sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Ebookersin Surkeudesta, Osa II

ORJANTAPPUROITA:

Kuten aiemmin vuodatin, Suomen ebookersin kanssa on ollut kohtuullisen paljon ongelmia. Ebookersin tyrittyä ensimmäisen matkavarauksen, saimme vihdoin monen yhteydenoton ja painostuksen jälkeen tilattua uuden matkan, tosin kalliimpaan hintaan.

Ebookers ei kokenut olevansa velvollinen antamaan matkaa (2 hlö lennot + hotellimajoitus) tarjottuun hintaan. Heidän tyrimisensä ansiosta nimittäin tarjousaika oli kulunut jo umpeen. Mielestäni asiakas on oikeutettu saamaan matkan tarjottuun hintaan jos varaus on tehty määräaikana. Varaus tehtiin määräaikana, mutta Ebookers ryssi jutun, ja tarjous ehti sen vuoksi vanhentua. No saimme siis kuitenkin lopulta varattua matkan.

Sitten tuli matkan varausvarmistus -tiedot. Matka oli buukattu väärille päiville! Takaisintulo oli varattu päivää myöhemmäs kuin mitä vanhempani olivat halunneet. Tämä ei töissä käyville ihmisille oikein passaa. No, äitini soitti sitten kysyäkseen että mitäs ihmettä. Varauksen tehnyt henkilö ei ollut juuri paikalla, sanoivat että saapuu kohta puoliin. Käskivät soittaa hetken päästä uudelleen. Jälleen äitini soitti, tällä kertaa ilmeni, että kyseinen henkilö on lomalla. Siis mitä hel###tiä?

No, kysyimme, että voiko varauksen vain muuttaa niin että onkin yhden päivän vähemmän. Se ei käynyt päinsä. Olisi pitänyt vaihtaa hotellia paljon huonompaan vaihtoehtoon. Että näin. Alkaa selvittelyaika käymään vähiin kun matka-ajankohta alkaa lähestyä. Ei viitsisi enää montaa kertaa katsella toimiston mokailua ja totaalisen surkeaa palvelua. Asiakasta pallotellaan henkilöltä toiselle, ja kukaan ei halua palvella saati auttaa.

On kerta kaikkiaan käsittämätöntä että tällaista toimintaa harrastava firmantekele voi olla vielä pystyssä. En muista koska olisin viimeksi suuttunut kunnolla mutta nyt kyllä käämit hieman pääsivät kärähtämään. Jos jollain on hyviä vinkkejä miten tällaisen firman saa ajettua alas, otan mielelläni vastaan. Otan nyt ainakin yhteyttä kuluttajansuojalautakuntaan. En halua että kukaan muu joutuu vastaavan pelleilyn uhriksi.

RUUSUJA:

Sitten asiasta kolmanteen, NY:n seudulla lenteleville avattiin juuri mielenkiintoinen blogi:
http://newyorkairfares.blogspot.com
Blogin pitäjä listaa NY:sta lähteviä / New Yorkiin saapuvia pilkkahintaisia lentoja. Lista päivittyy todella usein ja vanhentuneet tarjoukset poistetaan hyvin. Todella loistava sivu! Yleensähän näihin supertarjouksiin törmää vain sattumalta sanomalehdissä, mitään kattavaa katalogia ei ole juuri ollut.

Esimerkkinä mainittakoon havittelemani lento NY-New Orleans hintaan 89 taalaa. Floridaan matkaava pääsee vielä halvemmalla: Menopaluu Tampaan hintaan 84 taalaa!

Illan kinkerikipaleet:
Something for Rockets - Might As Well
Racingpaperplanes - City Lights