Laiha koiranpentu ja itämaan hullu tiedemies

Varoitus: seuraava raportti voi mahdollisesti sisältää erittäin subjektiivista proosaa, joka saattaa vaikuttaa ärsyttävästi. Jos tekstiä roiskuu silmille, suosittelen välitöntä pesua ja jatkohoitoa psykiatrin luona.

Edellisillan Dillingerin ja kavereiden BB.King-klubin hienoista keikoista piristyneenä suuntasin perjantaina Webster Hallille näkemään ja kuulemaan Skinny Puppya ja lämmittelijäänsä Otto von Schirachia. Olin suunnitellut ostavani samalla reissulla uudet popot. Keikat alkavat New Yorkin savuvapailla klubeilla usein kuitenkin jo seiskan kasin aikaan illalla, joten kiiressä jäi taas kengät ostamati. No, reikäisilläkin kengillä joraaminen hyvien bändien tahtiin maittaa kyllä.

Mitä saadaan kun otetaan kouraan Har Mar Superstar ja Squarepusher, heitetään tehosekoittimeen ja lopuksi lisätään kaksi hyppysellistä pippuria? Otto Von Schirach. Hämärää putputusta ja hämärämpää lavaesiintymistä. Fetsipäinen amisviiksimies juoksee ympäri lavaa ja kehottaa yleisöä näyttämään tampaxinsa. Ukko nauraa omille jutuilleen ja hihittelee lavalla samalla kun hiplaa tietokoneestaan aalloille yhä sairaampia äänimaailmoja. Välissä Ottoa palvova känninen brittikuulija avautuu ja kertoo kaikille että New York imee. Otto vaihtaa esiintymisasua viiden minuutin välein, tekoparta, peruukki, paavinhattu, spandex, tooga... hullun tiedemiehen lavashow mikrofoni-vatsahuuhteluineen ja psykedeelisine tanssiosuuksineen hyrisyttää kolme varttia ja yhtäkkiä se on sitten ohi. Naiset ja herrat, Otto von Schirach!

Tauko. Goottikansa näyttää kaikkialla melko samanlaiselta. Mielenkiintoisia vaatteita ja hiuksia, mutta jos kaikki ovat erikoisesti pukeutuneita, itse asiassa kukaan ei ole erikoisesti pukeutunut. Musta erottaa ja yhdistää.

Keskellä suuri kangas, sen alla kolme näyttöä, joissa kaikissa sävyt on säädetty hieman eri tavalla, siniseen, punaiseen, vihreään. Elävät kuvat valtaavat lavan. Tunnelmia itäisen maan aroilta. Aurinko leikkii temppelin muodoilla. Sademetsiä. Meren rannalla apinat leikkivät kallion kielekkeillä. Aavikko. Jossain palaa. Maa syöksee tulta. Öljylähde tulessa! Toinen. Palavia lähteitä horisontti täynnä. Hylätty talo. Savuava rekka.

Lintu ilmestyy lavalle. Tarkemmin katsottuna remmipukuun pukeutunut mies jolla on lintunaamari. Ogre. Hänellä on asiaa. ”Voisitko sammuttaa tuon v###n savukoneen!”. Kähisevä kanadalainen ottaa tilan haltuunsa. dOwnsizer. Ruudulla kuvat vaihtuvat hypnoottisista transsikuvista aikamme propagandafilmeihin ja eteerisiin luontokuviin. Välillä Ogre hengittää kaasunaamarista myrkkyä ja sylkee vihreää ydinmönjää yleisön päälle. Paita ja hiukset tehopesuun huomenna. VX-gas attack.

Meri. Ranta, aavikko ja aurinko. Aavikolla näkyy säännöllinen toistuva kuvio. Kamera valuu alemmas. Kuvio alkaa hahmottua. Ristejä silmänkantamattomiin. Zoomaus jatkuu. Ristit muuttuvat pommikoneiksi. Satoja ja satoja pommikoneita aavikolla.

Välillä kaksi terroristia hyökkää lavalle ja leikkaa Ogren pään irti. Mies kuitenkin toipuu ja riuhtoo terroristien hunnut kasvoilta. Ja alta paljastuu hämillään olevat Dick ja Dubya. Ei kovin omaperäistä mutta hauskaa kuitenkin. Välissä edellisen keikan aikana riehunut känninen idiootti survoo jengiä turpaan mutta hänet sysätään pian sivummalle painimaan turvamiesten kanssa. Visuaalinen tykitys jatkuu. Strobojen ja videoiden sekä Ogren performanssien tahdittama konepunk on varsin vaikuttavaa. Yli 20-vuotias bändi on kovassa vedossa ja vaikka nostalgialla onkin oma osuutensa biisien tarttuvuudessa, on meno perin hienoa.

Kohtuullisen sodanvastainen esitys. Amerikkalaisten ja Dubyan morkkaaminenhan on äärimmäisen helppoa ja trendikästä. Tällä kertaa se on kuitenkin tehty niin paljon tyylikkäästi ja pahemmin osoittelematta että kuluneestakin teemasta löytyy jotain uutta. No comments -tyyliset kuvat antavat jokaisen vetää omat johtopäätöksensä. Keikan pääpointti ei ole nykyhallinnon pieksennässä vaan yleisemmin kyynisen nykykulttuurin kyseenalaistamisessa. Whatever dude!

Ja jotta kaikki ei menisi liian vakavaksi on kaikkeen lisätty sopivan rock annos coolia. Visuaalinen spektaakkeli yhdistyy kiinteästi ääneen ja lavaesiintymiseen. Cyberpunk-ooppera on muikea ilmestys. Suurimmalla osalla tuntuu olevan oikeasti hyvää aikaa. Sehän tässä kuitenkin viimeksi on pääasia. Hyvää musiikkia ja timanki meisinki. Kokemus isolla ässällä.

Kuvia ei ole koska kolmensadan paunan sedät eivät tykänneet kameroista.