We’re all living in America. Wunderbar!

Uutisnälkä yllätti tässä männä päivänä. Paras keino imeä itseensä maailman menoa olisi tietenkin ollut napata käsiinsä New York Times, joka on vaikuttaa olevan kohtuullisen laadukas julkaisu. Ulkona kuitenkin satoi enemmän kuin vähän, joten laiskuuksissani kuvittelin saavani tiedonjanoni tyydytettyä viettämällä hetken television lämpimässä loimussa. Haaveeksi jäi.

Uljaassa amerikkalaisessa kaapeliverkossahan uutiskanavia piisaa, vaan liekö määrä korvannut laadun. CNN, NBC, Fox News ja monet muut ovat pääosin todella surkuhupaisaa katseltavaa. Uutisia kyllä katselee ihan huvikseen siinä missä vaikkapa Teho-osastoa. Sankaritarinoita ja dramaattista paatosta on tarjolla enemmän kuin keskivertojuhon houkkamainen pää kykenee prosessoimaan.

”Maailmanuutisten” aiheissa on neljä vaihtoehtoa, Yhdysvaltain presidentinvaalit, Floridan hirmumyrskyt, Yhdysvaltain presidentinvaalit tai Floridan hirmumyrskyt. Näiden aihepiirien välillä vuorotellaan nokkelasti pari tusinaa tuntia päivässä. Juopaa vanhoilta mantereilta ei juuri ole tarjolla. Kerran muistan nähneeni uutisen Venäjän koulupommijutusta, mutta muuten elän tässä suhteessa internetin ja painetun median armoilla.

Sekä tv:n vaalikamppailu-uutisointi että myrskyraportit ovat täysiä vitsejä. Kaikkeen on lisätty lihava annos turvallista keskiluokkaista viihdettä. Botoxilla naamansa kyllästäneet reportterit huojuvat kameran edessä keskellä myrskyä, puuskuttavat mikrofoniin ja selittävät hädissään kuinka aiemmin päivällä jokin tuntematon lentävä kappale oli melkein lähes likipitäen osunut heidän autoonsa. Voi sentään! Tietoa myrskyn vaikutuksesta alueen elämään tai muuta vastaavaa triviaa on aivan turha odottaa.

Presidentinvaaleja seuratessa kanavat eivät isommin peittele puoluekytköksiään. Yksi kanava näyttää kuvaa kaikkien rakastamasta Bushista joka antaa suukon pienelle tytölle ja ottaa vastaan kansan hurraahuutoja kasvoillaan mitä sympaattisin hymy. Välillä Iso Arska ja Ex-pormestari Giuliani hehkuttavat kaksoisveen jaloja toimia terrorismin vastaisessa sodassa. ”We will not prevail!”. Toinen kanava taas ylistää Kerryä, uutta vahvaa johtajaa joka meloo kansakuntaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Kerry kertoo kuinka paha setä herra Bush on ja antaa oikeat vastaukset yhteiskunnan ongelmiin. Karamelleja ja mehua kaikille! Kaikesta päätellen vaalien tulos ei voi olla kovin hyvä, voittipa kumpi tahansa.

Eurooppalaisen on helppo nähdä kanavien puolueellisuus ja pinnallisuus, mutta täällä koko ikänsä asuneelle ero uutisten ja puoluemainosten välillä voi joskus jäädä hieman hämäräksi. En väitä että Suomalainen uutisointi olisi täysin puolueetonta, mutta ero suomaan ja preerian tarinankerronnassa on kyllä merkittävä.

No toisaalta, eipä ole Juho-pojan juuri tarvinnut tv-uutisten kanssa hermojaan menettää kun huomaavainen kämppikseni katsoo tuollaiset kymmenen tuntia päivässä (tai yössä) itämaisia piirroselokuvia. Hiphip…

Viime viikon omia uutisia:
-Nukahdin metroon ja päädyin Hobokeniin
-Löysin mukavia levykauppoja Greenwich Villagesta
-Vietin monta tovia studiolla ja näin ensimmäiset syksyiset auringonlaskut ghetossa
-Kävimme humppaamassa kirkossa keskellä yötä

Tiistai on turisti

Maanantaina opiskellaan, keskiviikkona opiskellaan, torstaina opiskellaan, sunnuntain ja maanantain välinen yö väännetään ryhmätyötä. Vapaapäiviä ovat tiistai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Viikonloppuna voi oikeasti tehdäkin jotain sosiaalista, mutta tiistait on omistettu puhtaan härskille turismille.

Turistipäivän aamupalaksi nautin kaksi kiistelyä. Byrokraatit olivat laittaneet koululaskuuni n. 8000$ ylimääräistä. En ajatellut maksaa. Oli siis pienen aamukinastelun paikka. Sain nopeasti väiteltyä itseni vapaaksi ylimääräisistä maksuista mutta itse laskun maksaminen ei yllättäen onnistuntutkaan. Pyysivät tulemaan huomenna, siis laskujen eräpäivänä uudestaan. Ans kattoo ny. Seuraavaksi rynnin pankkiin kinastelemaan siitä, mihin osoitteeseen se postimatkalla kadonnut pankkikortti olisikaan pitänyt lähettää ja miksi toinen kortti ei ole vieläkään ollut tullut. Pankkiasiat järjestyivät paikalliseen tasoon nähden käsittämättömän helposti. Vain pari käyntiä pankissa, muutama soitto ties minne lähetettyjen korttien perään, muutama osoitteenmuutos ja ripaus itsevarmaa jankutusta. Näiden mukavien pikku sekasotkujen jälkeen tiistaiturismin nälkäni oli jo ehtinyt kypsyä täyteen mittaansa joten suuntasin kohti Manhattania.

Omenassa jyskytin metrolla suoraa päätä 103:n kadun pysäkille ja kävin tsekkaamassa Jazz on the Park -hostellin, jonne muuan kaverini aikoo majoittautua. Ulkopuolelta paikka näytti remontin takia melko skrubulta, mutta sisätilat vaikuttivat ihan asiallisilta. Kerroin tekeväni hostellitarkastusta erästä eurooppalaista ryhmää varten ja sainkin kokolailla vapaat kädet liikkua hostellissa paikkoja syynäämässä. Internet, matkatavarasäilö, kahvila/baari, toimivan oloinen vessa ja yksityishuonemahdollisuus. Mitäpä sitä muuta voisi tarvita. Tutustuin kahvion lounastarjontaan ahmimalla kanawrapin ja omenamehun. Wrap oli heikko, mehu ihan nieltävää, vaan eihän tänne syömään tultukaan. Kokonaisuudessaan (pikavilkaisulla) ihan perusmukava hostelli. Keskuspuiston luoteiskulman seutu vaikutti sekin ihan lupsakalta.

Seuraavaksi päätin hankkia nestehukkaa kävelemällä central parkin pohjoispäästä 33.kadun Empire State Buildingille, yhteensä siis 73 korttelinmittaa. Matkalla näin muutamia hölkkääjiä Reservoir -allasta kiertävällä polulla, nurmikentän, jossa 24 vuotta aiemmin surtiin John Lennonia ja vaikka mitä turistisälää. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen, edellisen päivän koleus oli tiessään.

Takaisin kaupunkirakenteeseen päästyäni ostin edukkaat uimalasit ja käväisin ESB:n näköalatasanteella tuulettamassa. Sen jälkeen piipahdin Newportissa leikkauttamassa viiman pöhöttämiä hiuksiani inhimillisempään kuosiin. Parturi oli tullut maahan kuusi viikkoa sitten Turkista ja höpötti minkä kerkisi. Minä nuokuin tuolissa ja vastailin parturin kysymyksiin alitajunnan syövereistä: jees and nou. Vinkki: Älä nuku parturin tuolissa ellet halua menettää hiuksiasi. Oli tarkoitus pitää vähän pidemmät hiukset, mutta ei se mitään.

Hyvä turismipäivä kaikkinensa, etenkin kun loppuillasta pääsen vielä Shopriteen ostamaan Fruit Loopseja ja ihka oikeita hedelmiä aamiaiseksi.
Ylävasemmalta: 106th, Hostelli, Jazz, Uudet lasit, Central, Reservoir, Downtown, Rock

Avoin kirje pukille

Rakas joulupukki, Juho tässä. Voisitko lähettää jouluennakkona minulle muutamia lisätunteja kelloon? Vilkaisin tässä Village Voicea ja mesmeroiduin aikatauluni ääreen. Parina seuraavana kuunkiertona pitäisi järjestää aikaa muutamille audiovisuaalisille iltamille: Kill Hannah, Chris Whitley, Bob Logg III, Fu Manchu, PJ Harvey, Fixmer&McCarthy, Icon of Coil, The Crüxshadows, Diamanda Galás, KMFDM, Ministry, My Life With the Thrill Kill Kult, Hanzel und Gretyl, Skinny Puppy, The Melvins, The Dillinger Escape Plan, Napalm Death, The Stills, The Libertines, Mouse on Mars, Social Distortion, Cake, Patti Smith, Les Paul, REM, The Cramps sekä Wilco ja lisäksi konemusiikki- ja jazz puolelta löytyi liuta kiinnostavia nimiä. Huomenna on Manhattanin lyhytelokuvafestivaali ja ja ja...

Hyvä pukki, muistathan itsekin käydä ulkona, Suomessa tarjolla näyttää syksyn aikana olevan ainakin Tarmvred, Arcana, Cloama, Michael Gira, Cleaning Women, Hidria Spacefolk, Keuhkot, Discharge, Mortiis, Lemonator, Scorched Earth Tactics ja ehkäpä jopa Hocico. Käypä tsekkaamassa.

ps. voit vapaasti kommentoida pyyntöäni tekstin alalaidasta löytyvästä "comment" kohdasta.

Terveisin Juho

Työn sankarit

"Virus Attack: As reported earlier this week, NJIT is under attack by a new computer virus for which there was no "cure". This resulted in many MS Windows-based computers becoming infected and unusable. Computing Services has been working with our anti-virus vendor on a remedy for this virus attack. We have been testing a solution on some infected computers today, and believe we have found a solution..." NJIT-Computing -ilmoitustaululta

Ajattelinkin, että jotain saattaisi olla vialla. Parin viikon aikana kokeilin kolmea eri palomuuriohjelmaa, kahta virusohjelmaa, kolmea spywaren tuhoajaa jne. Tästä huolimatta koneeni kaatuili 60s välein, jouduin formatoimaan kovalevyni kahdesti ja asentamaan Windowsin sekä piirrustus- ja suunnitteluohjelmat kolmeen kertaan uudestaan. Erityisen kiitollista oli Autodesk Architectural Desktopin asennus kun rekisteröintikoodit piti joka kerralla tilata sähköpostilla uudestaan ja odotella muutama päivä koodien saapumista.

Tahdonkin nyt kiittää teitä oi te ylimaalliset tietokonenerot, jotka luotte näitä uusia ja mahtavia viruksia. Kiitos teille, ilman teidän työpanostanne virusohjelmamme eivät olisi näin monipuolisia ja kehittyneitä, emmekä tietäisi kuinka ilkeä suuryritys Microsoft on. On lisäksi verrattoman hauskaa suunnitella uutta yliopistoaluetta tietokoneella, joka kaatuu 60s välein. Emännille kiitos!

Kun koneet eivät toimi, on ihmisellä aikaa elää ruudun loimun ulkopuolella. Tässä muutamia todisteita viime viikolta:

Central Park

Chrysler Building

Marek Guggenheim

Kivenpyörittäjien Keskus

Metropolitan

Moderni Snagari

EParty

Ylivalossa

Panorama

Ammu

UNplaza

Rahalla ei saa omenaa

Ostosten teko kapitalismin kultalassa ei ole aina yhtä ruusuista kuin mitä voisi kuvitella. Perustarvikkeiden hankkiminen hoituu kyllä kätevästi dollaribasaareissa, joissa yksi seteli on yhden esineen arvoinen. Ruokaa ja etenkin epälihallisia eineksiä sitä vastoin on todella vaikea löytää. Jos et halua syödä joka päivä Subwayssa, Burger Kingissä tai koulutienvarren rasvakärryistä, voi elo olla hankalaa.

Hedelmiä ja vihanneksia, mysliä tai muuta Väinämöisen peruseinestä halutessaan on oikeastaan lähdettävä koulun minivanilla mailien päähän ruokakauppaan. Muutaman tunnin teramarkettiseikkailun ja peninkulmien parkkipaikkalenkkeilyn jälkeen muumioitunutkin omena maistuu paremmalta kuin kotona konsanaan.

Koulun ravintola pelastaa nälkiintyneen. Aamupalan ja lounaan syöminen on hinnoissaan, etenkin jos haluaa neitimäisesti syödä kasvikunnan tuotteita mieluummin kuin sitä oikeaa kananmunaa ja pekonia. Olen hetki hetkeltä yhä varmempi että hollywood-elokuvat kertovat täysin todellisesta keskivertoamerikkalaisesta elämästä...

Illallisella Ahti suo antejaan syö-minkä-jaksat-buffetin muodossa. Asuntolan varaamisen yhteydessä ostettu ateriasopimus tekee iltamässäilystä helppoa. Henkilökorttia vinguttamalla avautuvat ovet hampurilaisten, hodarien, ranskalaisten (tai täkäläisittäin freedom friesien), wrapsien, pastatiskin, pizzan, salaattien, keittojen, leivosten, jäätelön, kahvin, kokomaidon, limujen ja mehuntapaisten maailmaan. Kuten arvata saattaa, ateria on kylläkin yleensä syö-enemmän-kuin-jaksat.

Niinä huumaantuneina hetkinä kun erehtyy luulemaan, että rahaa riittää ravintolassa syömiseen, astuu aivan uusien hankaluuksien suohon. Menussa tarjolla on kyllä hienoja annoksia kohtuulliseen hintaan, mutta laskua maksaessa hymy hyytyy. Joukolla aterioidessa jonkun on otettava vastuu maksamisesta, jaettu lasku EI onnistu. Ei. Varsinaisen ruuan hinnan päälle lisätään esimerkiksi osavaltion verot, suuren ryhmän palvelumaksu, palvelumaksu sekä vapaaehtoinen (pakollinen) juomaraha. Jos unohtaa yhden monista juomarahoista, teitä nöyrästi palvellut tarjoilija ei välttämättä saa illalta lainkaan palkaa. Loistavaa!

Asuntolassakin voisi tietysti kokata jos A) Asuntoloissa olisi enemmän kuin yksi keittiö/rakennus sekä B) Lähikaupoista oikeasti löytyisi ruoka-aineksia, joissa on muutakin kuin sokeria, tomusokeria, fariinisokeria, sokerivaahtoa, suolaa ja ihraa. Mutta kun ei niin ei.

Kaiken jälkeen ei liene järin yllättävää että amerikkalaiset ovat maailman lihavin kansa. Syyt taitavat olla pitkälle rakenteellisia. On todella paljon helpompaa ja etenkin edullisempaa syödä rasvaa ja lihaa kuin jotain ihme eksoottista ekomössöä. Sokerissa on vihannesta riittämiin. Kuka nyt kaipaa kasvikuntaa kun kaiken tarvittavan saa eläimistä uuttamalla.

Amerikan Forssassa

Maanantai oli Yhdysvalloissa työläisten kunniaksi nimetty kansallinen vapaapäivä, Labour Day. Pitkän viikonlopun kunniaksi lähdimme aikaisin lauantaiaamuna (edelisillan juhlien jälkeen) kohti Washington DC:tä. Bussimatka Times Squarelta Washingtoniin ja takaisin maksoi varsin kohtuulliset $30/hlö, kun varasimme matkan Chinatownin halpisyhtiöltä. Hotellinkin saimme netistä hostellidormitorio-hintaan.

Hotellimme oli pahaenteisesti New Jersey Avenuella, mutta tällä kertaa nimi ei ollut enne. Pääovelta avautui nimittäin suora näkymä Washington Mall -monumenttikavalkadin päätteenä toimivalle Capitol-kukkulalle. Läksimmekin heti ihailemaan näitä uljaita mahtisymboleita, kunhan olimme ensin tarkastaneet hotellihuoneen ilmaistuotetarjonnan.

Monumentit ja hallintorakennukset olivat kyllä sinänsä ihan hienoja*, mutta absurdin valtava mittakaava ja kaikkialla vallitseva überkliininen tunnelma eivät suinkaan henkineet kauneutta, pikemminkin suuruudenhulluutta. Capitol, Washington monument, WWII-memorial, Reflecting Pool, Lincoln Memorial, Walkoinen Talo... Neljännen valtakunnan nousu ja uho. Runsaudenpulan vuoksi yksittäiset muistomerkit menettivät täysin merkityksensä ja sulautuivat osaksi pelon ja kunnian valkoista massaa.

Valkoisen talon edustalla kansanjoukoille tarjottiin leipää, sirkushuveja ja konekiväärin tähtäintä kun jumalainen iso W laskeutui taivaasta (helikopterilla) piipahtamaan temppelissään. Kansa mylvi innosta ja säntäili sinne tänne kun näki vilauksen suuresta johtajasta. Siis oikeasti. Näitä silmiä en pese ikinä!

Itse kaupunki monumentaalisuoritteiden ulkopuolella ei vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta. NYC:n vilinä ja elämä loistivat poissaolollaan. Autiot, ylileveät kadut ja valtavat liikenneväylät kaikuivat tyhjyyttään. Kaupungin kaupat ja ravintolat saattoi laskea yhdenkäden sormilla, vaikka sekä turisteja että alkuasukkaita tuntuikin riittävän. Valtion virastoissa työskentelevät elävät ilmeisesti yhteisestä hyvästä ja byrokratiasta eivätkä siten tarvitse kauppoja, juottoloita tai ravintoloita.

Muutama mukava museo sentään löytyi: Ilmailu- ja avaruusmuseo sekä modernin veistotaiteen museo ovat käymisen arvoisia kohteita. Avaruusmuseossa pääsi mm. soittamaan avaruuspianolla kolmannen asteen yhteyttä ja kuvauttamaan itsensä lämpökameralla. Juosta viipotin kuin ympäriinsä tutkien mitä mielikuvituksellisimpia vempaimia. Jätin kuitenkin käyttämättä tilaisuuden koskettaa kuukiveä, koska joku oli kuulemma jo ehtinyt koskea sitä ja jättänyt siihen sentin bakteeri- ja ihrakerroksen.

Matka oli kaikin puolin onnistunut ja mukava, mutta kaksi ja puoli päivää pääkaupungissa oli kyllä aivan tarpeeksi. Palatessamme maanantai-iltana D.C:stä New Yorkiin oli kuin olisi palannut Forssasta Tampereelle. Lämmin ja vilkas elämä otti vastaan aavekaupungin väsyneet.

* Termiä "ihan hieno" käytetään kaiken vähänkin taiteeseen viittaavan yhteydessä usein kuvaamaan täysin keskinkertaisen mitäänsanomatonta tuotosta, jotain joka ei ole hyvä eikä huono (päätoim. huom.).

Valtakunta

Ryhmäkuva

Kongressin Kirjasto

Forrest Gump

Avaruusmuseo

Walkoinen Talo

Vietnam

Zeus Lincoln

Siesta puistossa

Merkkejä

Lintukoto

Ilta

WWII

Joku museo

Juhla amerikalla tai ilman

Yliopistojen veljeskuntatoiminta on Yhdysvalloissa vielä voimissaan. Torstaina joku tiesi kertoa, että veljeskunnat (tai "kreikkalaiset", kuten heitä täällä kutsutaan) järjestäisivät juhlia koko illan. Päätimme suorittaa kenttätutkimusepisodin.

Ovella viisaammat kertoivat että juhlat olivatkin ainoastaan veljeskuntien jäsenille. Onneksi meillä oli katalaanivaltti hihassamme. Guillem onnistui puhumaan meidät sisälle erääseen bilepaikkaan. Henkkarilla ikänsä todistaneet saivat keltaisen rannekkeen mallia Särkänniemi, kortittomat jäivät ilman. Sisällä juomia kuitenkin tarjoiltiin amerikkalaiseen malliin kaikille tasavertaisesti, ikään tai rannekeisiin katsomatta.

Jokainen 80-luvun college-elokuvia katsonut tietää, miltä sisällä juhlissa näytti. Kokonainen asuintalo juhlijain käytössä: ilmaista kaljantapaista, grillausta, kaljapelejä, tanssia, notkumista ja kovaäänistä musiikkia. College-elokuvat eivät siis ehkä olekaan pelkkiä parodioita, vaan kokopäteviä dokumentteja amerikkalaisesta yliopistoelämästä.

Seuraavana päivänä päätimme kaverien kesken viettää iltaa hieman toisella tavalla ja kokoonnuimme naapuriasuntolaan iltapalalle. Naapuriasuntolaan siksi, että siellä asuvilla lellikeillä on huonekohtaiset keittiöt ja olohuoneet, meillä ei. Juho kade.

Itsejärjestämissämme illanistujaisissa oli tarjolla ihmisiä, ruokaa, juomaa, musiikkia ja kirosanakoulutusta mm. Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Valkovenäjältä, Italiasta, Espanjasta (tai pikemminkin Kataloniasta), Ranskasta, Taiwanista ja Turkista.

Korttipelit, musiikki ja erilaisten laitosten maistelu siivittivät mukavaa iltaa kohti yötä. Aivan aamutunneille asti emme kuitenkaan jaksaneet poukkoilla, koska klo 6:20 oli määrä paeta paikalta kohti pääkaupunkia.

Ohessa opiskellaan

Kun aliurbaani elämä alkaa mättämään, voi Newarkista lähteä junailemaan. Manhattan on kätevästi parinkymmenen minuutin päässä ja voipa matkan varrella pistäytyä myös New Jerseyn kauniimmalla puolella Jersey Cityssa tai Hobokenissa.

Manhattanilta kävin ostamassa piskuisen taskukameran, jolla voin kerätä digitoituja muistikuvia liikkeistäni. Kohtuullisen lukuisat vapaat hetkeni olenkin muiden vaihtareiden kanssa kierrellyt lähitienoita sinne tänne haalien kuvia varsin ekstensiiviseen ryhmäportrettikokoelmaani. Yritän kerätä 3513 mahdollisimman identtistä ryhmäkuvaa eri puolilta Yhdysvaltoja.

Viime viikkoina muuan Yrjö Tuplajuusto tasavaltalaiskavereineen on aiheuttanut pientä hösseliä kaupungin keskustassa. Republikaanien konventti ja terroriepäilyt ovat muuttaneet sekä Newarkin että New Yorkin kaupunkikuvaa aggrompaan suuntaan. Rynnäkkökivääriä heiluttelevat hilpeät merijalkaväen sedät ovat tuttu näky Hudsonin molemmin puolin. Muutaman kerran metro- ja rautatieasemia on tyhjennetty pahojen ihmisten pelossa ja onpa joitakuita kuulemma pidätettykin. Asemilla viattomia ohikulkijoita pelotellaan myös näyttämällä aikataulujen sijasta CIA:n etsityimpien terroristien naamatauluja.

Säät ovat suosineet retkeilijää. Lämpöä on riittänyt 35 celsiusasteen molemmin puolin. Pientä hyvitystä Suomen surkuhupaisan "kesän" jälkeen. Ja mikäpä on auringonpaisteessa vaeltaa. Välillä voi pulahtaa vilvoittelemaan koulun uima-altaaseen. Virkistystä saa myös lähes mistä tahansa sisätilasta. Ilmastointilaitteita hyödynnetään nimittäin useimmissa paikoissa äärimmilleen. Miksi sisäilman lämpötilan pitää olla alle 15ºc? No siksi koska se on mahdollista. Ilmaston hallinta on mahtavaa. Energiankulutuksesta viis.

Retkeilyn ja lepäilyn ohessa on välillä oikeasti mukavaa myös opiskella. Itse valitsin syksyksi paikallisen arkkitehtuurin historiaa, "graduate options" design studion, jossa suunnittelemme parannuksia kampusalueellemme, sekä mausteeksi espanjan peruskurssin naapuriyliopisto Rutgersista. Keväällä ohjelmassa lienee mm. 3d-tulostusta; Women, Space and Architecture -mielenavartaja; Imaginary Worlds -kurssi sekä annos maisema-arkkitehtuuria.

Newark

Laurel Hall

Mun huane

Rutgers

A-Osasto

A-o:n ikkunasta

Lähiöretki proffan kera

NYC

Pier 17

Brooklyn Bridge

Flatiron

Chinatown

Turistirysä

W saapuu Nohoon

Tasavaltalaisten tiesulku

Ryhmäportretit © Loren Schwarz 2004