sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005

Suomeentumisen alku

Suomessa. Äärimmäisen outoa. Vuosi meni aivan liian nopsasti. Latailen toukokesäkuun retken kuvat nettiin nyt jahka ehdin ne muokkaamaan. Kuvien seassa seminostalgista lisälepertelyä retken riemuista. Jos jollain on tietoa hyvästä/toimivasta palvelusta, jonka kautta voisi helposti julkaista isomman kasan kuvia, olisin vinkeistä yltiökiitollinen.

Suomeen paluun jälkeen olen kärsinyt aikaerosta ja vaaleista öistä, muuttanut uuteen asuntoon, järkyttynyt kännizombien määrästä, viettänyt joukkojuhannusta idässä, nolannut itseni ruokakaupassa amerikkalaisilla tavoillani, uinut jääkylmässä järvessä, keskustellut veloista, maalaillut pari taulua ja muutaman t-paidan. Matkalla hukkasin Visa-elektron korttini, kuoletin sen ja tilasin uuden. Olen sählännyt kännyköiden ja liittymien kanssa enemmän kuin tarpeeksi, tuhonnut rannekelloni hihnan ja ostanut muuntajia 110V laitteilleni. Olen ajanut pyörällä metsässä ja käynyt Klubilla kuuntelemassa hupaisaa gööttiä.

Palattuani menin heti töihin arkkitehtitoimistoon jossa olin myös viime kesänä. Työnteko auttaa loistavasti pääsemään taas kiinni Suomen arkeen. Ensi viikon jälkeen alkaa pakollinen parin viikon kesäloma. Mielelläni olisin ollut senkin ajan töissä: tuossa vuoden aikana kun nyt tuli hieman lomailtua ja kukaties kenties myös tuhlailtua.

Seuraavaksi luvassa jokunen sankaritarina mantereen vaihdon käytännön asioista sekä siitä miltä tuntuu olla taas Suomessa...

soitossa: Weezer - Little Songs