New Orleans - Ennen myrskyä

New Orleansissa asuin hauskassa India House -hostellissa. Boheemi paikka, huoneisiin ei ollut avaimia vaan kaikki ovet olivat aina auki. Takapihalla oli muovinen uima-allas. Iltaisin nuoriso kokoontui pihalle soittamaan kitaraa ja tunnelmoimaan. Ehkä aavistuksen stereotyyppinen hippikommuuni, mutta tunnelma oli kyllä vilpittömän rento.

Ranskalaiskorttelien Bourbon Streetillä töröturistit kulkivat kaljamuki kourassa ja uskoivat olevansa yli-ihmisiä. Meininki kuin Kanarialla konsanaan. Tämä osa New Orleansista ei todellakaan ollut minun juttuni.

Ranskalaiskorttelien syvää etelää ja hienostunutta ranskalaisuutta toisiinsa hiertävät rakennukset olivat kylläkin varsin kaunista nähtävää. Kivoja pikku kujia, Pre-Disney-linnoja -ja vilkasta katuelämää. Heti kun kipusi syrjään pahimmilta turistialueilta, näki monia mielenkiintoisia paikkoja ja leppoisia kuppiloita.

Kaupungin raitiovaunu oli kuin jäänne menneisyydestä. Puiset penkit olivat hienot ja raitiovaunulla pääsi yllättävän syrjäisillekin seuduille katsomaan miten alueen tavalliset (=köyhät) ihmiset elivät. Silmän kantamattomiin pieniä puutaloja, ystävällisiä tummaihoisia ihmisiä ja syvän etelän tunnelmaa.

Perinteiset Louisianan pikkutalot olivat sympaattisia. Olin vähällä toteuttaa yliamerikkalaisen unikuvani: mällätä purutupakkaa keinustuolissa tällaisen pikkutalon portsilla keinustuolissa istuen, haulikkoa hyväillen ja rikkaruohopalleroiden menoa seuraten...

Kaupunki oli melkoinen tyylien sekamelska, useimmissa paikoissa tosin pirteä sekamelska. Majakkatornit, goottitornit ja betonibrutalistiset toimistotornit löivät iloisesti kättä.

Piskuisessa Voodoo-Museossa opin Hoodoon ja Voodoon erot, kuulin mistä Voodoo-nukkien myytti on syntynyt ja sain hienon käyntikortin viralliselta voodoo-papilta. Pieni mutta ehdottoman hauska museo.

New Orleansissa rikkaat ja köyhät alueet olivat aivan vieri vieressä: kun käveli muutaman sata metriä Ranskalaisilta Kortteleilta itään, olikin samassa keskellä todella köyhää aluetta. "Vaarallista!" sanoivat, mutta en koskaan joutunut mihinkään kahnauksiin missä kuljinkin.

Valtaisat hautausmaat olivat yksi merkkikohde. Haudat oli soisesta maaperästä johtuen rakennettu täysin maanpinnan yläpuolelle ja hautausmaat olivatkin varsin vaikuttavia. Muistomerkkien koko vaihteli vaatimattomista rautaristeistä yltiömahtaviin marmoriholveihin.

Suoajelulla entinen Meksikonlahden Kapteeni J. viihdytti meitä erittäin mielenkiintoisilla kertomuksilla. Näimme alligaattoreita, pesukarhuja, ison pöllön, jättirotta lutrian ja muutamia haikarantapaisia. Hienoja sypressejä ja uskomattomia suoalueita.

Joen rantaan oli köytetty kiinni muutamia "laivoja" nostosillan kupeeseen. Näissä kelluvissa mökeissä sitten muutamat yhteiskuntaa pakenevat paikalliset asuivat.

Ranskalaisen Torin suurinta antia oli rihkaman lisäksi hieno tunnelma. Kitschiä ehkä, mutta lämmintä kitschiä. Ostin aprikooseja.

Mississippin toisella rannalla sijaitseva Old Algiers, "Etelän Brooklyn" oli mukavan oloinen alue. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta hassu tunnelma täälläkin. Nousevan Auringon Talo, vanhoja autoja ja jänniä taloja. Turistille ei juuri nähtävää tai tekemistä, mutta varmasti mukava paikka asua. Verrattuna Bourbon Streetin turistirysään Old Algiers Point tuntui hyvinkin aidolta paikalta.

Mississippi oli selkeästi teollisuuden väylä. Ruskea joki ei ollut erityisen idyllinen, mutta robusteissa laivoissa oli kyllä jotain hohtoa. Kaunis höyrylaiva ei kyllä istunut karskiin ympäristöön, mutta oli nostalgiamielessä hieno muisto alueen menneestä loistosta.

Vaan nytpä näitä paikkoja ei taida enää olla.

Seuraavaksi Clearwater Beach, FL