissa - Elokuvan kuvaukset (onko yläkulman kyltti vihje siitä, millaista elokuvaa kuvattiin?) - Modernin taiteen museo (Jenkeissä tuntuu olevan vielä enemmän postmodernia arkkitehtuuria kuin Tampereella) - Hemminki ja Alcatraz - San Franciscon ilta

Tässä siis ensimmäinen n. tusinasta matkaraportistani. Väliin saattaa tulla settiä "Brick Citystä" jos täällä jotain tapahtuu.

• ps. kommentit ja muiden matkakertomukset tervetulleita.
• pps. And You Will Know Us By The Trail of Dead (linkki oikealla) tulee Tavastialle 27.2. Menkää kuuntelemaan loistavaa musiikkia!
• ppppppps. Hommatkaa myös Jimmy Chamberlin Complexin levy. Ainakin livenä loistava bändi.