Isoveli kaikelle kansalle

Village Voice tiesi kertoa että Google on lisännyt isovelivaihdetta Gmaailmanvalloitussuunnitelmissaan. Ja niinpä näkyy. Tsekatkaa maps.google.com ja napsauttakaa oikeasta yläkulmasta päälle satelliittikuvamoodi.

Esimerkkinä vaikkapa Vapauden Patsas

Staattinen arkistokuva kattaa tällä hetkellä vain Gyhdysvallat, vaan kukapa nyt muuta kaipaisikaan. Vielä kun tohon saa liitettyä mahdollisuuden seurata yksittäisten ihmisten liikeitä reaaliajassa...

Soi: The B-52's - Planet Claire

Valpuria

Täällä menee vappu rauhallisesti. Vaikka eipä sitä ole tullut juuri Suomessakaan juhlittua. Pakkojuhlat ovat aina syvältä. Vappu on aina ollut mielestäni yksi ärsyttävimmistä juhlista. Juhannus on kolmisen kertaa mukavampi.

Räplään rumpukonetta ja luen kirjaa. Huomenna Death From Above 1979, Controller Controller ja Uncut Bowery Ballroomissa, sunnuntaina toivottavasti Philadelphia ja Dalí, maanantaina kaksi itseäni vanhempaa erityisvierasta Suomesta. Uskottelivat lähtevänsä kanssani kävelypuolimaratonille Manhattanin päästä päähän vaan saas nähdä. Luulen kyllä että oma kuntoni pettää ennen kuin heidän.

Soitossa: British Sea Power - The Decline of British Sea Power

Loppu tulos

Tänään oli maaluskritiikki. Erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Jokainen sai esitellä työnsä ja kertoa mitä on oppinut kurssilla. Sitten kaikki analysoivat toistensa töitä. Välillä professorikin sanoi muutaman sanan. Itse sain piiskaa lähinnä jäykkyydestä tehdä töissäni suuria muutoksia. Sanoin että se johtuu siitä että tiedän mitä haluan. Muuten kritiikki oli aika kehupainotteista.

Lopuksi taputettiin käsiä yhteen ja mussutettiin keksejä.

Mukava kurssi ja mukavampia ihmisiä. Kesällä töistä järjestetään näyttely, joten nyt kaikki varamaan lentolippuja Itärannikolle!

Kollaasi, City Lights, Hiding Behind My Hair

Kiitokset inspiraatiosta mm. racingpaperplanesille. Sain ensimmäiseen maalaukseen idean kuunnellessani City Lights -kappaletta. Tsekatkaa bändin kotisivu ja biisit!

Thanks to Richard & racingpaperplanes for the inspiration! Now the paintings are finally done (or so I'd like to think).

Kurssi pulkassa, jesniff!

Tänään sain maalaukseni valmiiksi. Onnistuivat varsin hyvin. Eilen pilasin molemmat maalaukset, tänään pelastin mitä pelastettavissa oli ennen huomista kritiikkiä ja näyttelyä. Vielä pitää kirjoittaa essee kurssilla oppimistani asioista ja sitten Painting II on pulkassa. Ai niin ja pitää soittaa PS1:n pomolle ja sopia kauppahinnasta.

Olo on aina todella tyytyväinen kun on saanut jotain valmiiksi. Voi ikäänkuin sitten siirtyä elämässä eteenpäin. Ja kyse ei todellakaan ole siitä että olisin inhonnut maalausprosessia. Päin vastoin, kutsun maalaustuokioitamme hyviksi hetkiksi: viisi henkeä suuressa studiossa, kaikilla edessään kaksi suurta maalausta. Pikkiriikkisestä design-radiosta raikaa 50-luvun kitarajazz. Kukkulalla kerrostalon viidennessä kerroksessa sijaitsevan työtilamme suurista ikkunoista avautuu näkymä yli Newarkin kattojen. Horisontissa aurinko heittää viimeiset säteensä Manhattanin silhuetille. Juttelemme niitä näitä. Kaikki inhoavat omia maalauksiaan ja rakastavat toisten maalauksia. Viimein rynnimme illastamaan "all you can eat"-bufféhen.

Mitä järkeä ottaa maalauskursseja? Nehän vaan hidastaa valmistumistasi arkkitehdiksi! -Maalauskursseilla oppii kuitenkin monia asioita, joista arkkitehtikouluissa ei edes kuiskita. Itsensä tunteminen, ilmaisunvapauden lisääntyminen, rohkeus ja määrätietoisuus ovat arkkitehdillekin varsin tavoittelun arvoisia ominaisuuksia joiden arvon voi jopa mitata rahassa. Konkreettisemmin kurssilla oppii värien käyttöä, tilan hahmotusta, sommittelua ja kärsivällisyyttä. Kun 2x2m maalaus menee pilalle, vaatii pitkää pinnaa maalata se uudestaan. Maalauksissa voi myös kehitellä ideoita joiden piirtäminen ei välttämättä onnistu heti CADilla.

Taiteen ei tarvitse olla mitään vaihtoehtoihmisten liihottelua. Parhaat maalarit ovat usein niitä jotka vain tarttuvat sutiin käymättä mitään kouluja. Digitaalisen informaation aikakaudella käsin tehty kuva lämmittää. Ja jos ei lämmitä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää ymmärtää. Teos voi olla yhtä aikaa kasa ulostetta ja vertaansa vailla oleva näyte maailmankaikkeuden loisteliaisuudesta.

Eräs tulee katselemaan ja kehumaan maalauksiamme. Sanoo itse tekevänsä keramiikkaa kun ei maalaaminen tunnu omalta alalta. Kertoo käyvänsä Newarkin museossa keramiikkakursseilla ja Rutgersissa kesäkursseilla. Väittelemme. No ei ihme taidehihhuleita...

PS. Manhattan-kävely peruuntui tältä päivältä poskionteloihini pesiytyneen bakteerimassan vuoksi. Uusi yritys perjantaina.

Pyörii: B-52s - Roam

Ei matka miestä pahenna

Keväisen amerikanturneeni suunnitelmat ovat muuttuneet useammin kuin kerran. Hankalinta on ollut päättää mistä kaupungista lennän takaisin Suomeen. Myös matkareitin realistisuutta olen joutunut tarkastamaan jokusen kerran.

Ensin ajattelin lentää New Orleansiin ja siitä sitten Teksasin läpi Brycen kansallispuistoon ja Grand Canyonin kautta Las Vegasiin. Vegasista jollain kyydillä Yosemiten läpi San Franciscoon, Friscosta Oregonin Portlandiin ja Portlandista Seattleen. Seattlesta olisin lentänyt Suomeen 13.6.

Sitten keksin vielä lisätä listaan Floridan, ainakin Miami, Everglades ja Tampa/St. Petersburg kiinnostivat. Nyt nämäkin suunnitelmat ovat kääntymässä päälaelleen. Taidan tiputtaa listasta Seattlen ja Oregonin ja matkata reitin toiseen suuntaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä että lennän ensin NY-SFO, sitten kämppiksen kanssa Yosemiteen muutamaksi päiväksi, sitten esim. Santa Cruzin rannoille, Las Vegasiin, Vegasista halpislento New Orleansiin, Orleansista Tampaan, Tampasta Miamiin ja Miamista Suomeen.

Teksasissakin olisin kyllä halunnut käydä mutta valtavien etäisyyksien vuoksi rantalomailu ja luonnonpuistot taitavat viedä voiton kuivista aavikkokaupungeista. Suurimmat kaupungit olen jo nähnyt ja siksi panostanen enemmän aktiivimatkailuun ja auringosta nauttimiseen.

Aivan liian paljon mielenkiintoisia paikkoja. Kaikkea en ehdi ennen kesää nähdä vaikka haluaisinkin. Ehkä sitten ensi kerralla enemmän.

Kuinka minusta tuli universumin vahvin mies

Illallisella puhuimme niitä näitä. Kuinka ollakaan jutut kääntyivät rantakunnon hankkimisesta ja eri maiden naisista puhtaaseen nostalgisointiin. Huomasimme että vaikka tulemme eri puolilta palloa; Intiasta, Suomesta, Turkista, Saksasta ja ties mistä, meitä yhdistää ainakin muutama asia: He-Man, Teräsmies ja Ritari Ässä.

Oli jotenkin hupaisaa huomata että maailman toiselta puolelta tulleiden ihmisten lapsuusmuistot olivat yllättävän samanlaisia. Kaikki osasivat He-Manin tunnarilaulun ja hihittelivät ihmeauto Kittin uroteoille. Ja mistäs kaikki nämä sarjat tulivatkaan... 80-luku oli monessa mielessä kaikkein amerikkalaisin vuosikymmen.

Soi: Beatallica - Hey Dude

Hyvästit tötterösaarelle

NY Pressissä osui silmääni juttu Coney Islandin kohtalosta. Täytyykin vielä käydä uudestaan paikalla kuvaamassa ja nauttimassa kesästä. Ensi vuonna legendaarinen ranta laitureineen ja huvipuistoineen saattaa nimittäin olla historiaa.

Rakennuttajafirma Thor Equities on ostanut tontit muiden muassa nykyiseltä mikroautoradalta, Clam'sin Gyro-kojulta ja monelta muulta. Aikovat rakennuttaa paikalle hienon ostoskeskuksen. Jos näin käy, sekin vähä mitä "vanhasta Coneysta" on jäljellä tulee tuhoutumaan. Näinköhän rakennuttajafirman nimi on enne ja Coney jää vasaran alle?

Myös Nathan'sin alkuperäinen hodaripaikka, Ruby's ja monet muut vanhat vetonaulat joutunevat pakkaamaan kimpsunsa koska vuokrataso nousee paikalla moninkertaiseksi. Sääli sinänsä. Vaikka Coney ei olekaan enää 50-luvun kunnossa, on sillä edelleen ainakin nostalgia-arvoa ja merkitystä koko kaupungin imagolle. Kuka haluaa tulla New Yorkiin jossa kaikki on uutta, kiiltävää ja perusamerikkalaisen lähiömallin mukaista? En ainakaan minä.

NY Pressin reportteri oli uutisista melko kitkerällä mielellä "Pala palalta kaikki mikä teki New Yorkista sen mikä se on, viedään pois, suurimmaksi osaksi yksinkertaisen, typerän ahneuden vuoksi jonka uskomattoman sokeat ja apaattiset asukkaat sallivat. Pormestari [Bloomberg] ja hänen rakennuttajakamunsa tuhoavat New Yorkia paljon tehokkaammin kuin mistä al-Qaeda voisi koskaan haaveillakaan."


ps. Samassa numerossa oli myös hassunhauska sarjakuva. Useimpien mielestä ihan tyhmä juttu mutta minua nauratti:
The Perry Bible Fellowship
Olin myös tunnistavinani piirrosjäljen ja niinpä se oli: sama vesseli jota joku (muistaakseni JV) oli suositellut joskus monta kuuta sitten, Nicholas Gurewitch.

Pelaa: The Smashing Pumpkins - Whir

Amerikans - Opiskelijat

Monet teistä ovat pyytäneet kuvailemaan amerikkalaisia immeisiä. Siispä perkailen muutamalla sanalla, ensiksi nyt vaikka opiskelijoita.

Todella monipuolisen Rutgersin opiskelijoista on vaikea sanoa mitään kovin yleispätevää, mutta NJIT-opiskelijoiden luokittelu on helpompaa kuin tynnyrissä olevien kampeloiden ampuminen haulikolla. Elokuvista tutut kategoriat ovat täällä totta:

Jogs – Urheilijakuninkaat ja –kuningattaret. Yliopiston urheilujoukkueissa pelaavat stipendiopiskelijat. Käyvät tunneilla sikäli kun urheiluharjoittelultaan ehtivät. Kulkevat kaiket päivät verkkareissa ja hengailevat omissa porukoissaan. Olen ihmetellyt näiden urheilijoiden ruokailutottumuksia: mistään terveysdieeteistä ei todellakaan voi puhua. Juustopurilaisia, juustoranskalaisia, juustopizzaa jne. Juomaksi tietysti joko red bullia tai aina terveellistä kolaa.

Nörtit – Tietokoneita kavereiden kesken räpläävät tulevat suuryritysorjat. Sijoitan seinänaapurini tähän ryhmään. Minulla ei ole mitään nörttejä vastaan, olenhan itsekin enemmän tai vähemmän outo. Täällä sana nörtti saa kuitenkin täysin uuden merkityksen. Päiväohjelma: 12pm – Herätys. 1pm – juustomakaroneja mikrossa brunssiksi. 2pm – tietokoneelta kaksi tuntia Family Guy –sarjaa. 4pm – kaksi tuntia tietokonepelin pelausta. Aina sama peli. 6pm – luennolle tunniksi tai jopa puoleksitoista nukkumaan. 7:30pm – kokoonnutaan kaverien kanssa katsomaan tietokoneelta nauhoituksia tietokonepeleistä (Siis joku on nauhoittanut pelinsä ja muut sitten katselevat tätä peliä kuin elokuvaa) kaksi tuntia. 9:30pm – illalliseksi jauhelihapihvejä mikrossa. 10:00pm kolme tuntia japanilaisia animaatioita tietokoneelta. 1:00am - imbesilliviihdettä kaverien kanssa. Kuka heittää painavimman esineen seinään ja muuta hauskaa. Yhden ja saman Nu-Metal –kappaleen kuuntelua loopilla. 4:00am TV-shopin parhaat palat täydellä äänenvoimakkuudella. 5:30am – nukkumaan. Ja tämä aikataulu ei ole keksitty, tällaista saa todistaa päivästä toiseen. Jos ulkona on lämmintä ja aurinkoista, nörtit kääntävät sälekaihtimet kiinni, luonnonvalo kun häiritsee ruudun loimotusta. Aina kun luulen että typeryyden ja säälittävyyden huippu on saavutettu, nämä vesselit keksivät jotain vielä surkeampaa.

Stonerit – muihin kahteen ryhmään sopimattomat hylkiöt. Vähät välittävät ns. ”yliopistoelämästä”. Opiskelevat kohtuullisen tunnollisesti mutta eivät ihmeemmin innostu collegeidiotismista. Lähtevät mieluummin Nykiin kuuntelemaan musiikkia kuin jäävät pelaamaan tietokonepelejä. Hengailevat omissa pienissä kaveriporukoissaan ja ovat muutenkin ihan outoja hei. Onneksi tämän ryhmän jäseniä löytyy NJIT:ltakin edes muutama.

Seuraavaksi voisin kirjoittaa vaikka etnisistä ryhmistä…

Kultapoju

Tuntuuko joskus siltä että kaikki tekemäsi näyttää muuttuvan kullaksi aivan itsestään? Tänään sain taas espanjantunnilla kehuja hyvistä suorituksistani esim. välitentin puhutun espanjan osiossa. Itse luulin suoriutuneeni keskimääräistä heikommin. Ei, en inhoa kehuja. On vain hupaisaa kun saa erikoiskehuja sutaistustakin töistä.

Voivatko muut sitten tuottaa niin huonoa jälkeä? Luulen että kyse on lähinnä siitä että olen professorin silmissä "sivistynyt eurooppalainen kosmopoliitti". Kun on saanut jonkin tietyn leiman otsaansa, todellisella työpanoksella ei aina näytä olevan niin väliä. Sympaattiset ihmiset pääsevät helpommalla.

Soitossa: Sin with Sebastian - Golden Boy

Rothko + 27°C

Eilen kävin taas Rothkossa ihmettelemässä uusia paikallisia bändejä. Tarjolla oli Eugene, The Hong Kong, Benzos ja Harlem Shakes. Tähän mennessä joka ikinen bändi-ilta, jossa olen käynyt, on ollut enemmän tai vähemmän megasuksee. Tällä kertaa menestys ei ollut yhtä mieletön.

Eugene soitti Drake-Dylan- -henkistä folkpoprockia varsin ansiokkaasti. Ei mitään kuninkaallisen kekseliästä, mutta letkää rallatusta, olipa mukana muutama oikeasti iskeväkin kipale.

The Hong Kong oli pitkän keikkailutauon jälkeen koonnut voimansa ja esiintyi varsin vetreästi. Kosketinsoittajalla, kitaristilla ja basistilla oli koko ajan armoton groove päällä ja 60-luvun lopulta lavalle tipahtanut laulajatarkin hoiti pestinsä mallikkaasti. Mukavaa purkkajytää.

Benzos oli kohtalaisen tylsä tuttavuus. Olen aiemmin lukenut kehuja bändistä virtuoosimuusikkojen kollektiivina. Ehkäpä niin, mutta tässä tapauksessa tuo virtuaasimaisuus tarkoitti vain tylsiä progekappaleita ja ärsyttävää ininää tyyliin huonosti-matkittu-hail-to-the-thief-kauden-radiohead. Kyllä miekkoset soittaa osasivat mutta siihen se anti sitten tyrehtyikin. Levyllä saataisi olla jopa puolittain mielenkiintoista.

Illan finaalibändillä Harlem Shakesilla oli groove kunnossa ja vatkaus näytti varsin mainiolta. Kappaleet olivat kuitenkin melko tasapaksuja ja laulajan karismasta huolimatta kipinä puuttui.

Klubista lähdettyäni havahduin huomaamaan että nythän on kesä. Ulkona oli lämpimämpi kuin sisällä täyteen ahdetussa klubissa. Kävelin vihellellen läpi Alemman Itäpuolen ja katselin vilkasta yömenoa Sohossa. Ja kaikki tämä t-paita päällä.

Tänään kesä onkin jo sitten uusissa ennätyksissä, tällä hetkellä lämpöä on yli 80F (27°C), näyttivätpä jotkut mittarit jo 84F:n lukemia. Ulos ja aurinkoon mars!

Flushing Meadows & Astoria

Varhaisaamullisen espanjan tentin jälkeen päätin lähteä nauttimaan auringosta Queensin Flushing Meadows puistoon. Ei muuta kuin seiskalla päätepysäkille ohi Metsin Stadionin ja NY:n tennisstadionien.

Flushing Meadowsin puistohan oli joskus '30- ja '40-luvulla muutamaan kertaan New Yorkin maailmannäyttelyn areenana. Puistossa on edelleen muutama jämärakennus noilta ajoilta ja myöhemmiltä, muistaakseni '60-luvun messuilta. Siellä täällä vehreyden keskellä hassuja pytinkejä vailla kummempaa funktiota.

Ensimmäisenä silmiini osui Men In Blackin kuvauksia varten uudelleenrakennettu valtava teräsrakenteinen maapallo, maailmannäyttelyn tunnus. Pallo toimi noodina muutamille makeille monuentaaliakseleille, jotka olivat kuin muuan ranskalaisen palatsin pihalta konsanaan. Vain auringonvarjoja kantelevat palvelijat ja ylähuulikireät aateliset puuttuivat.

Vaikka ilma oli mitä mainioin, noin 25 astetta ja aurinkoista, puisto oli melko autio. Ai niin, normaalit ihmisethän ovat tähän aikaan vielä töissä. Muutamia auringonpalvojia, romaaneihinsa syventyneitä kirjasieppoja sekä piknikpariskuntia sentään näkyi.

Seuraavaksi törmäsin hullunkuriseen ulkoilmateatterirakennukseen. Sillä oli ymmyrkäinen kattotakenne ripustettuna brutaalin teräspiikkikruunun varaan. Mokomakin pytinki. Säntäilin sinne tänne ihmettelemässä utopistista rakennetta. Teatteri oli jo parhaat päivänsä nähnyt, maali lohkeili ja paikka oli melko kolkon oloinen. Mukava ylläripylläri kuitenkin.

Vähitellen maleksin puistoa halkovan valtatien yli toiselle puolelle, josta löysin hattarakojun (cloud candy) vierestä Queensin Eläintarhan. Siellä oli muutama heppa ja laama, kenties muitakin, mutta jätin käymättä. En halunnut laaman sylkeä naamani koristeeksi. Sen sijaan huomioni saavutti Terrace in the Park -niminen ulokestruktuuri hieman etäämmällä. Läksin katsomaan.

Puistoterassi oli suuren puoleinen, röyhkeän ulokkeellinen betonirakenne puiston laidalla. Sieltä saattoi sitten ilmeisesti tähyillä puistoa rakettireppuperspektiivistä. Jykevä rakennus oli remontissa joten jatkoin matkaa.

Äreän auringonpalvojarekkakuskin ohitettuani saavuin New Yorkin Tiedekeskuksen pihaan. Pihassa oli kaikenlaisia ihmeellisiä kiipeilyhärpäköitä nuorille tiedemiehenaluille. Olisin tahtonut ilonpitoon mukaan vaan olin väärällä puolen aitaa. Aidan ylittämisellä olisi ollut hintansa ja en halunnut köyhtyä. Tutkailin sen sijaan pihaan tippuneita avaruusraketteja, olivat surkean pienen näköisiä. Telkkarissa ovat mahtavampia. Tiedekeskuksen vieressä oli hieno teräsveistos, joka oli kuin linnun, lentokoneen ja ohjuksen yhdistelmä, ei kuitenkaan teräsmies.

Aikani vielä kierreltyäni ja muutaman geodeesisen teräskuplalintutalon bongattuani suuntasin takaisin metroasemalle. Koska vieressä oli kaksi suurta stadionia ja MTA:n varikko, oli metroaseman sisäänkäynti mitoiltaan varsin mahtipontinen, mieleen tulivat muuan totalitaarivaltiot NY:n maailmannäyttelyn ajoilta.

Seuraavaksi jyristin takaisin länteen kohti Manhattania ja sitten Queensboro Plazalta kohti pohjoista Astoriaan. Astoria on kreikkalaisten ja monien muiden etnisten vähimmistöjen koti. Eloisa paikka heti ensisiemauksella.

Tarkoitus oli käydä Astorian kuulussa Socrates Sculpture Gardenissa Hudsonin rannalla ja niin kävinkin. Puiston anti vaan oli tällä päivämäärällä hieman laihanlainen. Artistét olivat juuri kokoamassa ja suunnittelemassa uusia veistoksia ensi kesäksi ja siksi esillä ei nyt ollut montakaan valmista työtä. No ei lama miestä lannista, kirmailin rantaan katsomaan kevään tuloa.

Hudsonin rannassa hoksasin että Amerikkalaiset eivät ehkä olekaan maailman ympäristöystävällisin kansa. Joessa kellui yhtä jos toista kuonaa ja rannat oli omistettu jätteenkaatoon. Bongasin kelvollisen polkupyörän joesta mutta koska batman-koukkuköyteni oli jäänyt kotiin, jouduin poistumaan tyhjin käsin. Alue oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Melko köyhää mutta todella eloisaa aluetta. Mieleen tuli Toronto vilkkaine pikkukatuineen.

Päivä oli kirkas ja kuuma. Meinasin paahteessa polttaa nahkani mutta minähän en pala, hierryin vain hieman. Iltaa kohti onneksi helpotti kun smogi peitti auringon. Hengittäminen tosin hieman vaikeutui mutta viileämpi ilma kompensoi mukavasti. En kuitenkaan ihmettele miksi noin kymmenesosalla Nykin asukkaista, ja yli kolmanneksella Bronxin vilkkaiden osien lapsista, on astma. Kelju smogi ei hyvä smogi.

Istahdin huokaisemaan penkille ja havahduin huomaamaan että käynnissä oli Yankeesin baseball-ottelu. Juniorien tosin. Katselin peliä hetkisen ja kuuntelin metallimailan kilkatusta. Hassu peli. Viimein väsyin ja suuntasin takaisin Jerseyn raittiiseen ilmaan. Ostin Queensista tuliaisiksi rullan maalarinteippiä. Erikiva päivä.

Manhattan Jalan

Ota osaa ensimmäiseen vuotuiseen Manhattan Jalan -kävelyyn! Näe Broadway aina Bronxista Manhattanin eteläkärjen Battery Parkiin asti!

Tarkoituksena siis kävellä suuri saari päästä päähän. Lähtö n. 230 kadun kohdalta Bronxista ennen kukonlaulua ja maali Battery Parkin linnakkeen luona.

Oheisohjelmana luvassa mm. huumekauppiaiden ja jengiläisten välttelyä Pohjois-Harlemissa, ihmisshakkiottelu Spanish Harlemissa, soutuetappi Reservoirissa, uloslentoja Fashion Districtin liikkeistä, hilpeää ruuhkaliikenteen seassa kirmailua alakaupungilla, vakavaa taideposeerausta Sohossa, sisäänheittäjien simputusta Little Italyssa, kananlihatinkimistä Chinatownissa ja hikisten liikemiesten kenkien kiillotusta Financial Districtillä. Innokkaimmille on loppuhuipennuksena vielä uimaretki Staten Islandille.

Matkalle mukaan camelback, nyrkkirauta, naamioitumisvälineet, mageat aurinkolasit ja tukevat kaupunkivaelluskengät.

Ai niin, Megatapahtuma järjestetään keskiviikkona 27.4.2005.

Aisteille menneestä

Arkistojen kätköissä samotessani törmäsin pariin vanhaan äänimaisema/videopätkääni noin vuoden takaa. Muistaakseni oli tarkoitus jatkaa tätäkin proggista täällä Ameriikassa vain näinpä on jäänyt. On ollut vissiin muutakin tekemistä.

Täytynee kuitenkin ensi kesän ja syksyn aikana tehdä jatkoa tuolle Marek (Bastard) -projektille. Ehkä vähän valoisampaa menoa kuitenkin tällä kertaa. Nämä klipit eivät juuri valoa hehku:

Intro (ääni)
Intro (lyhyt karkea videopätkä)

Fever
Sadjoy
I Feel
Slaves of the Wormwood Star

Kuuntele kovalla äänenvoimakkuudella, masterointi on näissä vielä hieman makkaroillaan...

Noidankehä

Selailin tässä NY Timesia ja silmiini osui ihme artikkeli. Uuden energialainsäädännön (energy bill) mukaan tulevaisuudessa osavaltioiden ei tarvitse saavuttaa Clean Air Actin määrittämiä päästörajoituksia ennenkuin enemmän saastuttavat naapuriosavaltiot saavuttavat omat rajoituksensa.

Saatan toki tulkita väärin, mutta nyt jos siis jotain osavaltiota ei huvita saavuttaa määrättyjä rajoituksia, niin muidenkaan ei tarvitse? Näin liittovaltiolla ei ole mitään mahdollisuuksia enää kontrolloida päästöjä kansallisella tasolla.

Edustaja Joe L. Barton (Texasin republikaani, House Energyn and Commerce Committeen puheenjohtaja) puolustelee uutta säännöstöä sillä että nykyiset määräykset ovat osavaltioille liian rankkoja. Hän haluaa löytää "realistisemman" tien ja yrittää tehdä Clean Air Actista enemmän maalaisjärjen mukaista. Amerikkalaisesta maalaisjärjestä nyt voi sitten olla monta mieltä. Kansallinen tuottajaliitto, National Association of Manufacturers, ja muut jätit ovat "yllättäen" ottaneet uutisen vastaan myhäillen.

Kansallisen luonnonsuojeluliiton puhemies John Millett: "Joidenkin mielestä tämä on hyvä idea. Useimpien mielestä ei." Hei kamoon, jos kansakunta haluaa kehitystä, niin siihen tarvitaan autoja, rekkoja ja rutkasti löpöä. Jos ne pakokaasut nyt sit vähän sumentaa aurinkoa muutaman päivän vuodessa niin kuka jaksaa välittää. Uuteen uljaaseen maailmaan!

Teemaan: Fu Manchu - King of the Road

Ps. Joku valitti sivuni räikeistä väreistä. Teille valittajille: Vika on joko silmissänne tai näyttönne asetuksissa. Omalla koneellani sivu näyttää kerrassaan loistavalta!

Pier 54 - Tuhka lumeksi

Tuli vereksi, veri luuksi, luu puuksi, puu tuhkaksi, tuhka lumeksi. Tänään piipahdin Pier 54:n Nomadimuseossa Hudson-joen rannalla katsomassa Ashes and Snow -valokuva- ja elokuvanäyttelyä.

Aallonmurtajalle oli koottu aika kasa rahtikontteja, jotka muodostivat museon. Kontteja oli käytetty kuin valtavina tiiliskivinä ja rakennettu niistä museolle jykevät ulkoseinät. Peltinen harjakatto oli nomad-hengen mukaisesti tuettu pahviputki-pilareilla. Suunnittelusta vastasi sankariarkkitehti Shigeru Ban.

Hienossa tilassa oli näytteillä Kanadalaissyntyisen Gregory Colbertin eteerisiä valokuvia, jotka oli painettu mitä hienoimmalle käsintehdylle japanilaiselle paperille. Kuvissa ihmiset ja eläimet maleksivat rinta rinnan. Taiteilija uimassa valtavien valaiden seassa, taiteilija tanssimassa norsujen kanssa, nainen nukkumassa gepardin kanssa ja niin edelleen. Rauhallisia ja klassisen kauniita valokuvia.

Hämärä tila oli hienosti valaistu spoteilla ja tunnelma oli kuin helleeniläisessä temppelissä. Konttien välistä sekä konttien ja katon välistä pilkahteli tilaan siellä täällä hieman joen vedestä heijastunutta valoa. Tämä elävöitti näyttelytilaa oivasti. Muutamien konttien väliin oli asennettu kaiuttimia, joista huokui tilaan raukeaa bassovoittoista äänimaisemaa. Tunnelma oli kerrassaan kelpo.

Tilan perällä, perspektiivinäkymän päätteenä, oli pienimittainen teatteri, jossa näytettiin Colbertin tunnin mittaista elokuvaa. Elokuvan teema oli sama kuin valokuvissa: se näytti ihmisen osana luontoa elämässä rinta rinnan eläinten kanssa. Mieleen tuli väkisinkin loistava Baraka-elokuva, mutta sille tasolle tämä tuotos ei päässyt. Omaan makuuni liiankin siloiteltua ja romanttista eeposta.

Kun näyttely loppuu kesällä, valokuvat ja muut tavarat pakataan muutamaan konttiin ja lähetetään laivarahtina seuraavaan näyttelypaikkaan. Siellä sitten taas kootaan vastaava museo käytettävissä olevista joutokonteista. Näin koko museo kulkee maailmaa ympäri. Hieno idea ja hieno kokemus. Itse olisin kaivannut hieman rosoisempia kuvia, mutta kokonaisuutena näyttely oli ainutlaatuinen elämys.

Kuvia, äänestäkää paras (tai huonoin jos sille päälle satutte)

Soitossa: Bloc Party - Compliments

:)

Kevätpuut, matkaliput kiitos

Tämän hetken pääprojektini on hommata lentolippu Suomeen. Ei näytä irtoavan alle kilodollarilla, ja niin paljon en aio maksaa. Tarkoitus on tulla kesäkuun puolivälissä Seattlesta Suomeen. Jos ei muuta niin tulen Lontoon, Köpiksen tai Tukholman kautta.

Muuten suunnitelmissa on toukokuun kymmenennen jälkeen kaahata enemmän tai vähemmän kattavasti mantereen läpi. Tampa, St. Petersburg, New Orleans, San Antonio, El Paso, Albuquerque, Grand Canyon, Las Vegas, Yosemite, Santa Cruz, San Francisco, Portland, Seattle. Saa nähdä kuinka monta paikkaa putoaa listasta, kenties melko monta. Lennot ovat täällä kuitenkin kohtuuhintaisia, n. 50 taalan tienoilla, ja Greyhoundilla pääsee 20 tunnin seteissä eteenpäin. Odotettavissa kuuma, tuskainen ja erittäin mielenkiintoinen retki. Vielä kun saan ostettua haulikon, keinutuolin ja ranchin Texasista, vaihtovuoteni on saavttanut täyttymyksensä.

Kevätretkeni suunnittelu vie huomion koulutyöstä. Tänään oli "ryhmätyö"-kirjaesitelmämme ja se meni erittäin hyvin siihen nähden että kokoonnuimme ryhmän kanssa ennen esitelmää kokonaisen yhden kerran. Espanjan kurssille pitää tehdä esitelmä Francosta ensi viikoksi. Torstaina kuuntelen vierailevan Dr. Schettinon tarinaa Etelä-Amerikan nykypäivästä. Torstaiksi pitäisi myös maalailla vielä koko lailla paljon. Sitten vielä 10 sivun kirjaesitelmä. Viikonloppuna Philadelphiaan katsomaan Dalía.

Käykää katsastamassa Jarin värikkäät kuvat

Käykää lukemassa Viljamin värikkäät avautumiset

Minä lähden nauttimaan keväästä.

Bändit metrot

Piti eilen mennä katsomaan The Kills:iä Hobokenin Maxwell'siin mutta haaveeksi jäi. Liput oli nimittäin viime tipassa myyty loppuun ja jäin nuolemaan näppejäni. Jotenkin aina onnistun tässä, missasin myös bändin keikan Bowery Ballroomissa. No, suuntasin sitten Brooklynin Northsixiin. Siellä oli tarjolla Army of Me, The Sun ja Ok Go.

Metrossa joku känninen setä istuskeli ostamassaan toimistotuolissa. No sitten kuin juna lähti liikkeelle, tuo rullallinen toimistotuoli tietenkin hieman hötkyi sinne tänne ympäri junaa setä kyydissään. Miesi oli ylpeä keksinnöstään ja rullaili sinne tänne tuolillaan. Junassa olleet konstaapelit eivät katsoneet hyvällä silmällä vaan antoivat miekkosen olla.

Northsixiin ehtiessäni Army of Me:n keikka oli jo lähes ohi vaan ei murhetta, bändi oli melko tasapaksu poppiveto. Ihan kiva, ei paljon enempää. Seuraavana soittanut The Sun oli mielestäni illan mielenkiintoisin nimi. Tiukkoja vaihtelevia rytmejä, hämäriä sanoituksia ja viileää laulua. Tämä korvasi The Kills -menetystäni ihan kohtuullisesti. TheHivesMeetsWeezer. Erityisesti basisti vatkasi menemään niin asenteella että oli pakko ihailla. Hyvä orkesteri.

Illan pääesiintyjä Ok Go tuntui olevan varsin tunnettu tapaus, ainakin yleisö tuntui tietävän kaikkien laulujen sanat. Melodiat olivat kyllä hienoja ja koukukkaita, mutta hieman liian hengetöntä menoa mielestäni. Levyllä toimii luultavasti huomattavasti paremmin, ainakin bändin nettisivulta löytyvät videot olivat oikein mainiota purkkarokkia.

Takaisin tullessa onni ei ollut varsinaisesti matkassa. Matka WTC:lle meni hyvin, mutta Newarkin juna ei oikein kulkenut. Normaalisti matkaan menee noin 20min, nyt meni yli kaksi tuntia. Joku nero oli nimittäin saanut päähänsä, junan odotteluun kyllästyneenä, lähteä kävelemään raiteita pitkin kohti seuraavaa stoppia. Ja koska sähköistetyllä raiteilla kävely ei oikein vastaa terveysviraston turvamääräyksiä, koko raiteen sähköt jouduttiin katkaisemaan. Pätkittäin pääsimme etenemään puolen tunnin odotteluiden jälkeen kun poliisi yritti metsästää miekkosta raiteilta. Kuulemma pääsi karkuun, en kyllä ymmärrä että miten.

Alkuun meininki nauratti, mutta toisen tunnin odottelu pimeässä putkessa keskellä yötä pisti jo hieman harmittamaan. Vihdoin kuitenkin pääsimme perille ja pääsin nukkumaan. Kokemus sinänsä.

Ensi viikolla olisi tarjolla The Locust, sitten Death From Above 1979, Superwolf ja Sonic Youth. Kaikkiin ei kyllä varmaan pysty venymään...

Päässä soi: The Kills - The Good Ones

Paikoillanne, Sarjakuva, Hep!

Sarjakuvat, nuo aamupäivän pikkupaholaiset. Pelastavat monta päivää. Sarjakuvaosasto on useimmissa sanomalehdissä se herkkupala jonka jätän aamupalan jälkiruuaksi.

Hyvät sarjakuvat ovat kuitenkin harvassa. Puhun siis stripeistä enkä mistään pidemmistä tarinoista. Sarjakuvaromaaneja en ole syystä tai toisesta jaksanut lukea vuosikausiin. Pitäisi taas ehkä taas yrittää ihan yleissivistyksen vuoksi.

Dilbertiä luin joskus vaan nyt tuntuvat ideat hieman tyrehtyneen. Hyviä juttuja edelleen, loistavia harvoin. Aikoinaan myös Gary Larsonin yhden kuvan jutut olivat muikeita.

Village Voicessa silloin tällöin naurusuoneen osuu hilpeä Maakies, esimerkkinä parin viikon takainen strippi: [Camping]&Astronaut in China. Suunnittelen juuri mantereenläpimatkaani joten kaikennäköiset kämpinkihenkiset jutut on pakko lukea. Tämä oli varsin oiva.

Los Angelesin Citybeatissa joskus silmään osui Ted Rallin työt. Tammikuussa Tsunamin jälkeinen strippi kuvasti mielestäni erittäin osuvasti paikallista suhtautumista suurkatastrofiin: Tsunami. Joidenkin mielestä epäkorrekteja juttuja, enkä käy kiistämään, mutta osuvia joka tapauksessa.

Seuraan myös aina loistavaa Viivi&Wagneria pysyäkseni mukana Suomen uutisissa. Mieleen jäi ainakin taannoinen "raha ei haise"-pätkä. Hehe.

Ajatusten kevätsiivous

Aloin tänään tekemään erästä pitkään telakalla ollutta arkkitehtuuriprojektia, vieläpä täysin omaehtoisesti. Kyllä, olen varmaankin tullut hulluksi. Sain jykevän idean erääseen julkiseen rakennukseen. Rakennukseen kuuluu muun muassa propagandasali™, egokamari™, leväravintola™, verkkorelaksaatioheinikko™, mobiili graffitiseinä™ sekä skeitti/urbanpuisto. En kerro enempää, suunnitelmat julkistetaan ensi syksynä.

Otin siis vanhan pölyisen projekticd:ni laatikosta ja aloin skissailemaan vanhan projektin päälle uutta ideaani. Täytyy sanoa että vanha projektini oli nyt kuin saippuaa silmilleni. Miten olinkaan voinut suoltaa noin täysin ideatonta kuivaa tylsyyttä? Kuljin monta vuotta koululla zombiena vain siksi etten tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt.

Nyt kun on taas uutta tarmoa, haluan suorittaa arkkariopintoni mahdollisimman nopeasti loppuun kun tulen Suomeen käymään. Tämä oli osasyynä sille että aloitin projektin nyt uudestaan. En halua pölyttyä Hervannassa kauempaa kuin on pakko. Vaikka kuulemma osastollakin uudet tuulet puhaltavat. Ehkä viima on vienyt pölyn mennessään ja tuonut tilalle keijuhilettä.

Projekticdtä selaillessani törmäsin myös kansioon vanhoja autoretraatteja lähes päivälleen vuoden takaa. Kuten joku nokkelinpokkelin on jo ehkä huomannutkin, pidän valokuvaamisesta. Suuri osa kuvistani on varsin egopainotteisia. Paitsi että olen melko itserakas, tykkään myös päiväkirjamaisesti tallentaa maailmaani ja katsella miten sen muuttuminen on vaikuttanut olemukseeni. Katselin synkänpuoleisia kuvia melko nostalgisena. Kuvista kävi ilmi selvä kyllästyminen senhetkiseen elämäntilanteeseni. Aika paljon sitä voi miesi muuttua vuoden aikana.

vm.2004

Nyt kun kevätsiivous on tehty, voin ottaa kesän vastaan. Jee!

Soi: Baz Luhrman - Everybody's Free [To Wear Sunscreen]

Flanellizombiet

Nyt kun ulkoilman lämpötila alkaa pysyä tuolla 70 F:n tienoilla, kampuksen kaduille ilmestyy taas skandinaavin silmään mielenkiintoista pyjamamuotia.

Tarkoitan siis jengiä joka kulkee koko päivän yliopistolla yöpuku päällä ja tukka sotkuisena. Oikeaoppisen pyjamazombien kuuluu käyttää kivakivaa vaaleaa flanelliyöpukua, pastellivärisiä släbäreitä ja hiusten tulee olla joko oikeasti nukkumisen jäljiltä sotkuiset tai sitten out-of-bed -tökötillä sotketut. Lisäpisteitä noheva kokelas saa tyynypainautumista, kuolanoroista ja hammastahnatahroista. Myös purkka hiuksissa on takuuvarma hitti. Überkuninkaat jättävät kenties myös korvatulpat korviinsa ja tuovat tunnille kirjan sijasta lutuisen tyynyn.

Kyllä tätä muotia, samoin kuin shortsijannuja, näkee tietysti läpi vuoden. Talvella lyhyissä polvihousuissa ja rantajalkineissa nietosten ja viiman keskellä kulkevat ylioppilaat ovat tietysti kyllä melko hupaisa näky. Vasta keväällä ilmiö kuitenkin räjähtää silmille korealaisen vetypommin voimalla. Pahus kun en ottanut mukaani vaaleaa flanellista nallekarhupyjamaani. Olen vaarassa jäädä passé -posseen.

Pelaa: ohGr - Minus (live 2001)

Hippiherkistelyä

Auringonpaisteesta hehkuttaminen ei lopu vielä tänäänkään. Voe veikkoset että oli komea päivä! Parhaimmillaan heiluttiin jo 75F tuntumassa.

Aamulla kirjoitin utopia-esitelmän opiskelijoille annettavan luku-osion ja otin siitä 15 kopiota. Viheltelin joutosävelmiä käydessäni, sillä päivän työt oli nyt tehty ja kello oli tuskin yhtätoista. Sitten kävin raskaalla brunssilla ennenkuin suuntasin Brooklynin East Parkwaylle.

Brooklyn Museumissa oli tarjolla Jean-Michel Basquiat -retrospektiivi. Loistavia räpellyksiä! Hienoja värejä, raakaa piirrosjälkeä, sekopäisiä sanakollaaseja. "Raha, raha, raha, raha, paha, paras, rapa, rakas, kasvi, rasva, varas, sarka, vasara, kasari..." Erityisesti vanhoista laudoista tehdylle pohjalle maalatut kuvat sykähdyttivät. Esillä oli myös muutama valtava Warholin kanssa tehty yhteistyö. Ne eivät olleet yhtä loistavia kuin Jaskamikon omat työt. Tuhlasin taaloja kahteen postikorttiin, jotka aion ripustaa seinälle.

Museossa jokusen tiiman haahuiltuani ulostauduin takaisin kärvennettäväksi. Taisin polttaa jopa naamani, ainakin nenä punoittaa ja mitään en o ottanu. Paahteessa kävelin Brooklyn Public Libraryn ja Grand Army Plazan ohi Prospect Parkiin.

Puistossa oli puiden harvalehtisyyttä lukematta täysi kesä. Ihmiset olivat keskusnurmella piknikillä, osa otti aurinkoa uimapuvussa. Hörppäilin vettä ja lueskelin läksyjäni. Kiipesin kukkulalle, kävelin hiljaisen hautausmaan ohi järven rantaan. Istuin hetken rannassa. Kyltissä varoitettiin heikoista jäistä.

Ohi ratsastavan tädin hepo oli jostain syystä pillastua ja ryhtyi laukkaamaan uhkaavasti kohti järveä. Kylmähermoinen tantta sai kuitenkin tilanteen haltuunsa ja välttyi uimareissulta. Kaislikossa jotkut harrastivat valokuvausta, muutama taiteilijanplanttu skissaili rannalla. Ortodoksijuutalaispojat olivat vallanneet rantapaviljongin.

Jatkoin matkaa puiston eteläpäähän ja sitten Park Slopen kautta metropysäkille. Odottelin ähvää ainakin vartin. Siinä ajassa toiseen suuntaan meni valehtelematta n. 2/3 tusinaa junaa. Piruvie että antavat kaltaiseni tyhjäntoimittajan odottaa. Lösöilyaika on rahaa! Vihdoin pääsin kuitenkin takaisin Manhattanille ja WTC:n kautta kotiin.

Edessä oli vielä vedenhakureissu. Kämppikseni oli odottanut että missä luuraan. Olin nimittäin luvannut näyttää hänelle yhden hyvän ruokakaupan lähitienoilla. Menimme sinne. Niinhän siinä kävi että ruokakauppa oli supistanut toimintaansa ja nyt siellä ei ollut enää juuri mitään. Siispä marssimme barrion keskustaan. Parin gallonan vesikanisterit käsissä ja talouspaperikantamukset seljässä näytimme kuin taistoon lähteviltä nuorilta urhoilta.

Ylämäessä pukkasi soija ja tunsin urheilevani. Vihdoin kuitenkin saavuimme kämpille ja saatoin rojahtaa kauneusunille. Hyvä aurinkojee!

Löysin lehden, Perho, Julkinen kirjasto, Neukkuvärini

Rannassa, Kukkulalla, Tunnelissa

Soitossa: Tapeworm - Pharmapsychological

Aina ryhmässä työtäs tee

Tänään oli utopiakurssin jälkeen tarkoitus esitelmäryhmämme kokoontua ja käydä läpi ensi viikolla pidettävää kirjaesitelmäämme teoksesta : A Traveler from Altruria (W.D. Howells). Kävi klassiset. Kolmen hengen suurryhmästämme yksi henkilö ei ollut paikalla ja toinen ei ollut lukenut kirjaa. Hoho!

Meinasin murahtaa, vaan samapa tuo. Teen oman osani ja näytän ahteria muille ryhmätyöläisille, jotka luulevat lentävänsä siivellä. Toisaalta minulle on ihan sama minkä arvosanan saan esitelmästä, esseistä kun on tullut jo ihan hyviä kirjaimia. Ihmettelen vain miten ihmisiä ei huvita käydä kurssilla josta he kuitenkin pulittavat yli kaksi kilotaalaa koulun kirstuun. Hulluja nuo roomalaiset.

Ulkona oli taas lämmintä: yli 60 ähvää. Maiskuttelin lounaskalaa ulkona paitahihasillani. Haistoin ruohon, tunsin asfaltin lemun. Vielä kun nenääni löhähtää jostain pulunpaskan haju niin kesä on virallisesti alkanut. Toinen kesädöfis on pelastusliivien haju. Johtuu ehkä siitä että muinoin menimme aina kesäksi saareen veneellä. Onko muilla sekopäisiä kesähajumuistoja?

Sitten kävin juttelemassa viime syksyn studioproffani kanssa Suomesta. Kerroin että Suomessa opiskelijat eivät maksa vaan heille maksetaan opiskelusta. Kerroin että joskus Tampereen a-osaston vaihtareille tarjotutkin kurssit pidetään suomeksi. Kerroin että suomi kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään ja muita hämmästyttäviä tietoja. Proffa katseli suu pyöreänä. Piti kai hulluna, mutta itsepä kyseli.

Professori väläytteli syksyn harjoitustöistämme kokoamaansa powerpoint -esitystä. Vaikka olinkin saada pp-myrkytyksen, täytyy myöntää että kokonaisuudessa kurssilla oli työstetty hyvää settiä. Kehui vievänsä esityksen päättäjille katsastettavaksi. Ties vaikka olisi töillämme vaikutusta päätöksiin. Jos joku rakentaa NJIT:n kampusalueen kulmaan korkean tornin niinkuin ehdotin, vaadin tekijänoikeusrahoja. Ja paljon.

Proffa kyseli että kuinkas pian tulen suomesta takaisin. Nöyrryin ja tunnustin että ainakin vuoden saatte odottaa. Täytyy saada se suomalainen tutkinto alta pois ennenkuin ennättää taas mualimalle lesoilemaan. Kyseli myös sukunimeni yleisyydestä: että tietääkö kaikki saman sukunimen omaavat sitten varmasti kuka olen kun hän tulee suomeen vierailulle. Sanoin että totta hie tietää. Kysyt vaan kadunmieheltä että missä se Juho Tuomioarkkitehti asuu niin kyllä löytyy osoite kartanolle.

Maalikurssilla proffa istutti alas analysoimaan maalausteni psykologista puolta. Yritin teeskennellä että maalauksissa olisi oikeasti jotain syvällistä ja kuvailin eri osien merkitystä kuin kunnon populistipsykologi ainakin. "Ylemmän keskiosan iloinen tummanharmaa ilmaisee halveksuntani seismisten mittaustilastojen nykytilaa kohtaan." Proffa ei niellyt ihan kaikkea, kertoi oman näkemyksensä taulujeni sanomasta. Ja yllättäen olin samaa mieltä. Taulut kertovat modernilla tavalla urbaanista myönteisyydestä. Heh!

Myös taideproffa naureskeli kun kerroin meneväni Suomeen kesällä. Mitä sää ny sinne? Eiksua huvita täällä olla? Kun opiskelija on professorin tulonlähde, kaikki professorit mairittelevat jäämään ja vaihtamaan alaa ja ties mitä.

Läksyksi sain tehtävän tarkastaa muutamia artistéja: Robert Rauschenberg (suurin koskaan elänyt Amerikkalainen taiteilija), Sigmar Polke, Peter Halley, Jonathan Lasker ja tietysti popimpi Basquiat. Hyviltä vaikuttavat. Taidan mennä huomenna katsomaan Basquiat-retrospektiiviä Brooklyn Museumiin.

Soittimessa: Dandy Warhols - Not If You Were The Last Junkie On Earth (Heroin is So Passé)

Aurinko paistoi

Tänään aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Menin opiskelemaan espanjaa. Tunnilla ihmiset pitivät monotonisia esitelmiä espanjaksi. Opettaja oli tyytyväinen kirjoituksiini, toisiin ei ollut.

Söin aamupalaksi aurinkoisen munakkaan, kaurapuuroa, viinirypäleitä, mangoa ja melonia. Luin USA Today -lehteä ja olin leppoisa. Johnny Depp oli saanut limaa yllensä.

Kävin morjestamassa viime lukukauden studioproffaani. Huomenna menen kertomaan hänelle ja joillekin opiskelijoille Suomen ihmemaasta.

Kävin uimassa. Kroolasin allasta päästä päähän kuin aika poika. Sain krampin jalkaani. Olin unohtanut saippuan asuntolalle.

Lösöilin aktiivisesti ja kävin syömässä illallista. Joku oli tuonut taas mukanaan suklaasuihkulähteen jossa monet sitten dippailivat snacksejaan. Minä en, minun pitää tarkkailla linjojani. Juttelimme Andrean kanssa siitä miten kummaa on lähteä pois. Andrea aikoi jäädä vielä ainakin muutamiksi kuukausiksi. Berlusconilla ei ollut mennyt vaaleissa hyvin.

Sain yötä vasten mahti-idean lähteä studiolle maalaamaan. Velvet Acid Christin ja racingpaperplanesin tahtiin läiskin väriä kankaalle. Toinen maalaus parani, toinen huononi. Päivän väri oli pirteä musta.

Maalasin isompaan maalaukseen mörön lapsuuteni unista. Joskus painajaisissa kohtasin mörön, jolla oli maalaamani kaltainen hahmo, mutta joka toisaalta muistutti tv:n lumisadetta. Niin, olin erityinen jo pienenä. Mörkö aiheutti unissani tasapainon menetystä, maalauksessani se tuo tasapainoa muuten ankeaan sommitelmaan.

Keksin maalauksilleni hienot tekotaiteelliset nimet: Voisin jaksaakin... ja Perhonen. Päätelkää kumpi on kumpi. Kuulokkeeni alkavat taas hajota. Olin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Liekö sitten vain väsymystä.

Nukahtamaisillani päätin kirjoittaa blogiini.

Ebookersin Surkeudesta, Osa II

ORJANTAPPUROITA:

Kuten aiemmin vuodatin, Suomen ebookersin kanssa on ollut kohtuullisen paljon ongelmia. Ebookersin tyrittyä ensimmäisen matkavarauksen, saimme vihdoin monen yhteydenoton ja painostuksen jälkeen tilattua uuden matkan, tosin kalliimpaan hintaan.

Ebookers ei kokenut olevansa velvollinen antamaan matkaa (2 hlö lennot + hotellimajoitus) tarjottuun hintaan. Heidän tyrimisensä ansiosta nimittäin tarjousaika oli kulunut jo umpeen. Mielestäni asiakas on oikeutettu saamaan matkan tarjottuun hintaan jos varaus on tehty määräaikana. Varaus tehtiin määräaikana, mutta Ebookers ryssi jutun, ja tarjous ehti sen vuoksi vanhentua. No saimme siis kuitenkin lopulta varattua matkan.

Sitten tuli matkan varausvarmistus -tiedot. Matka oli buukattu väärille päiville! Takaisintulo oli varattu päivää myöhemmäs kuin mitä vanhempani olivat halunneet. Tämä ei töissä käyville ihmisille oikein passaa. No, äitini soitti sitten kysyäkseen että mitäs ihmettä. Varauksen tehnyt henkilö ei ollut juuri paikalla, sanoivat että saapuu kohta puoliin. Käskivät soittaa hetken päästä uudelleen. Jälleen äitini soitti, tällä kertaa ilmeni, että kyseinen henkilö on lomalla. Siis mitä hel###tiä?

No, kysyimme, että voiko varauksen vain muuttaa niin että onkin yhden päivän vähemmän. Se ei käynyt päinsä. Olisi pitänyt vaihtaa hotellia paljon huonompaan vaihtoehtoon. Että näin. Alkaa selvittelyaika käymään vähiin kun matka-ajankohta alkaa lähestyä. Ei viitsisi enää montaa kertaa katsella toimiston mokailua ja totaalisen surkeaa palvelua. Asiakasta pallotellaan henkilöltä toiselle, ja kukaan ei halua palvella saati auttaa.

On kerta kaikkiaan käsittämätöntä että tällaista toimintaa harrastava firmantekele voi olla vielä pystyssä. En muista koska olisin viimeksi suuttunut kunnolla mutta nyt kyllä käämit hieman pääsivät kärähtämään. Jos jollain on hyviä vinkkejä miten tällaisen firman saa ajettua alas, otan mielelläni vastaan. Otan nyt ainakin yhteyttä kuluttajansuojalautakuntaan. En halua että kukaan muu joutuu vastaavan pelleilyn uhriksi.

RUUSUJA:

Sitten asiasta kolmanteen, NY:n seudulla lenteleville avattiin juuri mielenkiintoinen blogi:
http://newyorkairfares.blogspot.com
Blogin pitäjä listaa NY:sta lähteviä / New Yorkiin saapuvia pilkkahintaisia lentoja. Lista päivittyy todella usein ja vanhentuneet tarjoukset poistetaan hyvin. Todella loistava sivu! Yleensähän näihin supertarjouksiin törmää vain sattumalta sanomalehdissä, mitään kattavaa katalogia ei ole juuri ollut.

Esimerkkinä mainittakoon havittelemani lento NY-New Orleans hintaan 89 taalaa. Floridaan matkaava pääsee vielä halvemmalla: Menopaluu Tampaan hintaan 84 taalaa!

Illan kinkerikipaleet:
Something for Rockets - Might As Well
Racingpaperplanes - City Lights

Sadetta paossa

Täällä sitten alkoi monsuunisateet. Kun vettä tulee vaakatasossa, ei huvita tehdä mitään. Eilisen kaahauksen jäljiltä on myös puolittain väsy olo. Siispä pakenimme vaihtariporukalla kuntosalille hankkimaan rantalihaksia.

Illanistujaiset suoritettiin kuntokeskuksen suloisessa saunayritelmässä. Suomipojan silmin on jotenkin hauska nähdä jengiä kaikki vaatteet päällä saunassa. Monet tulevat saunaan vain lämmittelemään hetkeksi. Veden heittäminen kiukaalle herätti väristyksiä. Pitivät kai elämäänsä kyllästyneenä kakona, "siitähän voi saada sähköiskun".

Harmi sinänsä että Ninni jäi väliin, nyt tarvitsee vain viettää massaviikonloppu tilaamalla kiinalaista ja katsomalla koulun verkosta imuroituja eläviä kuvia. Viihdeviikonlopun jälkeen jaksaa taas kimpoilla ensi viikon täydellä teholla.

Soitossa: Something for Rockets: Take a Look Around

Aprillipäivän ilta

Aprillipäivän iltana päätin lähteä Mercury Loungeen katsomaan soitantaa, oli nimittäin suomalaista orkesteria tarjolla. Niitä ei täällä turhan usein näe.

Helsinkiläinen Iconcrash aloitti illan hienosti. Mukava nähdä suomalainen bändi soittamassa yhdessä mieliklubeistani. Aikaisesta kellonlyömästä johtuen possea ei vielä ollut liiemmälti, mutta yleensä erittäin jähmeä itärannikon yleisö oli kyllä ihan hyvin tunnelmassa mukana. Bändi veti hyvää settiä ja aika moni muukin tuntui pitävän musiikista. Lauluääni olisi saanut olla vähän kovemmalla, muuten tasapainoinen kokonaisuus. Erityisesti pidin kitaroinnista ja rummuista, mutta kyllä bändi muutenkin soittaa osasi. Hyvä show.

Seuraavana soitti Oregonilaisduo Viva Voce. Todella tiukkaa settiä henkeen Radiohead meets the White Stripes. Omintakeista soitantaa. Jossain bändiä oli kuvattu älykkääksi stoner rockiksi ja osittain tämä pitikin paikkansa, mutta koskaan jammailu ei mennyt överiksi kuten monilla kivitysbändeillä. Anita kepitti kitaraa ja baritonia ja lauloi kauniita melodioita, Kevin soitti synaa, keyboardia, rumpuja ja lauloi hänkin. Hienoa flirttailua psykedelian ja kokeellisen konemusiikin kanssa, koko ajan homma pysyi kuitenkin tiukasti hanskassa ja kohtuullisen popissa muodossa. Erittäin mielenkiintoinen orkesteri, suosittelen!

Hengailin erittäin hauskan philadelphialaistytön kanssa, joka osoitti että erittäin kauniitkin ihmiset voivat olla todella mukavia. Juttelimme niitä näitä, täytyy varmaankin käydä nyt siellä Phillyssä tsekkaamassa se Salvador Dalí -näyttely, sitä hän suositteli. Ja tietysti käski testaamaan kuuluisia Philly Cheese Steakeja. Philly on kuulemma kuin NY ilman ihmisten kettupääasennetta. Kuulostaa hyvältä.

Kolmantena lavan ryösti losilaistrio Something for Rockets. Laulaja, Rami "Itzhakin poika" Perlman kuulosti melko vahvasti The Strokesin Julianilta mutta bändin ote niin oli paljon discompi että tiukkaan vertailuun ei juuri ole aihetta. Mukana oli myös annos Baby Daylinerin nerokkuutta. Kauniita melodioita ja tiukkaa elektronista tanssigroovea, välillä jopa pientä DnB -kokeilua. Välillä lavalla kävi sekoilemassa naislaulaja, ja meininki vain parani. Sanoituksetkin olivat hauskoja, käykää kuuntelemassa pändin weppisivuilta näytteitä.

Viimeisenä oli vuorossa illan päänimi Acquiesce, timmi paikallinen rokkibändi. Soittivat melko normaalia modernia rokkia mutta niin asenteella että homma pysyi mielenkiintoisena. Etenkin kitaristi lentoviitosensa kanssa hallitsi lavaa aika suvereenisti. Juhlarokkibändit eivät näytä suuresta kaupungista loppuvan. Hieno päätös illalle vaikka pidinkin edellisistä bändeistä ehkä enemmän.

Loppukevääksi ei näytä loistokeikkojen määrä varsinaisesti vähentyvän, ja suurempia, tunnetumpia bändejäkin riittäisi. Autechre, Amon Tobin, Eagles of Death Metal, New Order (!), Jimmy Chamberlin Complex (taas), NIN ja monta muuta... Tänään olisi NIN:in levynkuuntelubileet Avalonissa, myös Northsixissä olisi hyvää keikkaa tarjolla. Sadeilma ei kuitenkaan houkuttele ulos. Voi tätä elämisen vaikeutta!

Wepit:
Iconcrash
Viva Voce
Something For Rockets
Acquiesce