...And The Pavements They Are A Mess

NY, NY. Lento JFK:lle oli nopsa. Vanhempieni käydessä hieman yli kuukausi sitten Nykissä oli alle 10 astetta lämmintä. Nyt oli n.35 astetta. Kaupungin kostea ja pysähtynyt ilma teki keuhkoille tepposet ja huomasin saaneeni jo unohtaneeni yskän takaisin.

Muutama kuukausi sittenhän alueella tehtiin ilmanlaatu-mittaukset: neljä kaupunginosaa reputti, Brooklyn oli ainoa testin läpäissyt, sekin arvosanalla D-. Bloomberg ei ole oikein saanut dieselpäästöjä kuriin. Kävelin rinkan kanssa muutaman korttelin, sitten yskin ja hikoilin gallonakaupalla.

Majoituin jälleen Chelsea International Hostelliin. Löysin Bowerylta tosin yhden megahimmeän hostellin mutta en viitsinyt enää perua varaustani ja menettää käsirahaani. Chelsean pulju oli hiertävän ahdas ja sietämättömän kuuma (ei ilmastointia), mutta hauska sisäpiha 20.kadulla kompensoi puutteita. Turisteja hostellissa nyt todella paljon enemmän kuin talvella, paikka oli eloisa.

Ensimmäisenä iltana rynnin Avenue B:n piskuiseen Lakeside Loungeen kuulemaan The Charmsia. Varsin vakuuttava Bostonilais-orkesteri soitti iloista rakettirollia pienen murjun pienemmässä nurkkauksessa. Baarin hauskin sisustuselementti oli vanhojen kaksinpelattavien Pac Man -pöytien ohella passikuva-automaatti, jossa saattoi käydä kaverien kanssa kuvassa ja sitten liimata kuvansa pubin seinää koristamaan.

Kävin Japanin kulttuurikeskuksessa katsomassa jaappaanialaista nykytaidetta: Loistokasta! Anime ei syystä tai toisesta suuremmin uponnut, mutta muuten rehevä "out there" raikkaus piristi: työt olivat räväköitä, värikkäitä, hauskoja ja kekseliäitä. Länsimaiset Paha Kurki-setit jäävät toiseksi.

Union Squarella oli joku performanssitaiteilija joka nieli metrin mittaisen ilmapallon. Ensi yrittämällä pallo räjähti hänen nielussaan, aih!, mutta toinen upposi kuin miekka hunajapikkelsiin. Lisäksi miekkonen heitteli palavia esineitä ja solvasi yleisöä. Hölmö.

Maanantai-iltana kävin Northsixissä tarkastamassa Head of Femurin ja Architecture In Helsinki:n. HOF ei isommin sytyttänyt, vähän liikaa Bright Eyesia kehissä. Architecture in Helsinki oli alkuun aika vaisu mutta vähitellen Aussit saivat menon päälle soitettuaan Dropkick Murphysin coverin. Loppu olikin sitten yhtä juhlaa kun Brooklyniitit innostuivat joraamaan huimassa hurmoksessa.

Paluu Manahattaan oli odottelun riemutuskaa: L-juna oli seis ja ilmaisbussi vei meidät J-junan pysäkille. J taas kulkee tyyliin kerran yössä joten otimme muutaman hengen kera pilkkikilpailut aseman penkillä. Uuvutti. Vihdoin zugi tuli ja sitten parin hitaan vaihdon kautta hostellin höyrysaunanukkumoon.

Olin kuukauden kanniskellut repussani kinojärjestelmäkameraa, muutamaa suodinta ja paria mv-rullaa. Olin koko matkan aikana saanut ammuttua perin säälittävät 13 ruutua. Käänsin valitsimen asentoon sarjakuvaus ja lähdin kirmailemaan Morningside Heightsiin. Kohta oli rullat tuhlattu siltarakenteita, murjuja sekä autokorjaamoita valotellessa. Digikamerani gigakortti osoitti sekin jo täyttymisen merkkejä. Tarkoitus on pistää retkikuvia tännekin, nähdä saa koska.

Viimeisenä päivänä käytin loput rahani CD-levyihin, Suomessa kun odottaisi yli kaksi kertaa kalliimmat hinnat. Matkaan takertui mm. Brooklynlordien Spooner ja Fischer loistava uusi yhteistuotos, Odyssey. Lisäksi törsäsin pennosiani puolihintaisiin vaatteisiin. Tämän ansiosta rinkkani olikin sitten ylitsevuotavan ylitsepursuava. Vaan eipä tuota tarvinnut kummemmin kanniskella, vain metron ja lentokentän terminaalin välillä lähinnä.

Kun kone nousi kentältä, Lluxoa vitutti ankarasti. Siitä seuraavassa...

Soitossa: Fischerspooner - Kick in the Teeth

Fort Lauderdale

Fort Lauderdalessa myrskyt yllattivat matkaajan. Muutaman kerran kavin hehkeissa aalloissa uimassa mutta muuten meni aika pitkalti hostellilla hengailuksi: kirjojen lukemista ja tahdotonta tv:n tuijotusta. Holmoa olla hienossa rantakohteessa ja istua paivat pitkat sisalla mutta enpa jaksanut enaa saita manailla. Hyvia saitakin on tullut nahtya mutta Fortisssa niihin en juuri tormannyt ensi paivan pilvenrakopaistetta lukuun ottamatta.

Piti kayda luonnonpuistossa melomassa majavien ja muiden otokoiden keskella vaan haaveeksi jai. Hyokyaallokossa kun on inha yrittaa pitaa kanoottia pystyssa. Alligaattoreiden seasta pelastautuminenkaan ei kaupunkitarzania houkuttele.

Sateen valilla tauotessa kiertelin Lauderdalen huvivenesatamia ja ison rahan kanaalisysteemeja. Muhkeimmat omakotitaloalueet oli tehty niin etta jokaisen talon takapihalta oli yhteys kanaaliin. Nain rikkaat naapurukset saivat ottaa mittaa toisistaan muutenkin kuin talon koon ja loistoautojen maaran saralla: kanaalissa oli parkissa toinen toistaan mehukkaampia pursia joilla upporikkaat pelasivat naapurinupotusta.

Ft. Lauderdale oli selvasti vanhempien ja vauraampien ihmisten paikka. Shoppailutarjontaa oli lahinna kitsch-antiikin, suurkiinteistojen ja huvijahtien ystaville, reppureissaaja sai tyytya tuijottelemaan rantakraasaa, joka sekin oli kukkarolleni turhan tyyrista. Ostin sentaan pussin perunalastuja.

Nuoriakin alueella toki oli, lahinna surffailemassa myrskyn silmassa ja nauttimassa vesisateesta. Muutama sekopaa otti aurinkoa myrskytuulesta ja piiskasateesta valittamatta, pisteet heille. Myos laivaston pikku ripottelua pelkaamaton kolonna oli paattanyt tehda ryyppyiskun rantakadun baareihin. Akuankat vain liehuivat. Heikko saa kuitenkin karkotti suurimman tanssaajajoukon muille maille ja tienoo oli hieman autio.

Lauderdalesta sitten myrskyn ansiosta hutera kahden tunnin lento Nykiin. Viela kourallinen paivia tsekkailla muutamia pandeja, tunnelmoida, valokuvata ja nostalgisoida tukahduttavan helteen ja savusumun ristipaineessa ennen paluuta Suomen puhtoisiin sateisiin.

Key West - "The bridge is down Sam!"

Bussimatka Key Westiin oli jalleen kerran taysi fiasko. Bussikuski oli tekopirtea Folkewest. Yritti kovasti olla matkaopas mutta epaonnistui surkeasti. "Vasemmalla naette 352 auton parkkipaikan" -tyylinen kerronta ei oikein iskenyt. Valilla kuski huusi mikrofoniin esittaessaan tienoilla filmattujen elokuvien (mm. Arnold elokuvassa True Lies) rooleja. Uskomaton miekkonen!

Lopulta, tuskaisen istumisen ja umpipuisten juttujen jalkeen olimme vihdoin Etelä-Floridan saariletkan viimeisella Keylla eli Key Westissa. Viela taallakin kuski piinasi meita puolisen tuntia surkealla tarinakierroksella ennenkuin paasti meidat kirmailemaan saarelle omin jaloin.

Key West oli heti kattelyssa mukavan tuntuinen paikka: pienimittaisia rakennuksia, paljon palmuja, syva etela -tyylisten omakotitalojen pihalla kirmailevia kanoja, hippiautoja ja todella kauniita rantoja. Satama-altaassa suuret tonnikalat polskivat kilpaa kilpikonnien kera ja Jamaica-villagen tuntumassa hipit ottivat losoilymittaa toisistaan. Tunnelma oli huomattavasti rennompi kuin kireapintaisessa Miamissa.

Matkaa Kuubaan oli vain 90mi joten sikaarintuoksu kantautui Key Westiin asti. Nenaan tunki myos merilevan tuoksu: rannassa oli sontaa elikkas merilevaa ja se HAISI! Eika mitaan muutamia kappyroita vaan armoton puolen metrin paksuinen levamatto peitti rannan. Ei tahtonut uimaan. Etsimme uimakelpoista rantaa yli tunnin mutta emme sellaista loytaneet. Vene kun olisi ollut niin olisimme voineet uida ulapalla koralleja tutkien mutta nyt jai uinnit kauhomati. Iltapaivan sademyrakka sentaan viilensi mukavasti oloa.

Lounastimme Crabby Dick (sic!) nimisessa ravintolassa kalaevain. Istuskelimme mukavan ilmastoinnin aikana turhankin kauan siihen nahden etta turismiaikaa ei ollut mitenkaan liiaksi. Olisi kannattanut mieluummin vetaa jotain pikamuonaa ja samalla kavella kohteita lapi. Tonnikala-hummeri-katkarapu -varras ja oheistuotteet olivat kuitenkin hyvaa ja edullista herkkua ja mualiman meno jotenkin unohtui kelpo ruuan aaressa.

Ja sitten kimpoilemaan tolloturistina. Hemingwayn talo kissa-armeijoineen oli hieno. Paitsi talo, myos tontin valtavat sademetsapuut (unohdin jo minka nimisia puita olivat) herattivat kunnioitusta. Paikallinen hautausmaakin oli jalleen nakemisen arvoinen, etenkin hautakirjoitusten osalta: "I told you I was sick" kaiverrettuna hautakiveen oli mielestani kerrassaan hupaisa naky.

Nakemista olisi riittanyt pariksi paivaksi, paivareissu oli hieman turhan lyhyt. Etenkin korallien seassa olisi ollut kiva kauhoa snorkkeliputki suupielessa. Illalla naimme viela erikoisen hienon auringonlaskun Meksikonlahden yli, soimme paikallista herkkua, Key Lime Pieta bussissa ja odottelimme jalleen hostellille paluuta kun kuski tunaroi uudemman kerran: unohti mm. vieda eraan asiakkaan takaisin hotellilleen ja jouduimme palaamaan parikymmenta mailia takaisin. Toilailusta huolimati mukava paiva, Key Westiin voisi joskus tulla toistekin.

Billy Corganin uusi Depeche Mode -henkinen lätty on nyt vihdoin verkossa kaikkien kuultavana: The Future Embrace

South Beach, Miami

Perillä South Beachilla sää helli: 35-40 astetta tauotta. Välillä oli hieman pilvistä mutta enimmäkseen aurinko paisteli. Olkapääkin oli jo astetta paremmassa kunnossa joten Atlantin haiden seassa pulikointi onnistui taas.

Ensimmäisenä iltana kävin elokuvissa katsomassa skedeleffan Lords of Dogtown. Hyvä fiktioversio muutaman vuoden takaisesta Dogtown & Z-Boys -dokumentista. Siirappista pop-huttua kenties mutta hauska hyvän olon filmi kaikki tyynni.

Leffan jälkeen sateen läpi kävellessani törmäsin Hélèneen jonka kanssa olin matkustellut kuusi kuuta aiemmin Kaliforniassa. Uskomaton sattuma! Tapasin myos Miamissa työskentelevän ystävänsä Aurelien, jonka luona H oli käymässä. Heidän kanssaan sitten hengailin Miamipäiväni. Oli mukavaa kun oli paikallinen "matkaopas" joka tunsi paikat ja tiesi mitkä paikat ovat näkemisen väärtejä.

South Beach oli Miamissa, Little Habanan ja Coral Gablesin muassa, lähes ainoa näkemisen arvoinen paikka. Päivät vietin koko lailla rannalla uimassa ja lueskelemassa. SoBella poltin ihoni vain kerran joten en ehkä saakaan melanoomaa ennen paluuta Suomeen. Ällöttävän muodikas Ocean Drive hienoine Art Deco -taloineen sykki elämää yöaikaan. Myös Lincoln Boulevardin pikkukahviloissa oli mukava istua viilentelemässä.

Mukavasta seurasta huolimati kyllästyin SoBen kiiltokuvameininkiin melko nopeasti ja päätinkin lähteä retkeilemään ensin Key Westiin ja sen jälkeen Fort Lauderdaleen.

Clearwater Beach, FL

Norleansista riensin lenkolikoneitse Floridan Tampaan. Tampasta minibussilla parikymmenta mailia kuvankauniille Clearwater Beachille. Jalleen kerran bussikuski oli aivan ryytynyt tyohonsa mutta paasin sentaan perille ilman rengasrikkoja.

Clearwater Beachin hostelli oli aivan rannan tuntumassa. Hostellista saattoi lainata kanootin ja lahtea melomaan laheisille saarille. Myos lohoily CBn vitivalkoisella hiekkarannalla oli varsin varteenotettava vaihtoehto. Merivesikin oli lamminta, n.30 astetta, mika oli mukavaa Kalifornian 15 asteiseen meriveteen verrattuna.

Hostellissa tapasin 2 suomalaista jotka olivat tulleet CBlle kesatoihin surffikauppaan. Mukavia veikkoja. Veivat minut paikalliseen rantayokerhoon jossa oli meno kuin suoraan MTV:n rantabileohjelmista. Hupaisaa. Rantabileissa oli kokolailla toisenlainen tunnelma kuin esim NYn kaupunkiklubeissa. Memorial Dayn kunniaksi vakea oli viela liikeella todella paljon ja illan menestys oli taattu.

Eraana paivana sain kuningasidean menna uimaan ukkosmyrskyn jalkeenjattamassa aallokossa. Ja kuinka ollakkaan muljautin oikean (="tervean"=leikkaamattoman) olkapaani sijoiltaan ranta-aallokon heittaessa minut voimalla santaan. Noiduin rannalla muutaman hetken ennenkuin onnistuin pamauttamaan kateni takaisin paikoilleen. Niin sita pittaa!

Kyllastyin lahes kuoliaaksi makoillesani ja parannellessani hostellilla. TVn katsominen ja sohvapotatointi ei kuulu Floridassa viihdelistan karkipaahan. Toisen sairaspaivan iltana hostellille saapui pelastuksena tsekkilainen Lucy joka lupasi raihnaiselle kyydin Miamiin. Jesh! Muuten olisin joutunut parantelemaan viela monta paivaa ennenkuin olisin paassyt matkaan; rinkan ja repun kantaminen rutisevalla olkapaalla kun ei ole mukavaa puuhaa.

Perjantaiaamuna lahdimme sitten sateen korvilla kohti Miamia. Vetta tuli sietamattoman paljon. Hurrikaanikausi oli virallisesti avattu muutamaa paivaa aiemmin. No, sadepaiva onkin hyva viettaa mieluummin tien paalla kuin uimarannalla saata kiroillen.

Matkalla lapi Naplesin ja Evergladesin kansallispuiston naimme isoja alligaattoreita, olipa eras epaonninen yksilo jopa onnistunut jaamaan auton tallomaksi. Naimme myos erikoisia nenakkaita kilpikonnia ja paljon komeita suoalueen lintuja. Turha maksaa maltaita ja mannaa venekierroksista kun villipetoja voi nahda aivan ilmaiseksi. Loistoretki!

Perilla Miamissa sade taukosi ja olkapaakin alkoi osoittaa paranemisen merkkeja. Uusi aika koettakoon...

New Orleans

New Orleansissa oli Vegasin tapaan kuuma, mutta soiden ja jokisuiston vuoksi ilma oli myos hengastyttavan kostea. Pamahdin lentokentalta julkisella bussilla matelun jalkeen keskelle syvan etelan omakotitaloalueita. Joku leppoisa raksaukko tiesi neuvoa tien hostellille. India Housen kommuunihostellissa kerailin voimia Vegasin tapporetken jalkeen.

Odotin New Orleansilta todella paljon. Legendaarista Mississippin deltan musiikkia, Mardi Gras, Hurriganesien Bourbon Streetin absinttibaarit, haisevat suot, vampyyrihautausmaat, French Quarter ja tietenkin itse Mississippi: nain toki paljon mutta taytyy jotenkin paikka, etenkin French Quarter, tuntui hieman turistirysalta jopa Vegasin jalkeen.

"See the marketplace in Old Algiers" lauloi Dylan kierratysviisussaan You Belong to Me; ja olihan siella kaytava. Lautalla Mississippin yli ja harhailemaan vanhan legendaarisen omakotitaloalueen keskelle. Etelan Brooklyn oli kuitenkin kohtuullisen laimea ilmestys. Kiertelin muutamien bluesukkojen asumuksia ja otin kuvan Nousevan Auringon Talosta mutta siina se. Animalsin viisussa paikka saa jotenkin hohdokkaamman hileen.

Hienoin kokemus oli lahtea pienehkolla veneella soille katsomaan alligaattoreita, nutrioita, kurkia, kotkia, polloja ja muita luonnon kruunuja. Ajelimme hiljakseen cypressien keskella ja ihailimme luontoa.

Opas oli kuin itse James Bond: kertoili mita ihmeellisimpia tarinoita vuosien varrelta ja paljon mielenkiintoista tietoa suoalueen ekosysteemista. Ukko oli itse Cajun-kansaa, entinen merikapteeni Meksikonlahdelta ja tiesmita. Hauskin miekkosen jutuista oli ehka kuvaus kerrasta jolloin kauhukirjailija Anne Rice oli tullut miesin kyytiin ja pyytanyt matkaa vanhalle Viskipuulle. Siella tantta oli sitten odottanut yohon asti myrskyn tuloa ja vampyyreita. Han kertoi oppaalle tuntevansa vampyyrit ymparillaan. Han naytti myos kuskille teraviksi viilattuja kulmahampaitaan. Diagnoosi oli nopea: hullu mika hullu. Kuski naytti vampyyritadille puukkoa ja sanoi etta jos han muuttuu lepakoksi niin han joutuu leikkaamaan silta siivet. Opas sanoi ettei enaa ikina halua nahda kyseista kirjailijaa, oli kuulemma liian rankka kokemus.

Oma lukunsa Norliinsissa olivat myos mahtavat maan paalle rakennetut hautaholvit: maan paalle rakennetut siksi, koska Orleans on kokonaan suomaaalla ja monta metria merenpinnan alapuolella. Vainajat oli saatava vakaampaan maahan ja siksi hautausmaista on kasvanut todella upeita mausoleumialueita. Hienoimmat haudat olivat kuin pienia katedraaleja upeine sisaankaynteineen ja pylvasjarjestelmineen.

New Orleansissa en jaksanut juuri hipata, illat vietin enimmakseen hostellin illallispoydassa kitaransoittoa kuunnellen ja uima-altaassa pulikoiden. Pienesta tursmimuovista huolimati New Orleansissa oli paljon nahtavaa ja koettavaa. Neljan paivan tutkimusmatkailun jalkeen olin valmis vaihtamaan maisemaa Floridan rannikolle. Taytyy tulla joskus Mardi Grasin aikaan takaisin.