Tuulten Kaupunki
Ensin kiertelimme kaupunkia jalan ja menetimme hermojamme kylmän ja harmaan ilman kanssa. Millenium Park Gehry-härpäköineen, peilipapuineen ja naamaputouksineen oli ihan hieno, joskin sijainti kahden suuren tien välissä ihmetytti hieman. Kävimme myös Chicago-joen pohjoispuolella toteamassa että keskustarakenne päättyi melko pian. Pohjoisesta löytyi muutamia mukavia kahviloita, bluespaikkoja, McDonaldsin päämaja ja liuta epämääräisiä lähiökohteita.
Listauduimme majapaikkamme, HI Chicago -hostellin ilmaiselle illalliselle, joka olikin erittäin mielenkiintoinen. Länsi-Chicagon Excel-akatemian lapset olivat kokanneet sekä ranskalaista että mongolialaista ruokaa. Ruoka oli hyvää ja tummaihoisten, selvästi köyhistä kodeista olevien vesseleiden kanssa oli mukava jutella. Siis sen minkä heidän slangistaan sai selvää.
Chicagohan on yksi niistä Amerikan kaupungeista, jossa kaikille etnisille ryhmille on omat tiukasti rajatut kaupunginosansa. On osa mustille, osa meksikolaisille, lähiö kiinalaisille, toinen puolalaisille. Kulttuurit eivät täällä todellakaan sulaudu yhteen. Nämä lapset eivät koskaan olleet käyneet Chicagon ulkopuolella ja jo toiseen kaupunginosaan pääsykin taisi olla aika seikkailu. Hyvä että tällaista toimintaa järjestetään. Itsellekin oli antoisa kokemus tavata teinejä, jotka eivät tienneet Euroopasta juuri mitään. Heidän esittämänsä kysymykset olivat aika kinkkisiä tyyliin "Asutaanko Euroopassa taloissa vai kerrostaloissa?" Nuorten pitämistä maa-esitelmistä huomasi että Ranska ja Mongolia olivat heille aivan yhtä eksoottisia ja tuntemattomia paikkoja. Erittäin mielenkiintoinen ilta. Pitkän illallisen ja nuorten esitelmien vuoksi tosin myöhästyimme hieman illan konsertista, mutta eipä se mitään. Pelkästään näiden keskustelujen vuoksi kannatti tulla Chicagoon.
|  |  |  |  |  |
Ruutukaavalähiöt ilmasta, Gehryn Paviljonki, Katsomo, Jalankulkusilta, Millenium Park, Puisto läheltä
Seuraavaksi oli tarjolla Interpolin loppuunmyyty konsertti Aragon Ballroomissa Pohjois-Chicagossa. Junailimme paikalle punaisella L-junalla (=eLevated Train) ja hoksasimme että tienoo oli ihan täynnään rokkiasiakkaita. Luulin että Aragon olisi kohtuupieni klubi, mutta mahtuihan sinne tuollaiset 4,000 henkeä. Jono olikin jo aikamoinen: parinsadan metrin mato viimassa hytisevää ihmismassaa.
Sisään tullessa meininki oli kuin elokuvasta Almost Famous. Ensin oli "todella tiukka" turvatarkastus kopelointeineen. Sain kuitenkin kuljetettua sisään useamman artikkelin kiellettyä tavaraa, esim. kameran. Muutenkin keikanjärjestäjät osoittivat leväperäisyytensä hidastelemalla niin että joka paikassa joutui jonottamaan melko kauan. Itse keikkapaikka oli kuitenkin todella hieno. Väki parveili sinne tänne, osa tsekkaili tilannetta suurilta parvekkeilta ja bändin noustessa lavalle alkoi valtava mylvintä.
Konsertti oli mielenkiintoinen. Sopiva tunnelmointikeikka raskaan päivän iltaan. Illan hitti oli ilman muuta NYC. Muita loistavia vetoja olivat eteerinen A Time to Be So Small ja kohtuullisen jämerästi jyrännyt Evil. Varsinaista rokkaamista bändi viljeli harvakseltaan. Pääpaino oli, vielä enemmän kuin levyillä, tunnelmoinnissa ja yksinkertaisissa mutta todella kauniissa melodioissa a'la Next Exit. Välillä hieman hihitytti kun känniset fanit julistivat Ian Curtisin olevan elossa.
Hieno keikka, erityisesti yleisön aktiivisuus yllätti. Myöhemmin olisi vielä ollut basisti Carlos D:n DJ-keikka Metron Smart Barissa mutta eipä jaksettu enää. Reissupäivä keräsi veronsa.
|  |  |  |  |  |
Pohjoispuolen nähtävyyksiä 1 ja 2, Excel Akatemian esitelmä, L läheltä, Ja kaukaa, Interpol
Toisen päivän aamulla lähdimme kiertelemään kaupunkia ihan oppaan (tosin ilmaisen sellaisen) kanssa. Hassu setä kertoili kaskuja ja hullunkurisia tarinoita Chicagon historiasta. Saimme oppia eri pytinkien historiasta, Chicagon tapahtumista, kuuluisista henkilöistä, paikallisista sankariarkkitehdeista ja käymisen arvoisista paikoista. Hyvä kierros vaikka ulkona olikin jumalattoman kylmä. Näimme mm. lehtitalon, jonka seinään oli varastettu palasia pyramideista ja ties mistä merkkikohteista, intiaanikylistä roomalaisten monumenttien kautta amerikkalaisiin yliopistoihin. Opimme, että Chicagossa ei arvosteta Itärannikon kosmovelmuilua. Täällä pätee rautatiejätkän kuri ja järjestys.
Lauantaille osui sopivasti Pyhän Patrikin päivän juhla. Koko kaupunki oli karnevaalimeiningeissä. Lähes kaikilla oli yllä jotain viheriää, itsellänikin sattumalta vihreä kaulaliina. Grant Parkissa oli paraateja, miekan nielleiden Irlantilaisten tanssiesityksiä ja muuta hubaa. Puolelta päivin Chicago-joki värjättiin jollain mukaekologisella tökötillä radioaktiivisen vihreäksi. Sep' ol' aika näky.
|  |  |  |  |  |
Opas, Possukirjasto 1990-luvulta, Vesitornin tienoo, Maissitalo House of Blues, Kloonit, Kulkue
Ravintoloissa tarjoiltiin Irlantilaista perinneruokaa, siis vihreää kaljaa. Meno oli perin hilpeäluontoista. Keskusta oli täynnä ihmisiä. Illaksi olin suunnitellut retkeä legendaariselle alt-rokkiklubille Cabaret Metroon. Ja niinhän se kävi että Pyhä Pate tunki sinnekin ja toi mukanaan hehkeän juhlatunnelman.
Tarjolla oli neljä orkesteria, The Matic, The Siderunners, The Arrivals ja The Tossers. Illan avasi mukakekseliäästi nimetty The Matic melko perinteisellä lähiöpunkillaan tyyliin Faith No More. Ei ihmeemmin sytyttänyt. The Siderunners soitti kipakkaa punaniskapoljentoa. Bändin arsenaaliin kuului mm. banjo, läskibasso ja loistava poskipartainen kitaraa rääkännyt laulaja. Soittivat överiksi vedettyä syvän lännen mekaanikkorokkia asenteella. Loistava yllätys!
Seuraavaksi oli luvassa hieman isompi nimi The Arrivals. Soittivat ansiokasta punkrockpoppia. Hyviä biisejä ja yleisö aivan pähkinöinä. Ei kovin omaperäistä materiaalia, mutta törmäystanssintaa harrastanut yleisö vähät välitti. Päätin itsekin yhtyä ilonpitoon ja hilpakkaahan se oli! Kerran jos toisenkin sain koota pudonneita varusteitani lattialta yleisön humpatessa ylitseni. Lystiä!
Illan potin korjasi kuitenkin päivän teemaan loistavasti sopinut paikallinen The Tossers kelttifolkpunkrokillaan. Oye! Fooken 15 pints pissed and goin' strong! Laulut kertoivat ryyppäämisestä, naapurin Patsysta, ulkopolitiikasta ja merille lähdöstä. Viulujen, banjon ja huilujen muikeassa melskeessä yleisö sekosi täysin ja opin ymmärtämään termin hauskanpito aivan uudella tavalla. Viulistin jousesta jouhet katkeilivat mutta meno ei tauonnut hetkeksikään. Koska salissa oli hieman ahdasta, osa porukasta joutui surffailemaan yleisön yllä käsien ja päiden kannattelemana. Poket eivät innostuneet mutta bändi selvästi nautti suosiostaan. Pistivät toinen toistaan tiukempia humppalurituksia sarjatulella. Kelpo konsertti.
|  |  |  |  |  |
Joki alkaa vihertää, Neonviheriä, Tyly kontrasti, The Matics, The Siderunners, The Tossers [VIDEO]
Sunnuntaina oli luvassa peltilehmällä ratsastusta. Pääsin vihdoin toteuttamaan vanhan unelmani lehmällä ratsastamisesta! Ohjelmassa oli myös visiitti Worlds Columbian Expon syntysijoille tarkastamaan paikan nykytila. Muutama pytinki oli vielä jäljellä, osa integroitu uudempiin rakennuskomplekseihin, esimerkiksi osaksi modernia urheilustadionia.
Kävimme myös tsekkaamassa Chicago Arts Instituten laadukkaan kokoelman. Kelpoa impressionismia riitti Gêromesta Ingresiin. Kaikki Lukkarisen taidehissan kurssilla käsitellyt työt taisivat olla täällä näytillä. Hollantilaisten mestarien maalaukset sivuutin ylimielisen kylmästi, niistä olen jo saanut muutamaksi vuodeksi yliannostuksen.
Museon modernin taiteen ja nykytaiteen kattaus oli myös perin oiva. Näytteillä oli mm. Dalín, Mattan ja Richterin yliloistavia eepoksia. Kunpa osaisin maalata kuin Matta. Tarjolla oli myös takuuvarmaa Warholia (Mao) ja Lichtensteinia. Itse innostuin nykytaiteen osaston avaruushuoneesta, johon tuli kolmelle seinälle projisoituna reaaliaikaista kuvaa avaruuden tähtiturskeesta. Vähäeleistä mutta kaunista.
Illalla, auringonlaskua ounastellen, kälpimme ylös mustaan Sears Toweriin tutkimaan paikallisen illan sävyjä. Lähiömatto oli täältäkin hyvin näkyvillä. Olo oli kuin valtavalla avaruusasemalla. Kolmeen suuntaan lähti teitä jotka jatkuivat katkeamatta täysin suorina aina horisonttiin asti. Messevä näky. Pari tornia ja sata giljoonaa kilohehtaaria lähiömattoa. Huh uh.
Myöhäisillalla kävimme vielä kuuntelemassa Bluesia B.L.U.E.S:issa Pohjois-Chicagossa. Vanhat ukot kepittivät sellaiset jytinät että oksat pois. Välillä yleisö pakotettiin lavalle tanssaamaan, välillä likainen kitaristilaulajasetä hyökkäili yleisön naisten kimppuun. Hulvatonta musisointia.
|  |  |  |  |  |
|  |  |  |  |
Searsista etelään, Länteen, Pohjoiseen, Satunnainen Jenkkigootti, Blueskarkelot
Maanantaina suuntasin Illinois Institute of Technologyn kampukselle tutkimaan sankariarkkitehtuuria. IIT:n A-osaston johdossahan vaikuttia muuan Mies Van der Rohe ja jätti jälkensä kampukseen. Paikallisen osaston studio on Miesin suunnittelema musta laatikko. Hieno, vaikka kaikkihan ne ovat aika samaa sarjaa.
Alueella oli myös Jahnin suunnittelema toimistokompleksi ja Koolhaasin skissailema McGormick Student Center. Jahnin rakennus oli mallikas kaarevine seinineen ja hienoine tiloineen. Koolhaasin opiskelijakeskus oli kuitenkin omassa sarjassaan.
En ole koskaan kummemmin innostunut Koolhaasin kollaasikirjoista muuten kuin visuaalisessa mielessä. Kuka haluaa maksaa sata taalaa kokoelmasta näsäviisaita popkollaaseja kun netistä löytyy parempaa materiaalia ilmaiseksi. Rakennus oli kuitenkin käsittämättömän loistava. En tiedä sen toiminnallisuudesta mutta visuaalista ilotulitusta riitti. Hienoja tiloja, loistavia huonekaluja ja uskomattomia värejä. Kekseliäitä symboleja, erikoisia materiaaleja sekä hehkuvaa valon käyttöä. Kukapa olisi uskonut. Tuntui että jokainen pienikin yksityiskohta oli suunniteltu viimeisen päälle. Hienoin koskaan näkemäni rakennus, ehdottomasti.
Vaikuttuneena kävelin lähiöghettojen läpi takaisin keskustaan. Ankeista lähiöistäkin löytyi hienoja scifitaloja - hienoja ulkopuolisen silmiin - ei välttämättä kovin mukavia asuintaloja.
|  |  |  |  |
|  |  |  |  |
|  |  |  |  |
Chicago oli Ei-New-Yorkilaiseksi paikaksi mukava kaupunki. Tekemistä riitti muutamaksi päiväksi enemmän kuin tarpeeksi. En haluaisi kylläkään asua siellä, kilomailien lähiömatto ja ihmisten periamerikkalainen asenne saattaisi käydä ahdistavaksi. Lyhyelle visiitille kuitenkin erinomaisen kiinnostava paikka.
|  |  |  |  |
|  |
Illan muzak: The Tossers - Purgatory
<< Home