Tijuana ja konkkaronkka [29 joulukuuta 2004]
Aamulla emme enää keksineet mitään tekemistä San Diegossa joten päätimme lähteä rajan yli Tijuanaan. Odotin mielenkiinnolla, millainen paikka tämä kännituristirysänä tunnettu meksikolaiskaupunki olisi. San Diegosta parin mailin päässä olevalle rajalle pääsi kätevästi raitiovaunulla.
Itse rajan ylitys oli siedettävän helppoa. Sen kun vain käveli pitkää siltaa pitkin Meksikoon. Mitään rajamuodollisuuksia ei tähän suuntaan ollut ja yhtäkkiä vain huomasin olevani Mexicon maaperällä.
Tijuana oli kuin suuri turkkilainen basaari. Joka puolelta huudeltiin valkonaamaa ostoksille ja "dudea" tequilalle. Rikkailla länsijääveleillä oli täällä vientiä. Kävelimme pääkatua jostain syystä pysähtyen joka toisessa pikkupuodissa, vaikka lopultahan ne kaikki olivat aivan samanlaisia.
Pitkän etsinnän jälkeen löysimme ruokapaikan, joka kelpasi kaikille, myös kasvissyöjille, joita joukossamme oli muutama. Meksikossa kun tuppaa ravinto olemaan lihaspainotteista. Omat kanaquesadillani olivat oikein makoisia, mutta muiden ruoka ei kuulemma ollut kehuttavaa.
Joitain hetkiä vielä harhailtuamme päätimme rynnistää takaisin rajan yli. Tällä kertaa passitkin tarkastettiin, pikaisesti tosin. Ketään ei kiinnostanut nähdä viisumiani, johon olin vasiten hankkinut leiman rajapelleilyjä varten. Nielin katkerat kyyneleni ja lähdimme etsimään vessaa. Niitä ei tuntunut kovin olevan. Vihdoin noin kilometrin päässä rajalta löysimme paikan, jonka vessa ei ollut epäkunnossa, maalattavana tai siivottavana.
Kasa San Franciscossa opiskelevia ystäviämme oli tällä välin saapunut Diegoon ja buukannut meille kaikille hotellihuoneet. Mukavuussyistä päätimme kuitenkin viettää vielä yhden yön hostellissa. Siis suomeksi: kamojen roudaus hostellista hotelliin ei nyt kiinnostanut. Lähdimme kuitenkin saapuneiden mukana syömään vanhaan kaupunkiin. Ja juomaan. Vanhassa kaupungissa oli meno päällä. Vielä toisessa paikassa siemailtuamme palasimme kaasulyhtykortteliin uinumaan. Päätimme, että aamulla menisimme San Diegon maankuuluun aquariumiin.
Itse rajan ylitys oli siedettävän helppoa. Sen kun vain käveli pitkää siltaa pitkin Meksikoon. Mitään rajamuodollisuuksia ei tähän suuntaan ollut ja yhtäkkiä vain huomasin olevani Mexicon maaperällä.
Tijuana oli kuin suuri turkkilainen basaari. Joka puolelta huudeltiin valkonaamaa ostoksille ja "dudea" tequilalle. Rikkailla länsijääveleillä oli täällä vientiä. Kävelimme pääkatua jostain syystä pysähtyen joka toisessa pikkupuodissa, vaikka lopultahan ne kaikki olivat aivan samanlaisia.
Pitkän etsinnän jälkeen löysimme ruokapaikan, joka kelpasi kaikille, myös kasvissyöjille, joita joukossamme oli muutama. Meksikossa kun tuppaa ravinto olemaan lihaspainotteista. Omat kanaquesadillani olivat oikein makoisia, mutta muiden ruoka ei kuulemma ollut kehuttavaa.
Joitain hetkiä vielä harhailtuamme päätimme rynnistää takaisin rajan yli. Tällä kertaa passitkin tarkastettiin, pikaisesti tosin. Ketään ei kiinnostanut nähdä viisumiani, johon olin vasiten hankkinut leiman rajapelleilyjä varten. Nielin katkerat kyyneleni ja lähdimme etsimään vessaa. Niitä ei tuntunut kovin olevan. Vihdoin noin kilometrin päässä rajalta löysimme paikan, jonka vessa ei ollut epäkunnossa, maalattavana tai siivottavana.
Kasa San Franciscossa opiskelevia ystäviämme oli tällä välin saapunut Diegoon ja buukannut meille kaikille hotellihuoneet. Mukavuussyistä päätimme kuitenkin viettää vielä yhden yön hostellissa. Siis suomeksi: kamojen roudaus hostellista hotelliin ei nyt kiinnostanut. Lähdimme kuitenkin saapuneiden mukana syömään vanhaan kaupunkiin. Ja juomaan. Vanhassa kaupungissa oli meno päällä. Vielä toisessa paikassa siemailtuamme palasimme kaasulyhtykortteliin uinumaan. Päätimme, että aamulla menisimme San Diegon maankuuluun aquariumiin.
<< Home