Key West - "The bridge is down Sam!"
Bussimatka Key Westiin oli jalleen kerran taysi fiasko. Bussikuski oli tekopirtea Folkewest. Yritti kovasti olla matkaopas mutta epaonnistui surkeasti. "Vasemmalla naette 352 auton parkkipaikan" -tyylinen kerronta ei oikein iskenyt. Valilla kuski huusi mikrofoniin esittaessaan tienoilla filmattujen elokuvien (mm. Arnold elokuvassa True Lies) rooleja. Uskomaton miekkonen!
Lopulta, tuskaisen istumisen ja umpipuisten juttujen jalkeen olimme vihdoin Etelä-Floridan saariletkan viimeisella Keylla eli Key Westissa. Viela taallakin kuski piinasi meita puolisen tuntia surkealla tarinakierroksella ennenkuin paasti meidat kirmailemaan saarelle omin jaloin.
Key West oli heti kattelyssa mukavan tuntuinen paikka: pienimittaisia rakennuksia, paljon palmuja, syva etela -tyylisten omakotitalojen pihalla kirmailevia kanoja, hippiautoja ja todella kauniita rantoja. Satama-altaassa suuret tonnikalat polskivat kilpaa kilpikonnien kera ja Jamaica-villagen tuntumassa hipit ottivat losoilymittaa toisistaan. Tunnelma oli huomattavasti rennompi kuin kireapintaisessa Miamissa.
Matkaa Kuubaan oli vain 90mi joten sikaarintuoksu kantautui Key Westiin asti. Nenaan tunki myos merilevan tuoksu: rannassa oli sontaa elikkas merilevaa ja se HAISI! Eika mitaan muutamia kappyroita vaan armoton puolen metrin paksuinen levamatto peitti rannan. Ei tahtonut uimaan. Etsimme uimakelpoista rantaa yli tunnin mutta emme sellaista loytaneet. Vene kun olisi ollut niin olisimme voineet uida ulapalla koralleja tutkien mutta nyt jai uinnit kauhomati. Iltapaivan sademyrakka sentaan viilensi mukavasti oloa.
Lounastimme Crabby Dick (sic!) nimisessa ravintolassa kalaevain. Istuskelimme mukavan ilmastoinnin aikana turhankin kauan siihen nahden etta turismiaikaa ei ollut mitenkaan liiaksi. Olisi kannattanut mieluummin vetaa jotain pikamuonaa ja samalla kavella kohteita lapi. Tonnikala-hummeri-katkarapu -varras ja oheistuotteet olivat kuitenkin hyvaa ja edullista herkkua ja mualiman meno jotenkin unohtui kelpo ruuan aaressa.
Ja sitten kimpoilemaan tolloturistina. Hemingwayn talo kissa-armeijoineen oli hieno. Paitsi talo, myos tontin valtavat sademetsapuut (unohdin jo minka nimisia puita olivat) herattivat kunnioitusta. Paikallinen hautausmaakin oli jalleen nakemisen arvoinen, etenkin hautakirjoitusten osalta: "I told you I was sick" kaiverrettuna hautakiveen oli mielestani kerrassaan hupaisa naky.
Nakemista olisi riittanyt pariksi paivaksi, paivareissu oli hieman turhan lyhyt. Etenkin korallien seassa olisi ollut kiva kauhoa snorkkeliputki suupielessa. Illalla naimme viela erikoisen hienon auringonlaskun Meksikonlahden yli, soimme paikallista herkkua, Key Lime Pieta bussissa ja odottelimme jalleen hostellille paluuta kun kuski tunaroi uudemman kerran: unohti mm. vieda eraan asiakkaan takaisin hotellilleen ja jouduimme palaamaan parikymmenta mailia takaisin. Toilailusta huolimati mukava paiva, Key Westiin voisi joskus tulla toistekin.
Billy Corganin uusi Depeche Mode -henkinen lätty on nyt vihdoin verkossa kaikkien kuultavana: The Future Embrace
Lopulta, tuskaisen istumisen ja umpipuisten juttujen jalkeen olimme vihdoin Etelä-Floridan saariletkan viimeisella Keylla eli Key Westissa. Viela taallakin kuski piinasi meita puolisen tuntia surkealla tarinakierroksella ennenkuin paasti meidat kirmailemaan saarelle omin jaloin.
Key West oli heti kattelyssa mukavan tuntuinen paikka: pienimittaisia rakennuksia, paljon palmuja, syva etela -tyylisten omakotitalojen pihalla kirmailevia kanoja, hippiautoja ja todella kauniita rantoja. Satama-altaassa suuret tonnikalat polskivat kilpaa kilpikonnien kera ja Jamaica-villagen tuntumassa hipit ottivat losoilymittaa toisistaan. Tunnelma oli huomattavasti rennompi kuin kireapintaisessa Miamissa.
Matkaa Kuubaan oli vain 90mi joten sikaarintuoksu kantautui Key Westiin asti. Nenaan tunki myos merilevan tuoksu: rannassa oli sontaa elikkas merilevaa ja se HAISI! Eika mitaan muutamia kappyroita vaan armoton puolen metrin paksuinen levamatto peitti rannan. Ei tahtonut uimaan. Etsimme uimakelpoista rantaa yli tunnin mutta emme sellaista loytaneet. Vene kun olisi ollut niin olisimme voineet uida ulapalla koralleja tutkien mutta nyt jai uinnit kauhomati. Iltapaivan sademyrakka sentaan viilensi mukavasti oloa.
Lounastimme Crabby Dick (sic!) nimisessa ravintolassa kalaevain. Istuskelimme mukavan ilmastoinnin aikana turhankin kauan siihen nahden etta turismiaikaa ei ollut mitenkaan liiaksi. Olisi kannattanut mieluummin vetaa jotain pikamuonaa ja samalla kavella kohteita lapi. Tonnikala-hummeri-katkarapu -varras ja oheistuotteet olivat kuitenkin hyvaa ja edullista herkkua ja mualiman meno jotenkin unohtui kelpo ruuan aaressa.
Ja sitten kimpoilemaan tolloturistina. Hemingwayn talo kissa-armeijoineen oli hieno. Paitsi talo, myos tontin valtavat sademetsapuut (unohdin jo minka nimisia puita olivat) herattivat kunnioitusta. Paikallinen hautausmaakin oli jalleen nakemisen arvoinen, etenkin hautakirjoitusten osalta: "I told you I was sick" kaiverrettuna hautakiveen oli mielestani kerrassaan hupaisa naky.
Nakemista olisi riittanyt pariksi paivaksi, paivareissu oli hieman turhan lyhyt. Etenkin korallien seassa olisi ollut kiva kauhoa snorkkeliputki suupielessa. Illalla naimme viela erikoisen hienon auringonlaskun Meksikonlahden yli, soimme paikallista herkkua, Key Lime Pieta bussissa ja odottelimme jalleen hostellille paluuta kun kuski tunaroi uudemman kerran: unohti mm. vieda eraan asiakkaan takaisin hotellilleen ja jouduimme palaamaan parikymmenta mailia takaisin. Toilailusta huolimati mukava paiva, Key Westiin voisi joskus tulla toistekin.
Billy Corganin uusi Depeche Mode -henkinen lätty on nyt vihdoin verkossa kaikkien kuultavana: The Future Embrace
<< Home