Pelkoa ja inhoa Newarkissa

Poliisisedät ovat pari kertaa jermunneet kamerani ja tuhonneet kuvani kun olen erehtynyt napsimaan otoksia väärissä paikoissa. Mitäkö olen sitten kuvannut? Ei, en ydinvoimaloita tai kapitalismin keskuksia vaan lähinnä naapuriyliopiston kampusaluetta ja erästä köyhänsorttista katua Newarkin keskustassa.

Ensimmäisen kosketuksen virkavaltaan sain kun kuvasin naapuriyliopisto Rutgersin rakennuksia studiokurssini kampusanalyysia varten. Tyly yliopistopoliisi (kyllä, yliopistoilla on omat poliisilaitoksensa) kyseli kuvaamiseni tarkoitusperiä ja halusi välttämättä hävittää kamerastani muutamia kuvia, joissa olin osoittanut kameraa erästä parkkipaikkaa kohti. Parkkipaikalla oli kuulemma ollut poliisiauto ja poliiseja ei tietenkään saa kuvata. Tämä tekee minkä tahansa asian kuvaamisesta kihelmöivän haastavaa kun poliiseja tuppaa ainakin Newarkissa olemaan joka nurkalla hengaamassa.

Muuan toisella kerralla jouduin epävirallisesti pidätetyksi kun näppäilin kuvia väärällä kadulla. Siviiliasuinen soluttautujapoliisi ohjasti minut rynnäkkökivääriä kantelevan kaverinsa kuulusteltavaksi. Pian paikalle oli kutsuttu myös muutama hieman ylempi taho. Herrat ottivat kopiot kaikista minulta löytyneistä henkkareista ja kirjasivat tietoni ylös. Sain kuulla että tietoni otetaan muistiin vain väliaikaisesti. No, ehkä niin.

Seuraavaksi miekkoset halusivat nähdä otoksiani ja kuuntelivat säälittävää selitystäni siitä kuinka kuvaan paikkoja vain koulun harjoitustyötä varten. ”Voisiko näitä kuvia lähettää sähköpostissa?” No kyllä kai kun digikuvia ovat. Se on sitten eri asia että olisiko niistä kenellekään kovasti hyötyä. Poliisit kyselivät myös kamerani hintaa mahdollista takavarikkoa ennakoiden. Tyhjensin kuitenkin mieluummin kamerani muistikortin kuin luovuin koko aparaatista. Pari tusinaa minuuttia myöhemmin ja hieman turvallisuustietoutta siemailleena pääsin taas liikkeelle.

Jotta nimeni ei pääsisi tyystin unohtumaan, suunnistin myöhemmin samana päivänä takaisin mestoille kuvaamaan. Tällä kertaa etenin proseduurin mukaan. Otin yhteyttä poliiseihin, marssin rynkkymiehen pakeille ja ylpeänä esittelin professorilta hankkimaani virallisen puoleista kirjettä jossa seikkaperäisesti kerrottiin harjoitustyöstämme, sen kohteista ja kurssiimme kuuluvien henkilöiden nimet. Odottelin taas hetken kun isommat herrat neuvottelivat asiasta ja kopioivat kirjeeni. Sain kuin sainkin luvan ottaa kuvia, tosin toiseen suuntaan katua. Hieman kuitenkin edelleen epäilytti nuo kivääriä kantelevat poliisit joten poistuin suosiolla sivummalle kuvaamaan. En jaksanut taas selitellä uudestaan jollekin virkaintoiselle soluttautujalle motiivejani ja sitä kuinka olin jo hankkinut luvan hänen esimieheltään.

Pelko on tehnyt tehtävänsä.