Lännen rannat

San Jose, Santa Cruz, 17-mile drive, Ghost Trees, Big Sur, San Simeon, Jouluaaton yö Motelli 6:ssa valtatie 1:llä. Rannat, laiturit, kalliot, metsät, viinitarhat. Auton hurina, hämärä musiikki, reittiväittelyt. Santa Barbara, pelikaanit, sadat surffaajat, LA:n moottoritieviidakko. Oceanside, hukkunut sormus, La Jolla itsemurhakalliohyppyineen. San Diego, Pacific Beach, Mission Beach, hostellidormitoriot, Balboa Park, Spanish Village, Globe Theater, Museum of Man. Horton Plaza, Little Italy, nykytaiteen museo, Seaport Village, USS San Diego Midway... lisää näkemistäni jahka ehdin, nyt täytyy välillä hengittää.

I was born in Texas and Oklahoma too...

Tänään vietimme reipasta aatonaattoa. Asuntokompleksin kuntosalilla rymistimme juoksumatolla samalla kun katselimme Ihmemiestä ja RealTV:tä omilta näytöiltämme. Sen jälkeen kirmasimme ulos uimaan palmukeitaan keskellä olevaan kuuma-altaaseen, jonka vesi on aina n.50 asteista, kiitos energiaa säästelemättömän lämmitysjärjestelmän.

Tehoaamun jälkeen lähdimme aitoon americcalaiseen tyyliin ostarille. Japanissa suositut kantapäärullalenkkarit ovat saapuneet tännekin. Eli siis rullaluistimen ja peruslenkkarinyhdistelmä. Kun astuu kantapäällä ja nojaa taakse, on käytössä rullaluistimet, muuten käytössä on tavalliset lenkkarit. Tahtoo sellaiset.

Metrolla ja bussilla matkustaminen on Sacramentossa joulun tienoilla ilmaista muutamissa satunnaisissa busseissa, mutta koirankatseinen hämmentynyt euroidiootti pääsee ilmaiseksi lähes aina. "Mene nyt vaan! Hyvää joulua!". Säälittävän näköinen ihminen säästää paljon rahaa.

Huomenna, jouluaattona, lähdemme autolla kohti etelää, määränpäänä San Diego ja Meksiko. Sitä ennen luultavasti pysähdymme Los Angelesissa ja muutamassa Valtatie 1:n motellissa. Auton vuokraus oli tuskainen prosessi, koska virallinen alaikä auton vuokraukseen on täällä 25 vuotta. Alle venttiviitonen joutuu makselemaan muutamia ylimääräisiä maksuja. Kolarivaakutusten ja täysvakuutusten hommaaminen on myös oma lukunsa. Viimein saimme kuitenkin auton vuokrattua saksalaisen autoliiton kautta. Sitten vain polttamaan puoli-ilmaista bensaa ja nauttimaan motellijoulusta merenrannan valtatiellä... Adios!

Delta

Sacramento. Governaattorin kaupungissa aurinko ei ylettänyt tänään sumuverhon taakse. Oli melko kylmä. Täälläkin on kuitenkin vehreää. Palmujen ja appelsiineja notkuvien puiden humina tuo annoksen kesää kylmäänkin säähän.

Oleilemme Felixin siskon luona loisteliaassa luhtitalo-asunnossa. Pihapiiristä löytyy mm. uima-allas, kuumavesiallas, koriskenttä, rantalentopallokenttä sekä kohtuullinen kuntokeskus. Amerikkalaiseen tyyliin suurin osa pihamaasta on kuitenkin varattu autoille. Pihaa vartioi yötä päivää pari virkaintoista yksityispoliisia.

Tänään seikkailimme katsomassa Sacramenton nähtävyyksiä Felixin, Marian ja hänen kämppiksensä Helenin kanssa. Suuria vanhoja jokilaivoja siipirattaineen, rajuja vetureita rautatien alkuajoilta ja länkkärityylistä sokerikuorutettua kaupunkirakennetta. Lisäksi oli tietysti käytävä tarkastamassa Ison Arskan työpaikka Capitolilla. Pettyneinä siihen, että emme nähneet herra kuvernööriä, kävimme appelsiinivarkaissa hänen puutarhassaan.

ps. Graduate Architecture Housing Design: B+, American Architecture: A; Espanjan kurssin arvosana oli vielä tulossa...

Aurinkoa, kiitos

San Francisco. Lento JFK:lta sujui mallikkaasti. Vieressämme istunut erityinen mieshenkilö valitteli korkeaa verenpainettaan ja mussutti juustopurilaisia minkä ehti. Dr. Pepperistä diggaava stuertti kiikutti meille järkyttävän säkillisen pretzeleitä, keksejä ja muuta naposteltavaa kuultuaan että olemme skandinaviasta. Miekkonen naureskeli 60 minuuttia -ohjelman jaksolle, jossa Suomalaiset kuvattiin kurttunaamaisina tangoa tanssivina itsemurhakandidaatteina. Valoa elämään, Suomi

SFO otti meidät avosylin vastaan. Lentokentältä pääsimme BART-junalla Civic Centerille, josta jatkoimme kävellen parin korttelin päässä olevaan hostelliin. Muutaman blokin matkalla näimme kymmeniä jollei satoja kodittomia. Pääsimme myös todistamaan näyttävää jengiflaidista. Kaksi autoa pysähtyi renkaat ulvoen kadulla. Toisesta hyökkäsi ulos jengi meksikolaisia, jotka alkoivat potkia ja mukiloida toista, itämaalaisen jannun ajamaa autoa. Peilit ja ajovalot saivat saivat kyytiä ja kyljet lommoja kun Méxicon pojat pistivät tuulemaan. Itse selvisimme sivullisen onnella lommoitta. Hotellihuoneeseen tsekattuamme ja japanilaiseen kämppikseen tutustuttuamme vaivuimme koomaan kahdeksaksi tunniksi. Päivän matka vaati veronsa.

Aamun valjetessa ponkaisimme ylös katsomaan kaunista kaupunkia. Kiertelimme siellä täällä. Chinatown, kaapelikaarat, Union Square, San Franciscon Kieroin Tie ja Financial District vilahtelivat silmissä kun pohjan pojat juoksivat turisteina. Jossain HIV-uhrit kerjäsivät ja kulman takana kuvattiin uutta elokuvaa. Vastakohtien paikka.

Ensivaikutelma Friscosta oli todella hieno. Ilma ei ollut lämpimin mahdollinen, mutta aurinko paistoi ja kaikkialla oli vihreää ja kaunista. Lukuisat mäennyppylät jyrkkine teineen ja pienimittaisine asuintaloineen herättivät erisympaattisia tuntemuksia. Kukkuloiden huipulta avautui hienoja näkymiä. Tyynen valtameren usvan keskeltä Golden Gate Bridge ja Alcatraz nousivat majesteettisina näkyinä. Kaapelivaunujen kilkatus, kirpeän merituulen vihellys, lintujen liverrys ja juoppolallin harhahuudot... Täällä voisi jopa asua.


Kuvia en valitettavasti vielä saa julkaistua, koska kirjoitan tätä hostellin koneelta.

Väliaika, kahvia ja pullaa!

Nyt tulee pakostakin pieni väliaika lokin kirjoitteluun kun siirryn länsirannikkoa katsastamaan Felixin ja siskonsa Marian kanssa. En ota tietokonettani mukaan riesaksi, joten sivun päivittäminen tulee olemaan epäsäännöllistä ja sanavaltaista.

Reitistä ja asuinsijoistani raportoin sitten kun saan niistä itse tietoa.

Takaisin ruotuun palaan viimeistään tammikuun 17. päivä seuraavaa vuotta. Sitten saan nuo länsirannan kuvatkin lyötyä kehiin.

Hyvää vuoden loppua ja uuden alkua!

Yli ja ulos,
Juho Hémminki

Puoliviimeinen illallinen

Koska Felix ja Fanny palaavat nyt yhden lukukauden palvelleina kotiin, vietimme läksiäiset illallisen merkeissä. Tenttikiireiden vuoksi muutama urhoollinen jättäytyi juhlista sivuun mutta me muut jyräsimme kylille. Läksiäispaikaksi valittiin harhailumenetelmällä thaimaalainen Spice -ravintola Villagessa. Paikka oli trendikäs mutta ruoka oli siitä huolimatta hyvää ja sopuhintaista. Snapperit ja licet ruokalistassa todistivat että kyseessä oli aito thaipaikka. Illastimme jokseenkin myöhään, noin 23:n aikoihin, joten keittiö suljettiin pian tilaustemme jälkeen. Tästä tuohtuneena päätimme vaihtaa paikkaa ja päädyimme B Avenuen ja 7. kadun kulmassa olevaan egyptiläiseen iltalaan jatkamaan.

Iitsipsan pleississä meno oli jo tullessamme vauhdikasta. Alta aikayksikön saimme eteemme turkkilaista kahvia (egyptiläinen paikka siis?) sekä pari muikeaa vesipiippua joita tupruttelimme lähtökonferenssin kunniaksi. Itämainen musiikki raikui ja tanssi roikasi. Ilmanala oli kaikin puolin mukava.

Vielä ennen nukkumaanmenoa äidyimme kahvittelemaan eräässä kulmakuppilassa. Sinimarjacroissant maistui yömyöhään ruhtinaalliselta. Joskus aamutuimaaan saimme luumme sitten vihdoin takaisin asuntojemme piiriin ja kävimme nukkumaan. Aamulla oli kaikilla luvassa silmitöntä pakkaamista ja lähdön tunnelmaa.



Vasemmalta: Spice, Avaruusvessa (läpikuultava ovi ei mahtunut kuvaan), Shishajengi

Lystikästä joulua!

NY hetkeä ennen kuin tuulet siirtyvät länsirannikolle:


Ylärivi: Harlemin avaruusmuorit, Lehdet puussa - myrkyt maassa, Barking Dog 94:lla, Hemminki ja Celia
Alarivi: Madison & 92, Julkisen kirjaston joulumarkkinat, Rockefeller Skank, Markkinaa ja Valoa, Central Parkin jää

Riemastuttavaa joulua! Hou Hou!

ps. Joulupukki on muuten kotoisin Atlantasta (Pukki on siellä töissä Coca-Colan pääkonttorissa)

Kaupunki jossa poliisit eivät nuku

Soho, Noho, Chelsea, Meatpacking ja Hoboken ovat historiaa. Newark on nyt!


Viikon biisi: Frank Snotra - Newark, Newark

Pieni se on tsänssi pienikin tsänssi

Taas pamahti näytölle listaa Hobokenin asunnoista. Toive päästä Hudsonin rannalle kirkastui taas viime minuutilla ja alamme taas laiskiaisen raivolla etsimään kämppää. Luultavasti tämäkin tehtävä kaatuu omaan mahdottomuuteensa muutamassa tunnissa mutta yritetään nyt kuitenkin. Pieni se on mahdollisuus pienikin mahdollisuus, vai miten se nyt meni.

Superhyperaktiivinen olo. Viimeinen kouluviikko ja niin paljon tehtävää. Syömään, kuvaamaan, proffamiitinkiin, syömään, kalamarkettia katsomaan, asuntoa etsimään, pyykkäämään, Kalifornian matkaa suunnittelmaan, muuttoa järjestelemään, ,autonvuokrausta selvittelemään... Olen elossa.

Matalaa ja korkeaa

Perjantain sateisena aamupäivänä suuntasimme katseet kohti kulttuurin kattoa ja junailimme Solomon Guggenheimin museoon katsomaan miten vanha ja uusi kulttuuri kohtaavat.

Vaihtuvana näyttelynä oli varsin mainio atsteekkikokoelma. Atsteekkien ja Mayojen tuotoksiahan on viime vuosina ollut joka ikisessä museossa näytillä, mutta on niitä kieroja maskeja ja kummallisia hämyolentoja aina yhtä hupaisa tutkailla. Lisäksi näytillä oli tietenkin valittuja paloja museon modernin taiteen kokoelmasta. Kandinsky, Schiele ja Chagall säväyttivät jälleen. Olipa seinällä myös Franz Marcin keltainen lehmä jota muistan joskus Teron taidekurssilla kopioineeni.

Yläkerran uusien saaliiden veistoshallissakin oli muutama nokkela kepposveistos. Tim Noblen ja Sue Websterin mustaa särmää loistava Kiss of Death oli kyllä ehkä päivän kohokohta. Taitavat olivat koonneet rotista ja muista kuolleista pieneläimistä pari epämääräistä palloa kahden kepin päähän. Nämä kepukat oli sitten valaistu diaprojektorilla. Eläinmöykkyjä katsoessa niistä oli mahdotonta erottaa mitään harkittua, saati esittävää muotoa. Vaan kun käänsi katseensa seinälle heittyvään varjoon, näki kaksi erittäin aidon näköistä silhuettia ihmisen päistä. Tarkemmin katsottuna siinä näkyi taiteilijoiden itsensä silhuetit sekä korppi, joka oli juuri nokkimassa Tim Noblen silmää. Sankaritaidetta kerrassaan!

Illalla otimme osaa ohjattuun opiskelijatapahtumaan. Kyseessä oli bussimatka Continental Areenalle katsomaan NJ Netsin ja New Orleans Hornetsin koripallorimpuilua. Itse olen aina vihannut penkkiurheilua, mutta olihan tällainen peli kuitenkin kerran elossa nähtävä. Alkuun laulettiin juhlallisesti seisten kansallislaulu ja sitten alkoi show.

Miekkoset pompottelivat palloa muutaman kerran, tekivät pari koria, ja sitten cheerleaderit ryntäsivätkin jo lavalle. Muutama pompotus, tanssiryhmä. pom…Footlockerin mainostauko, kori... joulupukkikilpailu… toinen neljännes olikin jo mennyt. Yleisöä tanssitettiin valokeiloilla ja ihmiset olivat onnessaan kun heidän naamansa vilahtivat katosta riippuvalla näyttötaululla. 15 sekuntia julkisuudessa saa kenet tahansa heittämään kuperkeikkaa kovalla puulattialla säälittävien joulupukkikuvatusten kanssa. Morituri te salutant!

Kaikesta ulkourheilullisesta kotkotuksesta hämmentyneenä lähdimme kokemaan sitä penkkiurheilun tärkeämpää puolta: lipuillamme sai ilmaiseksi kuuman koiran ja kokoluokkaa suuri olevan pepsi-merkkisen limonadin. Johan maittoi tosiurheilu kun mussutti menemään. Loppua kohden itse koripallopelikin muuttui mielenkiintoisemmaksi kun ratkaisua haettiin jatkoajalta. Konkarit innostuivat iskemään notkeita slam-dunkeja ja kuuluttaja huusi äänensä käheäksi. Daaaaann Diiickkaauuu….Se o-on kol-mo-nen!

Kun peli päättyi, kaikki olivat muutamassa minuutissa takaisin parkkipaikalla ja kuuluttajatäti sai mainostella tulevan viikon hyväntekeväisyystapahtumia tyhjälle salille. Illalla oli vielä luvassa jatkobileet eräässä Newarkin tuhansista opiskelijabaareista mutta noheina oppilaina jätimme sätkimiset väliin ja kävimme nukkumaan.



Möhkälemaski, Herrain muki, Työselostus, Temmellysareena

Päivän levy: ohGr - SunnyPsyOp

Ohi on!

Lukukausi alkaa vähitellen olla onnellisesti takana. Viime viikolla päätimme Amerikkalaisen Arkkitehtuurin Historia -kurssimme Newarkin kävelykierrokseen. Jokainen opiskelija oli valinnut yhden merkittävän historiallisen rakennuksen ja piti siitä kvarteeritunnin esitelmän professorille ja kanssaopiskelijoille. Opiskelijoita kurssillamme oli kymmenen joten kävelylenkin kesto pysyi kohtuuden rajoissa. Kierros ennen mahtavan Newarkin slummiutuneessa keskustassa oli todella mielenkiintoinen ja toi mukavan piristysruiskeen opiskeluun.

Eilen oli kuuden krediitin studiokurssimme loppukritiikki. Kriitikkoja ja vierailevia professoreja riitti kahden käden sormilla laskettavaksi. Kaikki opiskelijat (10kpl) esittelivät omat projektinsa ja jokaisesta proggiksesta puhuttiin 15 minuutista tuntiin. Kyse ei ollut opiskelijoiden musertamisesta vaan avoimesta keskustelusta. Arkkitehtuurin arvoja ja "munaa" käsiteltiin todellisuuteen tukeutuen, mutta erittäin luovasti. Vierailevat professorit ja ison ompun arkkitehdit kantoivat omat kortensa kekoon ja ainakin vaikuttivat oikeasti kiinnostuneilta opiskelijoiden töistä. Vuorovaikutusta oli enemmäin kuin pohjan poika on nähnyt iässään. Selkäänne sietäisitte te jotka sanotte että suomen loppukritiikeissä ei ole parantamisen varaa.

Nyt taidan lähteä tsekkailemaan Newarkin mielenkiintoisia Art Deco -rakennuksia. Unohdin viime viikon kävelytuurilla ottaa kuvia joten fataali erhe on paikattava. Näkymät keskustan laidoilla ovat kuin Itäeuroopassa konsanaan. Loisteliaita moderninpuoleisia rakennuksia, joihin ei ole koskettu 50 vuoteen. Newark on kuin villi yhdistelmä Bronxia ja Manhattania. Yhtenä hetkenä ihailet uskomattoman kaunista ympäristöä, toisena juokset betonilaatikoiden lomassa pakoon uhkaavaa huumengiä (joka oikeasti vain tahtoisi tietää paljonko kello on).

Huomenna Itä-Manhattanin museokierrokselle ja Metro Internationalin kokoontumisajoon. Viikonloppuna pänttäystä espanjan tenttiin. Essee amerikkalaisen kulttuurin yli/alivertaisuudesta. Studiokurssin työt pitää palauttaa vielä CD:llä ja käydä jutskaamassa professorin kanssa siitä miten lukukausi meni. Sitten luistelemaan Central Parkiin, illalliselle espanjan kurssin kanssa ja itärannikon vuosi alkaa olla pulkassa.

Ensi viikon lauantaina siirryn 2570 mailia (4136 kilometriä) länteen ja aloitan kuukauden mittaisen lomasessioni. En ole pahemmin ehtinyt suunnitelmia laatia mutta eiköhän sieltä Kalifornia-Meksiko -akselilta jotain kiintoisaa löytyne. Blogin pito saattaa väljähtää entisestään mutta viimeistään tammikuun loppupuolella päivitän raapustelut ajan tasalle.

Viikon artisté: Dennis Leary - No Cure for Cancer

Kävelyretki; Kritiikki sellaisena kuin sen näin unen puutteen samentamin silmin

Ruusuinen Broadway stagena, kulisseina Manhattan

Sunnuntaina kävimme mittaamassa Broadwayn nykytilan. 42.kadun Ford Centerissä esitettiin musikaalimusikaalia 42nd Street. Idea tehdä musikaali musikaaleista on pystyyn kuollut, mutta 42. katu toimi silti kohtuullisen hyvin hauskuuttavana viihteenä.

Pahimmillaan esitys oli heikkoa tulkintaa tylsästä aiheesta, mutta parhaimmissa kohdissa jopa pelkkä parikymmenpäinen steppiryhmä sai korkealla viihdekertoimellaan todellisuuden katoamaan ja katsojan kuolaamaan. Hienointa oli se että tässä ei yritettykään tehdä mitään absoluuttisen uskomatonta taide-elämystä vaan kyse oli puhtaasti turvallisesta eskapismista hienoissa puitteissa.

Yleisö oli kyllä täysillä mukana menossa. Varsinkin pikkuvesselit jammailivat hurmoksessa musiikin tahtiin. Varttuneempikin väki kyllä nauraa röhötti, huusi ”hyvä hyvä!” ja taputti karvaisia käsiään. Intoutuivatpa muutamat oikein keinahtelemaan äänimaton mukaan. Edessäni heiluneen naisen huvipäähine peitti kyllä jonkin verran näkymiäni, vaan tunnelma oli sitäkin muikeampi.

Ennen puoliaikaa kyllä kalastelin jääreiän läpi jonkin verran, liekö syy ollut alkupuolen tylsyydessä vai liian lämpimissä vaatteissani, mene ja tiedä. Väliajalla nautimme piristeeksi tulikuumaa kahvia joka tuhosi sisuskaluni iäksi. Epäilen että joku oli terästänyt kahvia ylimääräisillä piristeillä näytöksen lopun lahjuskeräystä silmälläpitäen, siksi pirteä olo sen nauttimisen jälkeen tuli. Iloisten ja pirteiden katsojien kukkaroissa lienee löysät nyörit.

Etukäteen kuvittelin että Broadwayn musikaalit ovat säälittäviä superkaupallisia kyhäelmiä. Osoittautui että ne saattavatkin olla loistavia superkaupallisia tupperware-tyylisiä iltoja jolloin suuri joukko tietoisesti pakenee todellisuutta isolla rahalla luotuun maidon ja hunajan maahan. Kerta vuodessa/elämässä tätä sokerihuttua on kuitenkin ehkä tarpeeksi. Ansiokkaan, mutta melko lyhyen esityksen jälkeen täytyi käydä vielä kulmakahvilassa huuhtelemassa liika makea pois pienellä suolapalalla.

Paluumatkalla, ohittaessamme Empire State Buildingin, tsekkasin oliko edellisenä päivänä näköalatasanteelta hypännyt jannu jättänyt jälkensä katuun. Eipä ollut, lie pudonnut alemman osan katolle.
Viikon levy: Pelle Miljoona / Brooklyn - Dakar (suomimusaa tarvittais jenkkisooban rinnalle)