Kurssi pulkassa, jesniff!
Tänään sain maalaukseni valmiiksi. Onnistuivat varsin hyvin. Eilen pilasin molemmat maalaukset, tänään pelastin mitä pelastettavissa oli ennen huomista kritiikkiä ja näyttelyä. Vielä pitää kirjoittaa essee kurssilla oppimistani asioista ja sitten Painting II on pulkassa. Ai niin ja pitää soittaa PS1:n pomolle ja sopia kauppahinnasta.
Olo on aina todella tyytyväinen kun on saanut jotain valmiiksi. Voi ikäänkuin sitten siirtyä elämässä eteenpäin. Ja kyse ei todellakaan ole siitä että olisin inhonnut maalausprosessia. Päin vastoin, kutsun maalaustuokioitamme hyviksi hetkiksi: viisi henkeä suuressa studiossa, kaikilla edessään kaksi suurta maalausta. Pikkiriikkisestä design-radiosta raikaa 50-luvun kitarajazz. Kukkulalla kerrostalon viidennessä kerroksessa sijaitsevan työtilamme suurista ikkunoista avautuu näkymä yli Newarkin kattojen. Horisontissa aurinko heittää viimeiset säteensä Manhattanin silhuetille. Juttelemme niitä näitä. Kaikki inhoavat omia maalauksiaan ja rakastavat toisten maalauksia. Viimein rynnimme illastamaan "all you can eat"-bufféhen.
Mitä järkeä ottaa maalauskursseja? Nehän vaan hidastaa valmistumistasi arkkitehdiksi! -Maalauskursseilla oppii kuitenkin monia asioita, joista arkkitehtikouluissa ei edes kuiskita. Itsensä tunteminen, ilmaisunvapauden lisääntyminen, rohkeus ja määrätietoisuus ovat arkkitehdillekin varsin tavoittelun arvoisia ominaisuuksia joiden arvon voi jopa mitata rahassa. Konkreettisemmin kurssilla oppii värien käyttöä, tilan hahmotusta, sommittelua ja kärsivällisyyttä. Kun 2x2m maalaus menee pilalle, vaatii pitkää pinnaa maalata se uudestaan. Maalauksissa voi myös kehitellä ideoita joiden piirtäminen ei välttämättä onnistu heti CADilla.
Taiteen ei tarvitse olla mitään vaihtoehtoihmisten liihottelua. Parhaat maalarit ovat usein niitä jotka vain tarttuvat sutiin käymättä mitään kouluja. Digitaalisen informaation aikakaudella käsin tehty kuva lämmittää. Ja jos ei lämmitä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää ymmärtää. Teos voi olla yhtä aikaa kasa ulostetta ja vertaansa vailla oleva näyte maailmankaikkeuden loisteliaisuudesta.
Eräs tulee katselemaan ja kehumaan maalauksiamme. Sanoo itse tekevänsä keramiikkaa kun ei maalaaminen tunnu omalta alalta. Kertoo käyvänsä Newarkin museossa keramiikkakursseilla ja Rutgersissa kesäkursseilla. Väittelemme. No ei ihme taidehihhuleita...
Pyörii: B-52s - Roam
Olo on aina todella tyytyväinen kun on saanut jotain valmiiksi. Voi ikäänkuin sitten siirtyä elämässä eteenpäin. Ja kyse ei todellakaan ole siitä että olisin inhonnut maalausprosessia. Päin vastoin, kutsun maalaustuokioitamme hyviksi hetkiksi: viisi henkeä suuressa studiossa, kaikilla edessään kaksi suurta maalausta. Pikkiriikkisestä design-radiosta raikaa 50-luvun kitarajazz. Kukkulalla kerrostalon viidennessä kerroksessa sijaitsevan työtilamme suurista ikkunoista avautuu näkymä yli Newarkin kattojen. Horisontissa aurinko heittää viimeiset säteensä Manhattanin silhuetille. Juttelemme niitä näitä. Kaikki inhoavat omia maalauksiaan ja rakastavat toisten maalauksia. Viimein rynnimme illastamaan "all you can eat"-bufféhen.
Mitä järkeä ottaa maalauskursseja? Nehän vaan hidastaa valmistumistasi arkkitehdiksi! -Maalauskursseilla oppii kuitenkin monia asioita, joista arkkitehtikouluissa ei edes kuiskita. Itsensä tunteminen, ilmaisunvapauden lisääntyminen, rohkeus ja määrätietoisuus ovat arkkitehdillekin varsin tavoittelun arvoisia ominaisuuksia joiden arvon voi jopa mitata rahassa. Konkreettisemmin kurssilla oppii värien käyttöä, tilan hahmotusta, sommittelua ja kärsivällisyyttä. Kun 2x2m maalaus menee pilalle, vaatii pitkää pinnaa maalata se uudestaan. Maalauksissa voi myös kehitellä ideoita joiden piirtäminen ei välttämättä onnistu heti CADilla.
Taiteen ei tarvitse olla mitään vaihtoehtoihmisten liihottelua. Parhaat maalarit ovat usein niitä jotka vain tarttuvat sutiin käymättä mitään kouluja. Digitaalisen informaation aikakaudella käsin tehty kuva lämmittää. Ja jos ei lämmitä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää ymmärtää. Teos voi olla yhtä aikaa kasa ulostetta ja vertaansa vailla oleva näyte maailmankaikkeuden loisteliaisuudesta.
Eräs tulee katselemaan ja kehumaan maalauksiamme. Sanoo itse tekevänsä keramiikkaa kun ei maalaaminen tunnu omalta alalta. Kertoo käyvänsä Newarkin museossa keramiikkakursseilla ja Rutgersissa kesäkursseilla. Väittelemme. No ei ihme taidehihhuleita...
PS. Manhattan-kävely peruuntui tältä päivältä poskionteloihini pesiytyneen bakteerimassan vuoksi. Uusi yritys perjantaina.
<< Home