MoMA

Tänään retkeilimme katsomaan tositaidetta päiviä aiemmin uudelleen avattuun Museum of Modern Artiin. Joku muukin oli saanut saman loistavan idean ja 53.kadulla meitä odotti parin sadan metrin jono joka jatkui vielä museon sisällä.

Amerikkalaiset rakastavat jonotusnauhasysteemejään ja nytkin yksi korttelin parkkipaikka oli varattu jonotuskäärmettä varten. Ulkona oli vilpoista ja olisimmekin kaivanneet palavia jätetynnyreitä pysyäksemme lämpiminä. Tehokkaan lipunmyynnin ansiosta jonotus kesti kuitenkin onneksi vain puolisen tuntia ja kohta olimme jo ihastelemassa varsin luokkaisaa perinneirtonaista taidetta. Jengiä oli sisälläkin tolkuttoman paljon joten jätimme narikan väliin ja suuntasimme suoraan näyttelyihin.

Kerroksia kierrettäväksi oli kuusi. Ensimmäisessä kerroksessa oli aulatilojen lisäksi pienimuotoinen veistospuisto josta löytyi taidonnäytteitä Mooren ja Picasson töistä aina Rodinin ukkeleihin. Esillä oli kovin loistavia muototutkielmia mutta myös ylen säälittäviä peltiaskarteluja joita näkee Suomessakin moottoritien varsilla ”ympäristötaiteena”.

Toisessa kerroksessa esiteltiin poimintoja nykytaiteesta. Mielenkiintoisia juttuja oli paljon ja rajat taiteen ja sianpaskan välillä olivat täälläkin hyvin häilyviä. Kakkoskerroksen pienessä video-osastossa oli esillä muutamia ihan mukavia video-installaatioita, joskaan ei mitään kovin mykistävää. Lisäksi kerroksessa oli näytteillä mallikasta grafiikkaa. Mieleen jäi mm. Gerhard Richterin nerokkaat kapitalistirealistiset vedokset. Poppia ja valokuvia yhdistelevät teokset olivat eriviileitä.

Kakkoskerroksen suosikkini oli ehdottomasti videoteos, jossa Pelle Hermannin oloinen merirosvo makasi palmurannalla unessa. Kymmenen minuutin unen jälkeen merkkari heräsi nälkäänsä ja nousi ylös. Hän näki yllään palmussa notkuvat kookospähkinät ja päätti hetkuttaa puuta saadakseen himoitsemansa pähkinän. Ja pähkinähän tuli alas osuen rosvoreipasta suoraan oikeaan otsalohkoon. Koomapotilasmerirosvomme siitä sitten kaatui takaisin maahan ja kymmenen minuutin unisykli alkoi uudestaan. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta loistavan juustoinen toteutus ja palmusaaren aurinkoiset tunnelmat yhdessä mukavan jalanlepuutustauon kanssa tekivät vaikutuksen. Tällaista lisää!

Kolmas kerros sai kunnian olla ehkä museon tylsin kerros mitäänsanomattomalla arkkitehtuurinäyttelyllään. Tasapaksua Toyota-Center materiaalia ja Koolhaasin tylsiä megastruktuuriprovokaatioita. Onneksi sieltä täältä löytyi sentään pari hauskaa konearkkitehtuuripiirrosta ja muutama utopistisempi piirros. Kerroksen design-puoli oli hieman arkkitehtuuriosiota parempi mutta onpa nämäkin esineet kyllä nähty jo sataan kertaan. Ainoa muikea ilmestys oli ennytmuista-kenen japanilaisen suunnittelema pop-pyörätuoli. Siinä oli hienoa japanilaista nyrkillä naamaan -räväkkyyttä. Sitten kun ei enää jalka nouse humppaan, haluan tällaisen tuolin.

Neljäs ja viides kerros oli omistettu perinteisemmälle (?) modernille taiteelle. Maalauksia ja veistoksia riitti niin paljon että alkoi meikäpojalla päähän sattua. Tänne täytyy tulla uudestaan ajan kanssa. Matta, Siquieros, Johns, Rauschenberg ja Schiele muiden joukossa näyttivät voimansa mutta töitä oli vain liikaa yhdelle päivälle.

Kuudennen kerroksen valtaviin halleihin oli saatu mahtumaan ainoastaan pari teosta, varsin hienoja kylläkin. Jos maalaus on riekkuvan värikäs, kolme metriä korkea ja 20 metriä pitkä, se ei voi olla ihan huono. Viimeisenä maalauksena yläkerrassa törmäsimme yleensä loistavan Baconin laimeaan maalaukseen. Huono pääte loistavalle kierrokselle.

Kokonaisuutena jonottaminen ja tuntikausien museokiertely oli kuitenkin hieno kokemus. Kävimme vielä hetken harhailemassa muissa kerroksissa ennen kuin suuntasimme takaisin kadulle. Jono oli museossa ollessamme suurin piirtein tuplaantunut, koska illalla museoon pääsee ilmaiseksi. Onnea jonottajille!


Vasemmalta: Jono, Veistospuisto, Moore ja Manhattan, Langennut, Kookas, Takaisin kadulle

Tötterösaaren tyrskyt

Koska kampuksella oli kiitospäivänä tylsää, keräsimme kimpsumme ja suuntasimme rannalle viettämään hyvää aikaa. Aamulla Manhattan vielä kylpi auringonpaisteessa ja lämpöä oli viidentoista celsiuksen tienoilla. Kuumien koirien syntyseudulle, Coney Islandille, päästyämme keli oli kuitenkin ehtinyt muuttua vähemmän tervetuloatoivottavaksi. Vettä tuli vaakatasossa ja lämpö läheni nollaa. Vaan säästä viis, pääasia että on hassua ja kivvaa.

Useamman vartin urealta tuoksahtavassa metrovaunussa istumisen jälkeen oli mukavaa päästä kirmaamaan rannalle. Katsastimme huvipuistot, teimme hiekkalinnan, kiipesimme palmuun, keräsimme simpukoita ja vietimme kaikin puolin mukavan rantapäivän. Kaiken kertovaa todistusaineistoa alempana.

Kaiken hauskanpidon jälkeen istuimme Brooklynin kattojen yli takaisin Manhattanille. Metromatka kesti jälleen ikuisuuden ja matkalla saimme mm. todistaa kuinka helppoa metrovaunua on käyttää vessana. Pitkän istuskelun aikana rantajuhlinnassa kastuneet vaatteemme ehtivät kuitenkin kuivua kiitettävästi.

Sateen ajamina suuntasimme makunystyröitä hellivälle kiitospäivän aterialle lähimpään Pizza Hutiin jossa oli tyytyminen kämmenenkokoisiin minipitsoihin hintaan 7 taalaa laaki. Niin kuin pizzamökissä ei muuten olisi ollut tarpeeksi huono meininki, tuli henkilökunta vielä hätistelemään meitä pois. Ruokailutilassa kun sai kerrallaan olla vain 20 henkilöä. Röyhkeinä euroidiootteina kuitenkin jäpitimme paikollamme aina kunnes viimeinenkin murunen oli ruuansulatusjärjestelmämme hallussa. Ruokailutilan ilmastointi oli hajalla ja huoneessa oli lämmintä varsin mukavat 40-50*C.

Rantapäivän lämpöaspektikin oli siis nyt saavutettu. Aamulla aurinkoa, päivällä biitsiä ja iltapäivällä lämpöä. Kokonaisuutena siis loistava rantapäivä. Kiitos kaikille jotka tekivät sen mahdolliseksi!

Kuvat, joissa esiintyy allekirjoittanut, © Loren Schwarz
Ylärivi vasemmalta: Coneyn ihana katumiljöö, biitsi, rantapuoti&gangsta, kokisautomaatin lämpö, yleiskuva
Keskirivi: Da Möb, Loren kukkulan kuninkaana, Palmuranta, Hodarimesta, Mahtikuva
Alarivi: Ammu friikki, Otros, Tiput, Kiitospäivän juhla-aterialla

Kiitos kaikille!

Tänään vietetään kiitospäivää joten Juho Hemminki saa hieman huokaista. Säälimättömien koulukurssien hakkeluksessa olen sompaillut ja nyt taidan hetken oikaista koipea ennen parin viikon loppurysäystä.

Koska intiaanit eivät ole tuoneet minulle maissia, kiitän mieluummin koulun ruokalaa joka on tehnyt minusta lihavamman ja sitäkautta tietysti joviaalimman. Sitä kuinka monta kiloa olen lihonut, en pysty sanomaan. Kyse ei ole suurista määristä. Erästä suurta ajattelijaa lainatakseni, ”on vain läski olo”. Ainoa kerta kun olen tällä mantereella käynyt puntarilla, oli Nykin Museum of Natural Historyssa. Tuo vaaka kertoi, montako paunaa painan kuussa. Täytyy käydä loppukeväästä uudestaan katsomassa montako kuupaunaa on tullut elopainoa lisää. Massakausi, massakausi. Siis kiitos teille keittiön erikivat henkilöt jotka paistatte kasvikseni ihrassa. Ylensyönti-illallisten jälkeen muistan teitä kun kierin lätäköiden läpi takaisin kämpälle.

Täällä olen saanut heittää syrjään suomessa harrastamani soijakokkaukset, idunviljelyt ja muut haihattelut. Liharuoka neljä kertaa päivässä miehen tiellä pitää. Kanssavaihtari Felix on pyristellyt vastavirtaan ja pitänyt kiinni kasvissyönnistään. Joka aterialla on tarjolla vähintään neljää erilaista lihantapaista mutta kasvissyöjien on tyydyttävä viikosta toiseen samoihin tofukuutioihin.

Kiitosviikon ohjelmassa on mm. tyttöjen koripalloturnaus. Teknologisessa instituutissa on valitettavan vähän kauniimman sukupuolen edustajia joten kaikki tilaisuudet on käytettävä hyödyksi. Naapuriyliopisto Rutgersissa tilanne on huomattavan paljon edukkaampi ja siksipä otinkin kaksi kolmasosaa kevään kursseistani Rutgersista. Maalauskursseissa ja espanjan opiskelussa on puolensa.

Tälle viikolle toivottavasti mahtuu myös meidän herrasmiesylioppilaiden skumpparetki Princetonin yleville aroille, käynti remasteroidussa MoMA:ssa sekä turistireissu Broadwayn Ford Centeriin katsomaan musikaalin 42.Street viimeistä esitystä. Kiva olisi käydä myös tanssaamassa aidossa Newarkilaisessa yökerhossa.

Säiden ruhtinas on siunannut meitä tällä viikolla kiitettävän harmaalla sumusäällä. Lämpöä on toki riittänyt nätisti yli kymmenen celsiusasteen mutta vesi niskassa tekee elosta ikävän. Saapa nähdä moniko tempauksemme peruuntuu sateen sattuessa kovasti.

Kuvia kiitospäivän valmisteluista:

1. Tarvitsin pesuainetta käyttääkseni loman hyödyksi pyykkiviikkona. Jos tuotteen merkki on haukkari&vasara niin onhan se ostettava vaikka itse pesuaine olisikin kuinka surkeaa tahansa.
2. Kiitospäivän kahden paunan popkornisäkin jätin kuitenkin hyllylle sen miehekkäästä koosta huolimati.
3. Kampus hehkui tyhjyyttään kaikkien viksumpien poistuttua viihtyisämmille seuduille
4. Lomalle lähtijät saavat olla kiitollisia hyvästä turvallisuudesta, eihän sitä koskaan tiedä vaikka kaverin repussa tikittäisikin pommi.

Juhokusti polkee

Kauhukseni huomasin että sähköpostiyhteyteni ovat mahdollisesti takkuilleet useammin kuin kerran tämän syksyn aikana. Luultavasti kaikki minulle lähetetyt postit eivät ole tulleet perille. Yritän yhä selvittää syytä. Luultavasti syynä on postilaatikon hetkellinen täyttyminen.

Jos olet lähettänyt tärkeän tai vähemmän tärkeän viestin etkä ole saanut vastausta, voisitko ystävällisesti lähettää viestin uudelleen.

Takkuilun vuoksi en voi luottaa kouluposteihini (@njit.edu ja @tut.fi) joten pyydänkin toistaiseksi käyttämään osoitetta:

etunimi.sukunimi@gmail.com

Kiitos,

Juho Henrikki

Nuark ja Heins

Otin muutaman kuvan Newarkista. Pääosassa oli Hahne & Company -tavaratalon jenkkirenessanssirakennus vuodelta 1901. Teen luonteeltaan perin vakavaa tutkimusta talon historiasta ja tulevaisuudesta Amerikan Arkkitehtuurin Historia -kurssia varten. Tarkoituksena on että järjestämme kävelykierroksen Newarkissa. Minä saan sitten pitää 15 minuutin puheen tästä amerikkalaisen tavaratalotalouden merkkipaalusta.

Newarkin julkisessa kirjastossa ihmettelivät kun äänsin tavaratalon nimen saksalaisittain Haahne. "Mitä? En ymmärrä sanaakaan siitä mitä sanot!" Parin minuutin jälkeen kirjastontäti sai vihiä mistä on kyse. "Ai, siis tarkoitat Heinssiä. Se lausutaan Heins!" Kiitos tiedosta. Muutenkin kirjastokäynti oli perin hupaisa kun deekut yrittivät ottaa matsia kirjastonsedän kanssa. Kirjastonsetä sai uskomattoman raivokohtauksen ja alkoi huutaa kuin hullu. Itse vetäydyin arkistojen turvaan lueskelemaan.

Lehtileikkeitä lueskelemalla sain varsin hyvät perustiedot paitsi tavaratalon historiasta, myös Newarkin rappion syistä ja seurauksista. Siitä miksi loistavalla paikalla oleva timanttisten liikenneyhteyksien kaupunki on rappeutunut lähes 800.000 asukkaan elävästä metropolista alle 300.000 vähempiosaisen slummiksi. Uudet kiinteistöverot, asukkaiden muuttovirta keskustasta lähiöihin sekä Jersey Cityyn. Nyt kukaan ei halua muuttaa Newarkiin koska se on "mustien nistien ghetto". Toisaalta kaupunki ei voi loistavasta sijainnistaan huolimatta kehittyä jolleivät ihmiset muuta takaisin keskustaan. Ilkeä noidankehä ei käänny nousevaksi viivaksi pienillä iskuilla. Pitää jysäyttää lekalla.

Parin vuoden sisään alkavat suuren mitan yksityiset kasvonkohotuskampanjat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta. Saimme kuulla erään Manhattanilaisen kiinteistöfirman suunnitelmista ja voin sanoa että on äijillä pätäkkää pelissä. En ihmettele jos Newark on kymmenen vuoden päästä Ison Omenan muotilähiö. Lentokenttä, Manhattanille vievät junat ja valmiit pilvenpiirtäjät vaativat vielä hieman asutusta keskustaan niin kriittinen massa on saavutettu. Vai onko? Riski on aina riski on riski.

Kaiken kaikkiaan tutkimustyö on tällä kertaa ollut yllättävän tuskatonta. Kirjastokäyntien lisäksi lähetin pari sähköpostia, yhden paikalliselle historiaseuralle, toisen Heinssin kiinteistön omistavalle nykiläismiljonäärille. Molemmat olivat heti menossa mukana ja parin päivän päästä fyysinen postilaatikkoni täyttyi erilaisista asiakirjoista koskien Heinssin menneisyyttä ja tulevaisuutta. Säästin viikkojen työn. Suhteilla maailma pyörii.

Newarkin rappiotilassa Julius Hahnen loistelias tavaratalo on päässyt rappeutumaan kokolailla pahasti mutta restaurointisuunnitelmat vaikuttavat lupaavilta. Kaikenkaikkiaan Newark on mielenkiintoinen paikka jota odottaa joko todella surkea tai todella loistava tulevaisuus. Ans kattoo ny.

Ja syy oli yksin surkeassa esityksessäsi

Perjantaina olimma katsomassa koulun teatteriesitystä nimeltään A Class Act. Vaikka yleensä inhoan musikaaleja yli kaiken, täytyy myöntää että tämä esitys oli varsin onnistunut. Meno pysyi letkeänä ja lauluosuudet olivat vain puoliväkinäisen oloisia. Suurin osa laulunäyttelijöistä jopa osasi laulaa lurittaa ja orkesterikin musisoi huomattavan taidokkaasti. Hyvä ilta vaikka vaihtoehtona olisi saattanutkin olla viime hetken kotibileet Brooklynissä.

Viikonlopuksi suunnittelemamme matka Princetonin oppiaroille typistyi evästysretkeksi Hobokeniin. Harhailimme kadulla ja oli sitten saakelin kylmä. Pitaa poskeen ja maitokaupan kautta takaisin Newarkiin. Newarkissa viimeinen paikallismetro oli jo mennyt ja rahapiheinä tallustimme taas koululle halki tuulen ja jään. Onnistuimme kuitenkin ihmeen kautta välttämään kylmettymisen ja jengien nuchaku-keppien iskut.

Tsekkailemme tässä parhaillaan kämppiä Hobokenista. Josko pääsisi muutaman metrin lähemmäs Manhattania pois asuntolan ankeudesta. Hobokenissa sentään joskus tapahtuukin jotain. Tällä hetkellä meitä on kolmen neljän tyypin jengi, saa nähdä tuleeko lisää kämppisehdokkaita. Jotkut olivat muuttamassa opiskelija-asuntolasta Kearneyyn tai West Orangeen mutta minä muutan vain jos pääsen lähemmäs Manhattania. Vaan jos ei tärppää niin ei mahda mitään. 3000 taalaa kahdesta huoneesta kuukaudessa on ehkä kuitenkin hieman liikaa.

Joka tapauksessa pääsen eroon animesekopää-kämppiksestäni joulukuun puolessa välissä kun muutan toiseen huoneeseen. Sitten lähdenkin heti Kalifornian keijumaahan reppuilemaan. Toivottavasti siellä on edes hieman lämpöisempää kuin täällä toisella rannalla.

Sunnuntain omistin läksyjen suloille. Kyykytin uutta tietokonettani skissailemalla käsittämättömiä kampussuunnitelmiani kolmiulotteisessa avaruudessa. Juhopojan vapaan viivan alla tehokkaampikin kone hyytyy helposti. Maanantaiaamuksi oli tilauksessa uudet piirrokset ja mallit kampussuunnitelmasta sekä esitelmä maalämpöpumpun nykypäivän sovelluksista kampussuunnittelussa. Sain tehtyä kolmiulotteisen mallin ja esitelmän mutta en fyysistä mallia, leikkauspiirroksia, pohjapiirroksia, asemapiirrosta ja muita sen kymmentä piirrosta joita minulta vaadittiin. Ja syy oli yksin surkeassa esityksessäni.

Maanantaina vietin aikaa studion merkeissä yhdeksästä seitsemään. Uuvuin ja poistuin uima-altaalle. Iltauinnin jäljiltä jäi korvaani asustamaan yksi jos toinenkin vesipisara. Tiistaiaamuna korva oli täydellisen käyttökelvoton joten marssin terveyssisaren pakeille. Sainkin hoivaa ja käskyn ostaa korvatippoja. Tipat olivat varsin kohtuuhintaisia ostettuna yliopiston apteekista. Kaksi taalaa köyhempänä ja pää kenossa maailma näytti jälleen kerran valoisammalta.

Keskiviikoksi piti tehdä syksyn aiempi projekti loppuun ja tehdä jälleen uusi piirrossarja uudesta kampussuunnitelmasta. Sainkin vanhan katusuunnitelmani printtauskuntoon jo kolmelta aamuyöstä. En saanut sitä kuitenkaan ulostettua ennen kuin kahden jälkeen päivällä. Sitten olisi pitänyt vielä tehdä uudet versiot opiskelija-asuntolasuunnitelmistani, mutta jätin tekemättä. Liika on usein liikaa. Professori siihen vaan että ”jaa”.

Shopriten syksy, Hobokenin palomiehet pistävät haisemaan, Osa 24HHalsey-suunnitelmastani, eka skissi kampussuunnitelmastani.

Tyytyväisyyden talvi

Olen tehnyt viimeisen parin kuukauden aikana enemmän harjoitustöitä kuin Suomessa viimeisen parin vuoden aikana. Täällä tahti on vain hieman toinen. Pari harjoitustyötä ja esitelmää, saturaisen sivun lukemiset ja muutama kritiikkitilaisuus viikossa pitävät miehen kaidalla polulla.

Sain juuri palautettua viidentoista sivun esseeni amerikan gizmokulttuurista ja päiväin päästä on toinen mokoma edessä. Lisäksi saan luvan esitelmöidä maalämpöpumpuista ja Meksikon arkkitehtuurista. Viikonlopun aikana pitää myös keksiä pohjapiirrokset satojen petien loft-tyyppiseen opiskelijapytinkiin, jota suunnittelen. Pala kakkua. Priorisoin nukkumisen, ravitsemushaihatukset ja sosiaaliset toiminnot ensi maaliskuulle niin kaikki sujuu kuin rasvattu.

Kevääksi ajattelin tippua kelkasta ja ottaa enemmän taidepelleilyä. Kaiketi otan ainakin Utopian Arkkitehtuuri -kurssin, jatkavan espanjankurssin sekä yhden kokeellisen maalauksen kurssin naapuriyliopisto Rutgersista. Kukapa tietää, ehkä vedän vielä ässän hihasta ja otan valaistuskurssin tai ehkä jopa jotain superteknistä pänttäystä, jos sille päälle satun. Nyt näyttää kuitenkin siltä että haihattelukurssit vievät syksyn tappotahdin jälkeen voiton.

Tänään kävin tutustumassa koulumme teknisempään arkkitehtuuritarjontaan tietotekniikan osaston kurssilla "tietokonearkkitehtuuri". Opin mm. kuinka tärkeää on että σ=λx(yläviivalla)<1. size="1">system=Σkpk=σ/(1-σ). Kukapa olisi arvannut. "Eksponentiaalifunktiot kuvaavat hyvin Vanderbiltien menestystä ja tuhoa" Hmm. Professorilla oli ainakin hauskaa. En ole koskaan ollut kunnon insinööriluennolla joten tämänpäiväinen setti oli kyllä kaikessa sekopäisyydessäkin oikeasti mielenkiintoinen.

Töiden ohella talvi tekee tuloaan rotankoloon. Parin viikon takaisena tiistaina lehdet tippuivat puusta ja nyt täällä värjötellään jo pakkasen tuntumassa. Herra Fahrenheitin nerokkuuden ansiosta kelit näyttävät kyllä mukavammilta kun mittari heijaa vielä 30-40 asteen tuntumassa. Ison meren tuulet puhaltelevat kuitenkin kokolailla pistävästi ja välillä jopa suomaan sälli joutuu turvautumaan talvitakkiin paikallisten alkuasukkaiden vielä viipottaessa shortseissa. Häpeällistä.

Kumpi egoboosterikuva ompi parempi? Äänestäkää hyvät matkustajat!

(Tarvitsen tunnarikuvan erääseen projektiini)

Laiha koiranpentu ja itämaan hullu tiedemies

Varoitus: seuraava raportti voi mahdollisesti sisältää erittäin subjektiivista proosaa, joka saattaa vaikuttaa ärsyttävästi. Jos tekstiä roiskuu silmille, suosittelen välitöntä pesua ja jatkohoitoa psykiatrin luona.

Edellisillan Dillingerin ja kavereiden BB.King-klubin hienoista keikoista piristyneenä suuntasin perjantaina Webster Hallille näkemään ja kuulemaan Skinny Puppya ja lämmittelijäänsä Otto von Schirachia. Olin suunnitellut ostavani samalla reissulla uudet popot. Keikat alkavat New Yorkin savuvapailla klubeilla usein kuitenkin jo seiskan kasin aikaan illalla, joten kiiressä jäi taas kengät ostamati. No, reikäisilläkin kengillä joraaminen hyvien bändien tahtiin maittaa kyllä.

Mitä saadaan kun otetaan kouraan Har Mar Superstar ja Squarepusher, heitetään tehosekoittimeen ja lopuksi lisätään kaksi hyppysellistä pippuria? Otto Von Schirach. Hämärää putputusta ja hämärämpää lavaesiintymistä. Fetsipäinen amisviiksimies juoksee ympäri lavaa ja kehottaa yleisöä näyttämään tampaxinsa. Ukko nauraa omille jutuilleen ja hihittelee lavalla samalla kun hiplaa tietokoneestaan aalloille yhä sairaampia äänimaailmoja. Välissä Ottoa palvova känninen brittikuulija avautuu ja kertoo kaikille että New York imee. Otto vaihtaa esiintymisasua viiden minuutin välein, tekoparta, peruukki, paavinhattu, spandex, tooga... hullun tiedemiehen lavashow mikrofoni-vatsahuuhteluineen ja psykedeelisine tanssiosuuksineen hyrisyttää kolme varttia ja yhtäkkiä se on sitten ohi. Naiset ja herrat, Otto von Schirach!

Tauko. Goottikansa näyttää kaikkialla melko samanlaiselta. Mielenkiintoisia vaatteita ja hiuksia, mutta jos kaikki ovat erikoisesti pukeutuneita, itse asiassa kukaan ei ole erikoisesti pukeutunut. Musta erottaa ja yhdistää.

Keskellä suuri kangas, sen alla kolme näyttöä, joissa kaikissa sävyt on säädetty hieman eri tavalla, siniseen, punaiseen, vihreään. Elävät kuvat valtaavat lavan. Tunnelmia itäisen maan aroilta. Aurinko leikkii temppelin muodoilla. Sademetsiä. Meren rannalla apinat leikkivät kallion kielekkeillä. Aavikko. Jossain palaa. Maa syöksee tulta. Öljylähde tulessa! Toinen. Palavia lähteitä horisontti täynnä. Hylätty talo. Savuava rekka.

Lintu ilmestyy lavalle. Tarkemmin katsottuna remmipukuun pukeutunut mies jolla on lintunaamari. Ogre. Hänellä on asiaa. ”Voisitko sammuttaa tuon v###n savukoneen!”. Kähisevä kanadalainen ottaa tilan haltuunsa. dOwnsizer. Ruudulla kuvat vaihtuvat hypnoottisista transsikuvista aikamme propagandafilmeihin ja eteerisiin luontokuviin. Välillä Ogre hengittää kaasunaamarista myrkkyä ja sylkee vihreää ydinmönjää yleisön päälle. Paita ja hiukset tehopesuun huomenna. VX-gas attack.

Meri. Ranta, aavikko ja aurinko. Aavikolla näkyy säännöllinen toistuva kuvio. Kamera valuu alemmas. Kuvio alkaa hahmottua. Ristejä silmänkantamattomiin. Zoomaus jatkuu. Ristit muuttuvat pommikoneiksi. Satoja ja satoja pommikoneita aavikolla.

Välillä kaksi terroristia hyökkää lavalle ja leikkaa Ogren pään irti. Mies kuitenkin toipuu ja riuhtoo terroristien hunnut kasvoilta. Ja alta paljastuu hämillään olevat Dick ja Dubya. Ei kovin omaperäistä mutta hauskaa kuitenkin. Välissä edellisen keikan aikana riehunut känninen idiootti survoo jengiä turpaan mutta hänet sysätään pian sivummalle painimaan turvamiesten kanssa. Visuaalinen tykitys jatkuu. Strobojen ja videoiden sekä Ogren performanssien tahdittama konepunk on varsin vaikuttavaa. Yli 20-vuotias bändi on kovassa vedossa ja vaikka nostalgialla onkin oma osuutensa biisien tarttuvuudessa, on meno perin hienoa.

Kohtuullisen sodanvastainen esitys. Amerikkalaisten ja Dubyan morkkaaminenhan on äärimmäisen helppoa ja trendikästä. Tällä kertaa se on kuitenkin tehty niin paljon tyylikkäästi ja pahemmin osoittelematta että kuluneestakin teemasta löytyy jotain uutta. No comments -tyyliset kuvat antavat jokaisen vetää omat johtopäätöksensä. Keikan pääpointti ei ole nykyhallinnon pieksennässä vaan yleisemmin kyynisen nykykulttuurin kyseenalaistamisessa. Whatever dude!

Ja jotta kaikki ei menisi liian vakavaksi on kaikkeen lisätty sopivan rock annos coolia. Visuaalinen spektaakkeli yhdistyy kiinteästi ääneen ja lavaesiintymiseen. Cyberpunk-ooppera on muikea ilmestys. Suurimmalla osalla tuntuu olevan oikeasti hyvää aikaa. Sehän tässä kuitenkin viimeksi on pääasia. Hyvää musiikkia ja timanki meisinki. Kokemus isolla ässällä.

Kuvia ei ole koska kolmensadan paunan sedät eivät tykänneet kameroista.

Poimuajolla

Viikot vierivät nopeammin kuin arkkari raahustaa. Parin viime viikon aikana on tapahtunut yli aivojeni surkean kapasiteetin. Tutkailen mitä muistuu mieleen menneestä ja tulevasta. Koherenssi karatkoon, tajunnanvirta alkakoon:

Kaverini tuli vierailemaan Nykiin viikoksi. Mukavaa oli. Kiersimme Manhattanin kokolailla hyvin ja näin jopa monia paikkoja jossa en ole vielä käynyt. Sain mukanaan tuoman uuden tietokoneen ja pääsin eroon vanhasta, suuri kiitos siitä! Muutenkin oli mukava puhua suomea ja vaihtaa kuulumisia. Söimme mukavissa paikoissa ja suhailimme metrolla sinne tänne. Pientä ongelmaa aiheutti junnailuni koulussa ja lähiöjunissa mutta niistäkin selvittiin kunnialla. Kiitos ja terveisiä asianomaiselle, hieno viikko!

Oli Gregin synttärit ja halpaa kaljaa villagessa. Kymmenen kannua Yuenglingiä on kymmenen kannua Yuenglingiä. Koululla oli aktiviteettipäivä ja sietämätön katkarapuillallinen, joka tuhosi ruuansulatukseni. Oli pari luokkaretkeä Columbia Universitylle ja alakaupungille sekä poikain eväsretki West Orangeen. Halloween ja Día de Los Muertos valtavine paraateineen tukkivat ala-manhattanin sunnuntaina. Erehdyin nousemaan metrosta Sohossa ja sain kävellä puoli kaupunkia päästäkseni takaisin tuubiin. Pressanvaalit kuohuttivat tunteita jopa uneliaiden opiskelijoiden keskuudessa. Kaikkihan tietävät että Kerry on nynny kommunisti. Ryhmätyökaveri teki sormestaan puolukkasurvosta mallipajan sirkkelissä. Tarkoitus oli rakentaa uusi uljas pienoismalli kampuksestamme, vaan kuinkas sitten kävikään.

Tälle viikollekin tehtävää piisaa. Studiokurssille uusi pienoismalli mittakaavaan 1'=16" (?) sekä suunnitelma uudesta kampusalueesta yliopistollemme. Lisäksi rästityönä suunnitelma uudesta Soho-henkisestä nuorisoalueesta Newarkiin. Espanjan kurssilla tenttiin ja esitelmään valmistautumista sekä puolilukukausiarviointi. Amerikan arkkitehtuuri -kurssille 10 sivun esitelmä amerikkalaisista gizmoista torstaiksi. Illanviettoa on luvassa ainakin Dillinger Escape Planin ja Skinny Puppyn merkeissä. Mahdollisesti myös Green Day ja joku muu jonka jo unohdin. Sunnuntaina olisi myös klassisempaa viuluilua Carnegiella.

Huoneenvaihtokaavakkeetkin pitää täyttää notta pääsen kevääksi leppeämpään ympäristöön. Olen saanut osani animea ja ajattelin siirtyä uuteen kämppisympäristöön. Loren, jonka kämppään muutan, uhkasi ostavansa jonkun puhallinsoittimen keväällä ja terrorisoivansa korvakäytäviäni sen riitasävelillä. No, ehkä hommaan itse sähkökitaran lainaan intialaiselta kitaristikaveriltani. Nähtäväksi jää kumpi voittaa meluskaban.

Kaliforniakuukauden hostellitkin tarttis varmaan piakkoin varata. Olen siis lähdössä länteen kuunkierron ajaksi joulun tienoilla. Lentoliput on plackarissa, yöpaikkoja täytyy katsella muualtakin kuin siltojen alta ja rannoilta. Muutama päivä menee Felixin siskon luona Sacramentossa, toiset mokomat makuupussissa metsässä, mutta aika monta päivää lienee venkoiltava maksullisessa majoituksessa.

Viimeisenä tärkein ja vaativin tulevaisuuden projekti: tarvitsen uudet kengät. Vanhat olen kuluttanut puhki raahustaessani liian monta mailia päivittäin. Ei enää kuukaudessa kuolevia skeittikenkiä. Kantapää valittaa. Syksyllä ei ole kivaa kun sukka kohtaa asfaltin.

Ylärivi: Godzilla, Bush-actionfiguuri, Kerryfani, Halloween/Muertos, Times Square Kävelykatuna, Vapauspose
Alarivi: Ylälänsi, Siirtolaisten Kunniaseinä, Museum of Natural History (suomi-osasto?), Itämaan mörkö, Pääsiäismies, Kenkä 2kk

Viikon musiikki rebush-amerikalle: Skinny Puppy - Dig It