New Orleans
New Orleansissa oli Vegasin tapaan kuuma, mutta soiden ja jokisuiston vuoksi ilma oli myos hengastyttavan kostea. Pamahdin lentokentalta julkisella bussilla matelun jalkeen keskelle syvan etelan omakotitaloalueita. Joku leppoisa raksaukko tiesi neuvoa tien hostellille. India Housen kommuunihostellissa kerailin voimia Vegasin tapporetken jalkeen.
Odotin New Orleansilta todella paljon. Legendaarista Mississippin deltan musiikkia, Mardi Gras, Hurriganesien Bourbon Streetin absinttibaarit, haisevat suot, vampyyrihautausmaat, French Quarter ja tietenkin itse Mississippi: nain toki paljon mutta taytyy jotenkin paikka, etenkin French Quarter, tuntui hieman turistirysalta jopa Vegasin jalkeen.
"See the marketplace in Old Algiers" lauloi Dylan kierratysviisussaan You Belong to Me; ja olihan siella kaytava. Lautalla Mississippin yli ja harhailemaan vanhan legendaarisen omakotitaloalueen keskelle. Etelan Brooklyn oli kuitenkin kohtuullisen laimea ilmestys. Kiertelin muutamien bluesukkojen asumuksia ja otin kuvan Nousevan Auringon Talosta mutta siina se. Animalsin viisussa paikka saa jotenkin hohdokkaamman hileen.
Hienoin kokemus oli lahtea pienehkolla veneella soille katsomaan alligaattoreita, nutrioita, kurkia, kotkia, polloja ja muita luonnon kruunuja. Ajelimme hiljakseen cypressien keskella ja ihailimme luontoa.
Opas oli kuin itse James Bond: kertoili mita ihmeellisimpia tarinoita vuosien varrelta ja paljon mielenkiintoista tietoa suoalueen ekosysteemista. Ukko oli itse Cajun-kansaa, entinen merikapteeni Meksikonlahdelta ja tiesmita. Hauskin miekkosen jutuista oli ehka kuvaus kerrasta jolloin kauhukirjailija Anne Rice oli tullut miesin kyytiin ja pyytanyt matkaa vanhalle Viskipuulle. Siella tantta oli sitten odottanut yohon asti myrskyn tuloa ja vampyyreita. Han kertoi oppaalle tuntevansa vampyyrit ymparillaan. Han naytti myos kuskille teraviksi viilattuja kulmahampaitaan. Diagnoosi oli nopea: hullu mika hullu. Kuski naytti vampyyritadille puukkoa ja sanoi etta jos han muuttuu lepakoksi niin han joutuu leikkaamaan silta siivet. Opas sanoi ettei enaa ikina halua nahda kyseista kirjailijaa, oli kuulemma liian rankka kokemus.
Oma lukunsa Norliinsissa olivat myos mahtavat maan paalle rakennetut hautaholvit: maan paalle rakennetut siksi, koska Orleans on kokonaan suomaaalla ja monta metria merenpinnan alapuolella. Vainajat oli saatava vakaampaan maahan ja siksi hautausmaista on kasvanut todella upeita mausoleumialueita. Hienoimmat haudat olivat kuin pienia katedraaleja upeine sisaankaynteineen ja pylvasjarjestelmineen.
New Orleansissa en jaksanut juuri hipata, illat vietin enimmakseen hostellin illallispoydassa kitaransoittoa kuunnellen ja uima-altaassa pulikoiden. Pienesta tursmimuovista huolimati New Orleansissa oli paljon nahtavaa ja koettavaa. Neljan paivan tutkimusmatkailun jalkeen olin valmis vaihtamaan maisemaa Floridan rannikolle. Taytyy tulla joskus Mardi Grasin aikaan takaisin.
Odotin New Orleansilta todella paljon. Legendaarista Mississippin deltan musiikkia, Mardi Gras, Hurriganesien Bourbon Streetin absinttibaarit, haisevat suot, vampyyrihautausmaat, French Quarter ja tietenkin itse Mississippi: nain toki paljon mutta taytyy jotenkin paikka, etenkin French Quarter, tuntui hieman turistirysalta jopa Vegasin jalkeen.
"See the marketplace in Old Algiers" lauloi Dylan kierratysviisussaan You Belong to Me; ja olihan siella kaytava. Lautalla Mississippin yli ja harhailemaan vanhan legendaarisen omakotitaloalueen keskelle. Etelan Brooklyn oli kuitenkin kohtuullisen laimea ilmestys. Kiertelin muutamien bluesukkojen asumuksia ja otin kuvan Nousevan Auringon Talosta mutta siina se. Animalsin viisussa paikka saa jotenkin hohdokkaamman hileen.
Hienoin kokemus oli lahtea pienehkolla veneella soille katsomaan alligaattoreita, nutrioita, kurkia, kotkia, polloja ja muita luonnon kruunuja. Ajelimme hiljakseen cypressien keskella ja ihailimme luontoa.
Opas oli kuin itse James Bond: kertoili mita ihmeellisimpia tarinoita vuosien varrelta ja paljon mielenkiintoista tietoa suoalueen ekosysteemista. Ukko oli itse Cajun-kansaa, entinen merikapteeni Meksikonlahdelta ja tiesmita. Hauskin miekkosen jutuista oli ehka kuvaus kerrasta jolloin kauhukirjailija Anne Rice oli tullut miesin kyytiin ja pyytanyt matkaa vanhalle Viskipuulle. Siella tantta oli sitten odottanut yohon asti myrskyn tuloa ja vampyyreita. Han kertoi oppaalle tuntevansa vampyyrit ymparillaan. Han naytti myos kuskille teraviksi viilattuja kulmahampaitaan. Diagnoosi oli nopea: hullu mika hullu. Kuski naytti vampyyritadille puukkoa ja sanoi etta jos han muuttuu lepakoksi niin han joutuu leikkaamaan silta siivet. Opas sanoi ettei enaa ikina halua nahda kyseista kirjailijaa, oli kuulemma liian rankka kokemus.
Oma lukunsa Norliinsissa olivat myos mahtavat maan paalle rakennetut hautaholvit: maan paalle rakennetut siksi, koska Orleans on kokonaan suomaaalla ja monta metria merenpinnan alapuolella. Vainajat oli saatava vakaampaan maahan ja siksi hautausmaista on kasvanut todella upeita mausoleumialueita. Hienoimmat haudat olivat kuin pienia katedraaleja upeine sisaankaynteineen ja pylvasjarjestelmineen.
New Orleansissa en jaksanut juuri hipata, illat vietin enimmakseen hostellin illallispoydassa kitaransoittoa kuunnellen ja uima-altaassa pulikoiden. Pienesta tursmimuovista huolimati New Orleansissa oli paljon nahtavaa ja koettavaa. Neljan paivan tutkimusmatkailun jalkeen olin valmis vaihtamaan maisemaa Floridan rannikolle. Taytyy tulla joskus Mardi Grasin aikaan takaisin.
<< Home