MoMA
Tänään retkeilimme katsomaan tositaidetta päiviä aiemmin uudelleen avattuun Museum of Modern Artiin. Joku muukin oli saanut saman loistavan idean ja 53.kadulla meitä odotti parin sadan metrin jono joka jatkui vielä museon sisällä.
Amerikkalaiset rakastavat jonotusnauhasysteemejään ja nytkin yksi korttelin parkkipaikka oli varattu jonotuskäärmettä varten. Ulkona oli vilpoista ja olisimmekin kaivanneet palavia jätetynnyreitä pysyäksemme lämpiminä. Tehokkaan lipunmyynnin ansiosta jonotus kesti kuitenkin onneksi vain puolisen tuntia ja kohta olimme jo ihastelemassa varsin luokkaisaa perinneirtonaista taidetta. Jengiä oli sisälläkin tolkuttoman paljon joten jätimme narikan väliin ja suuntasimme suoraan näyttelyihin.
Kerroksia kierrettäväksi oli kuusi. Ensimmäisessä kerroksessa oli aulatilojen lisäksi pienimuotoinen veistospuisto josta löytyi taidonnäytteitä Mooren ja Picasson töistä aina Rodinin ukkeleihin. Esillä oli kovin loistavia muototutkielmia mutta myös ylen säälittäviä peltiaskarteluja joita näkee Suomessakin moottoritien varsilla ”ympäristötaiteena”.
Toisessa kerroksessa esiteltiin poimintoja nykytaiteesta. Mielenkiintoisia juttuja oli paljon ja rajat taiteen ja sianpaskan välillä olivat täälläkin hyvin häilyviä. Kakkoskerroksen pienessä video-osastossa oli esillä muutamia ihan mukavia video-installaatioita, joskaan ei mitään kovin mykistävää. Lisäksi kerroksessa oli näytteillä mallikasta grafiikkaa. Mieleen jäi mm. Gerhard Richterin nerokkaat kapitalistirealistiset vedokset. Poppia ja valokuvia yhdistelevät teokset olivat eriviileitä.
Kakkoskerroksen suosikkini oli ehdottomasti videoteos, jossa Pelle Hermannin oloinen merirosvo makasi palmurannalla unessa. Kymmenen minuutin unen jälkeen merkkari heräsi nälkäänsä ja nousi ylös. Hän näki yllään palmussa notkuvat kookospähkinät ja päätti hetkuttaa puuta saadakseen himoitsemansa pähkinän. Ja pähkinähän tuli alas osuen rosvoreipasta suoraan oikeaan otsalohkoon. Koomapotilasmerirosvomme siitä sitten kaatui takaisin maahan ja kymmenen minuutin unisykli alkoi uudestaan. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta loistavan juustoinen toteutus ja palmusaaren aurinkoiset tunnelmat yhdessä mukavan jalanlepuutustauon kanssa tekivät vaikutuksen. Tällaista lisää!
Kolmas kerros sai kunnian olla ehkä museon tylsin kerros mitäänsanomattomalla arkkitehtuurinäyttelyllään. Tasapaksua Toyota-Center materiaalia ja Koolhaasin tylsiä megastruktuuriprovokaatioita. Onneksi sieltä täältä löytyi sentään pari hauskaa konearkkitehtuuripiirrosta ja muutama utopistisempi piirros. Kerroksen design-puoli oli hieman arkkitehtuuriosiota parempi mutta onpa nämäkin esineet kyllä nähty jo sataan kertaan. Ainoa muikea ilmestys oli ennytmuista-kenen japanilaisen suunnittelema pop-pyörätuoli. Siinä oli hienoa japanilaista nyrkillä naamaan -räväkkyyttä. Sitten kun ei enää jalka nouse humppaan, haluan tällaisen tuolin.
Neljäs ja viides kerros oli omistettu perinteisemmälle (?) modernille taiteelle. Maalauksia ja veistoksia riitti niin paljon että alkoi meikäpojalla päähän sattua. Tänne täytyy tulla uudestaan ajan kanssa. Matta, Siquieros, Johns, Rauschenberg ja Schiele muiden joukossa näyttivät voimansa mutta töitä oli vain liikaa yhdelle päivälle.
Kuudennen kerroksen valtaviin halleihin oli saatu mahtumaan ainoastaan pari teosta, varsin hienoja kylläkin. Jos maalaus on riekkuvan värikäs, kolme metriä korkea ja 20 metriä pitkä, se ei voi olla ihan huono. Viimeisenä maalauksena yläkerrassa törmäsimme yleensä loistavan Baconin laimeaan maalaukseen. Huono pääte loistavalle kierrokselle.
Kokonaisuutena jonottaminen ja tuntikausien museokiertely oli kuitenkin hieno kokemus. Kävimme vielä hetken harhailemassa muissa kerroksissa ennen kuin suuntasimme takaisin kadulle. Jono oli museossa ollessamme suurin piirtein tuplaantunut, koska illalla museoon pääsee ilmaiseksi. Onnea jonottajille!
Vasemmalta: Jono, Veistospuisto, Moore ja Manhattan, Langennut, Kookas, Takaisin kadulle
Amerikkalaiset rakastavat jonotusnauhasysteemejään ja nytkin yksi korttelin parkkipaikka oli varattu jonotuskäärmettä varten. Ulkona oli vilpoista ja olisimmekin kaivanneet palavia jätetynnyreitä pysyäksemme lämpiminä. Tehokkaan lipunmyynnin ansiosta jonotus kesti kuitenkin onneksi vain puolisen tuntia ja kohta olimme jo ihastelemassa varsin luokkaisaa perinneirtonaista taidetta. Jengiä oli sisälläkin tolkuttoman paljon joten jätimme narikan väliin ja suuntasimme suoraan näyttelyihin.
Kerroksia kierrettäväksi oli kuusi. Ensimmäisessä kerroksessa oli aulatilojen lisäksi pienimuotoinen veistospuisto josta löytyi taidonnäytteitä Mooren ja Picasson töistä aina Rodinin ukkeleihin. Esillä oli kovin loistavia muototutkielmia mutta myös ylen säälittäviä peltiaskarteluja joita näkee Suomessakin moottoritien varsilla ”ympäristötaiteena”.
Toisessa kerroksessa esiteltiin poimintoja nykytaiteesta. Mielenkiintoisia juttuja oli paljon ja rajat taiteen ja sianpaskan välillä olivat täälläkin hyvin häilyviä. Kakkoskerroksen pienessä video-osastossa oli esillä muutamia ihan mukavia video-installaatioita, joskaan ei mitään kovin mykistävää. Lisäksi kerroksessa oli näytteillä mallikasta grafiikkaa. Mieleen jäi mm. Gerhard Richterin nerokkaat kapitalistirealistiset vedokset. Poppia ja valokuvia yhdistelevät teokset olivat eriviileitä.
Kakkoskerroksen suosikkini oli ehdottomasti videoteos, jossa Pelle Hermannin oloinen merirosvo makasi palmurannalla unessa. Kymmenen minuutin unen jälkeen merkkari heräsi nälkäänsä ja nousi ylös. Hän näki yllään palmussa notkuvat kookospähkinät ja päätti hetkuttaa puuta saadakseen himoitsemansa pähkinän. Ja pähkinähän tuli alas osuen rosvoreipasta suoraan oikeaan otsalohkoon. Koomapotilasmerirosvomme siitä sitten kaatui takaisin maahan ja kymmenen minuutin unisykli alkoi uudestaan. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta loistavan juustoinen toteutus ja palmusaaren aurinkoiset tunnelmat yhdessä mukavan jalanlepuutustauon kanssa tekivät vaikutuksen. Tällaista lisää!
Kolmas kerros sai kunnian olla ehkä museon tylsin kerros mitäänsanomattomalla arkkitehtuurinäyttelyllään. Tasapaksua Toyota-Center materiaalia ja Koolhaasin tylsiä megastruktuuriprovokaatioita. Onneksi sieltä täältä löytyi sentään pari hauskaa konearkkitehtuuripiirrosta ja muutama utopistisempi piirros. Kerroksen design-puoli oli hieman arkkitehtuuriosiota parempi mutta onpa nämäkin esineet kyllä nähty jo sataan kertaan. Ainoa muikea ilmestys oli ennytmuista-kenen japanilaisen suunnittelema pop-pyörätuoli. Siinä oli hienoa japanilaista nyrkillä naamaan -räväkkyyttä. Sitten kun ei enää jalka nouse humppaan, haluan tällaisen tuolin.
Neljäs ja viides kerros oli omistettu perinteisemmälle (?) modernille taiteelle. Maalauksia ja veistoksia riitti niin paljon että alkoi meikäpojalla päähän sattua. Tänne täytyy tulla uudestaan ajan kanssa. Matta, Siquieros, Johns, Rauschenberg ja Schiele muiden joukossa näyttivät voimansa mutta töitä oli vain liikaa yhdelle päivälle.
Kuudennen kerroksen valtaviin halleihin oli saatu mahtumaan ainoastaan pari teosta, varsin hienoja kylläkin. Jos maalaus on riekkuvan värikäs, kolme metriä korkea ja 20 metriä pitkä, se ei voi olla ihan huono. Viimeisenä maalauksena yläkerrassa törmäsimme yleensä loistavan Baconin laimeaan maalaukseen. Huono pääte loistavalle kierrokselle.
Kokonaisuutena jonottaminen ja tuntikausien museokiertely oli kuitenkin hieno kokemus. Kävimme vielä hetken harhailemassa muissa kerroksissa ennen kuin suuntasimme takaisin kadulle. Jono oli museossa ollessamme suurin piirtein tuplaantunut, koska illalla museoon pääsee ilmaiseksi. Onnea jonottajille!
|
|
 |
 |
|
|
|
Vasemmalta: Jono, Veistospuisto, Moore ja Manhattan, Langennut, Kookas, Takaisin kadulle
<< Home