perjantaina, joulukuuta 17, 2004

Puoliviimeinen illallinen

Koska Felix ja Fanny palaavat nyt yhden lukukauden palvelleina kotiin, vietimme läksiäiset illallisen merkeissä. Tenttikiireiden vuoksi muutama urhoollinen jättäytyi juhlista sivuun mutta me muut jyräsimme kylille. Läksiäispaikaksi valittiin harhailumenetelmällä thaimaalainen Spice -ravintola Villagessa. Paikka oli trendikäs mutta ruoka oli siitä huolimatta hyvää ja sopuhintaista. Snapperit ja licet ruokalistassa todistivat että kyseessä oli aito thaipaikka. Illastimme jokseenkin myöhään, noin 23:n aikoihin, joten keittiö suljettiin pian tilaustemme jälkeen. Tästä tuohtuneena päätimme vaihtaa paikkaa ja päädyimme B Avenuen ja 7. kadun kulmassa olevaan egyptiläiseen iltalaan jatkamaan.

Iitsipsan pleississä meno oli jo tullessamme vauhdikasta. Alta aikayksikön saimme eteemme turkkilaista kahvia (egyptiläinen paikka siis?) sekä pari muikeaa vesipiippua joita tupruttelimme lähtökonferenssin kunniaksi. Itämainen musiikki raikui ja tanssi roikasi. Ilmanala oli kaikin puolin mukava.

Vielä ennen nukkumaanmenoa äidyimme kahvittelemaan eräässä kulmakuppilassa. Sinimarjacroissant maistui yömyöhään ruhtinaalliselta. Joskus aamutuimaaan saimme luumme sitten vihdoin takaisin asuntojemme piiriin ja kävimme nukkumaan. Aamulla oli kaikilla luvassa silmitöntä pakkaamista ja lähdön tunnelmaa.








Vasemmalta: Spice, Avaruusvessa (läpikuultava ovi ei mahtunut kuvaan), Shishajengi