The Everglades - Miami
Kaahailimme Lucyn kanssa melkoisessa myrskysateessa Evergladesin kautta koukaten kohti Miamia.
Matkalla kävimme syömässä jossain hillbillypaikassa keskellä metsää. Paikassa pankkikorttikone oli rikki, mikro ei toiminut ja ruokakin oli osin vanhentunutta. No, ei vähä mitään, huoltoaseman Subwaysta saimme elossa pitävää murkinaa.
Lähempänä Evergladesia tie täyttyi usein tukeista, joilla tarkemmin katsottuna oli raajat: tie oli välillä kohtuullisen täynnä pari-kolmemetrisiä alligaattoreita. Muutama surku oli jäänyt aiton alle ja röhnötti pientareella lihat tursuillen. Sääli näky.
Pysähdyimme muutaman puron luona tsekkailemaan gaattorien keimailua ja kimaltavien kalojen kisailua. Rikkoontunut käteni lepäsi hienosti rantapyyhkeestä tehdyssä kantositeessä. Näytin aidolta hobolta.
Eräässä kohdassa, jo lähempänä Miamia, Lucy näki tien poskessa hienon kilpikonnan, jota u-käännyimme tutkimaan vuokra-auton renkaat kirskuen. Kilpikonna oli iso ja hieno ja sillä oli ennen näkemätön avaruus nenä! Olio ei kuitenkaan pyytänyt meitä viemään sitä maan johtajan luokse joten jatkoimme matkaa Miamiin.
Miamin South Beachilla majoituin erimukavaan Clay-Hostellin joka oli rakennettu vanhaan espanjalaismafia -tyyliseen umpikortteli-sisäpiha-lisärakennus -systeemiin(!?). Tiedättehän niitä hienoja kapeita katuja, joissa vastakkaisten talojen seinät ovat vain muutaman metrin päässä toisistaan ja väliin voi ripustaa pyykkiä kuivumaan.
Hostelli oli vilkkaan jalankulkukadun varrella ja silti hienon sisäpihasokkelon ansiosta erittäin rauhallinen lepäily-ympäristö. Kämppiksinä minulla oli mm. 50-vuotias venäläinen liikemies, joka halusi tietää kaiken suomesta (ja kaikista muistakin maista), parikymppinen Brasilialainen, joka oli läheisessä ravintolassa töissä ja muuan vaitonainen ranskalainen. Mielenkiintoista porukkaa. Lucy jatkoi matkaansa Ft. Lauderdalen kautta lentokoneella Kaliforniaan.
Viidakko sateessa, Gator, Lesoilija, Pää, Avaruusotus
Miami, Clay, Yöllä
Matkalla kävimme syömässä jossain hillbillypaikassa keskellä metsää. Paikassa pankkikorttikone oli rikki, mikro ei toiminut ja ruokakin oli osin vanhentunutta. No, ei vähä mitään, huoltoaseman Subwaysta saimme elossa pitävää murkinaa.
Lähempänä Evergladesia tie täyttyi usein tukeista, joilla tarkemmin katsottuna oli raajat: tie oli välillä kohtuullisen täynnä pari-kolmemetrisiä alligaattoreita. Muutama surku oli jäänyt aiton alle ja röhnötti pientareella lihat tursuillen. Sääli näky.
Pysähdyimme muutaman puron luona tsekkailemaan gaattorien keimailua ja kimaltavien kalojen kisailua. Rikkoontunut käteni lepäsi hienosti rantapyyhkeestä tehdyssä kantositeessä. Näytin aidolta hobolta.
Eräässä kohdassa, jo lähempänä Miamia, Lucy näki tien poskessa hienon kilpikonnan, jota u-käännyimme tutkimaan vuokra-auton renkaat kirskuen. Kilpikonna oli iso ja hieno ja sillä oli ennen näkemätön avaruus nenä! Olio ei kuitenkaan pyytänyt meitä viemään sitä maan johtajan luokse joten jatkoimme matkaa Miamiin.
Miamin South Beachilla majoituin erimukavaan Clay-Hostellin joka oli rakennettu vanhaan espanjalaismafia -tyyliseen umpikortteli-sisäpiha-lisärakennus -systeemiin(!?). Tiedättehän niitä hienoja kapeita katuja, joissa vastakkaisten talojen seinät ovat vain muutaman metrin päässä toisistaan ja väliin voi ripustaa pyykkiä kuivumaan.
Hostelli oli vilkkaan jalankulkukadun varrella ja silti hienon sisäpihasokkelon ansiosta erittäin rauhallinen lepäily-ympäristö. Kämppiksinä minulla oli mm. 50-vuotias venäläinen liikemies, joka halusi tietää kaiken suomesta (ja kaikista muistakin maista), parikymppinen Brasilialainen, joka oli läheisessä ravintolassa töissä ja muuan vaitonainen ranskalainen. Mielenkiintoista porukkaa. Lucy jatkoi matkaansa Ft. Lauderdalen kautta lentokoneella Kaliforniaan.
|  |  |  |  |
|  |  |
Seuraavaksi Miamin valaistusolosuhteista...
<< Home